”Down the rabbit hole” : toipumisnarratiivi rock-omaelämäkerrassa No Regrets

Abstract

Tarkastelen tutkielmassani toipumisnarratiivia Ace Frehleyn rock-omaelämäkerrassa No Regrets. A Rock n’ Roll Memoir (2011). Aluksi selvitän kertomuksentutkimuksen ja elämän narratiivin käsitteellistä taustaa sekä kertomusten muodostamisen merkityksiä. Tarkastelen toipumisnarratiivin määritelmää. Erityisesti Patricia Deeganin ja Wendy Brownin tutkimusten perusteella tulee esiin, että se on enemmän kuin vain sairauden ja siitä toipumisen kuvaus. Käyn lyhyesti läpi myös elämäkertakirjallisuuden referentiaalisia ongelmia. Esittelen joukon erilaisia kulttuurisia, päihderiippuvuuteen liittyviä kertomusmalleja ja pohdin, missä suhteessa ne ovat toisiinsa. Tutkin millaisiin kertomusmalleihin teoksen toipumisnarratiivi on yhteydessä. Perehdyn AA-kertomukseen Carole Cainin, Ernest Kurtzin ja Stephen Strobben tutkimusten perusteella ja selvitän, millainen on klassinen AA-kertomus, kuinka se muodostetaan, miten sitä käytetään ja miten se toimii. Tarkastelen täyttääkö No Regrets AA-kertomuksen kriteerit. Selvitän missä määrin No Regrets sopii Oliver Loveseyn hahmottelemaan rock n’ recovery -lajityyppiin sekä Tommi Kakon tutkimaan de quinceylaiseen huumekertomuksen malliin. Perehdyn Arthur Frankin sairaudesta toipumista kuvaavaan quest-kertomukseen sekä sen kulttuuriseen perustaan. Pohdin myös, missä suhteessa erilaiset elämän narratiivit ovat toisiinsa. Tarkastelen No Regretsin intertekstuaalisia suhteita muiden KISSin jäsenten omaelämäkertojen osiin sekä sankarin myyttiseen matkaan. Käytän teoreettisena tukena myös Atte Oksasen tutkimuksia päihderiippuvuutta kuvaavista rock-omaelämäkerroista. Esittelen Jim Orfordin excess appetites käsitteen sekä Oliver Loveseyn mainitseman drunkaloguen.

No Regrets noudattelee AA-kertomusta esittämällä joukon päihteidenkäyttöön liittyviä vaiheita ja kokemuksia. Hän osoittaa sisäistäneensä AA:n ideologiaa myötäilevän ajattelutavan, joka näkyy esimerkiksi vastuunkantona sanallisella tasolla. Elämäkerran muoto kuitenkin eroaa AA-kertomuksesta siinä, että ryhmän ja tapaamisten merkitystä ei juurikaan käsitellä. Frehleyn kertomuksesta on löydettävissä sankarin myyttisen matkan merkkejä, ja tätä kautta se muistuttaa myös quest-kertomusta. Kertomuksilla ja niiden jakamisella näyttää olevan tärkeä rooli paranemisprosessissa, joten on mahdollista tarkastella No Regrets -teoksen kirjoittamista osana toipumista. Oman kertomuksen jakaminen toimii myös monomyytin eliksiirinä, jonka kautta sankari tuo yhteisölleen jotakin arvokasta. Oman kokemuksen jakaminen on olennaista myös Frankin quest-kertomuksessa. Teos sopii rock n’ recovery lajityyppiin ja se sisältää AA-diskurssia ja drunkalogueta, sillä se käyttää monia konventionaalistuneita, lajityypilleen ominaisia puhumisen tapoja. Atte Oksasen muodostamassa päihderiippuvuutta käsittelevässä jaottelussa No Regrets ei sijoitu selkeästi vain yhteen kategoriaan, vaan siitä löytyy kääntymisen ja kasvukertomuksen merkkejä. No Regrets sopii hyvin erityisen hyvin Tommi Kakon tutkimaan, De Quinceyn Oopiuminkäyttäjän tunnustukset -romaaniin perustuvan huumekertomusten malliin. Tämä kuvaa tutustumista huumeeseen, huumeesta nauttimista mitä erilaisimmissa tilanteissa, vaikeuksia huumeen vuoksi, huumeesta vieroittautumista sekä lopulta varoittavan erimerkin tuottamista kirjallisessa muodossa. Tässä mallissa haasteeksi muodostuu varoittavan esimerkin tuottaminen. Tekijyys on teoksessa haasteellinen, sillä kirjoittajia on Frehleyn lisäksi kaksi: Joe Layden ja John Ostrosky. Lisäksi Frehley kertoo muistinsa kärsineen. Tästä syystä Max Silvermanin palimpsestisen muistin käsite on perusteltu kuvaamaan tulkitsemistyötä, joka Frehleyllä on kokemuksiinsa liittyen ollut.