Mitä on hyvä kasvatus?: Lapsilähtöinen kasvatus — hyvän kasvatuksen ilmentymänä — aikuisen ja kasvatettavan suhteessa

Abstract

Tutkimukseni sijoittuu osaksi kasvatusfilosofiaa, ja sen ensisijaisena tarkoituksena on herättää keskustelua hyvään kasvatukseen liitettävistä tekijöistä. Postmoderniin aikaan liittyy voimakas valinnan mahdollisuuksien ja yksilön vapauden korostaminen, joka ulottuu koskettamaan myös kasvatusta ja kasvatuskäsityksiä. Tutkimukseni tarkoitus on etsiä vasusta kysymykseen, miten lapsilähtöinen kasvatus tuottaa käsitystä hyvästä kasvatuksesta. Erityisenä tarkastelun kohteena on se, millaisiin diskursiivisin tekijöihin lapsilähtöisyyspuhe linkittyy. Aineistona tutkimuksessa on Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018.

Lähestyn tutkimusaihetta sosiaaliskonstruktiivisesti, jolloin tiedon nähdään rakentuvan sosiaalisesti välittyneenä. Sosiaalinen konstruktionismi vaikutta tutkijan positioon tarkastella tietoa tietynlaisena. Kasvatus ymmärretään tässä tutkimuksessa sosiaalisesti rakentuneeksi toiminnaksi. Tutkimukseni tausta nojaa ajatukseen, että hyvän kasvatuksen määrittelyyn liittyy joitakin yleisesti tunnustettuja alkuehtoja. Tässä tutkimuksessa hyvä kasvatus on lapsilähtöistä kasvatusta. Teoreettinen viitekehys rakentuu kasvatuksen käsitteen määrittelystä, lapsilähtöisen kasvatusajattelun idean taustoittamisesta ja kasvatustietoisuuden käsitteestä, jonka kautta avaan tarkemmin hyvän kasvatuksen määrittelyä. Aineiston tueksi olen rakentanut oman teoreettisen osion opetussuunnitelmatutkimuksesta.

Tutkimuksen on luonteeltaan laadullinen. Tutkimus on toteutettu diskurssianalyyttisesti, jolloin kielen nähdään rakentavan sosiaalisista todellisuutta. Tutkimukseni analyysivaiheessa olen hyödyntänyt myös laadullisen sisällönanalyysin tekniikoita. Teorialähtöinen analyysi tuotti aineistosta neljä diskursiivista yläluokkaa, joiden alle nivoutui alaluokkia. Alaluokat edustavat tarkemmin diskursiivisia puheentuottamisen tapoja. Lapsilähtöisyyteen liitettävät aladiskurssit nojautuivat hyvän kasvatuksen kannalta melko olennaisiin näkemyksiin lapsen edun ja lapsuuden tunnistamisesta, mutta osallisuus ja lapsi yksilöllisenä toimijana nostivat esille näiden käsitteiden monitulkintaisuuden ja ristiriitaisuuden. Lapsen yksilöllisyyden kunnioittaminen oli koko aineiston läpileikkaavaa tematiikka. Hyvää kasvatusta määrittävät aladiskurssit puhuivat kasvatuskumppanuuden ja kasvattajien yhteisestä pedagogisesti jaetun ymmärryksen puolesta. Aikuisen ja kasvatettavan suhde muodosti kiinnostavan paradoksaalisen diskursiivisen puheavaruuden aikuisen ja lapsen tasavertaisesta suhteesta. Tunnistettavissa oli aikuislähtöisyyden katoaminen.

Yksittäin tämä tutkimus ei voi määritellä, mitä hyvä kasvatus on. Tulokset puhuvat sen puolesta, että hyvällä kasvatuksella on olemassa joitakin sitä määrittäviä ehtoja. Tulokset tukevat ajatusta lapsilähtöisen kasvatuksen oleellisuudesta hyvän kasvatuksen määrittelyssä. Aineostossa se näkyi sekä pedagogisen toiminnan että kasvatuksen arvojen tasolla. Tulokset kertovat, että lapsilähtöisyyspuhe on hyvin merkittävä osa aikamme kasvatuskulttuuria. Toisaalta lapsilähtöisyys käsitteen monitulkintaisuus voi johtaa kasvatuksellisten ongelmien kasvuun kuten aikuisen auktoriteetin hälvenemiseen.