Lastensuojelun avohuollon palveluista kieltäytyminen ja sen yhteys lapsen sijaishuoltoon sijoittamiseen
Kulppi, Katrina (2019)
Kulppi, Katrina
2019
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-11-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201911025561
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201911025561
Tiivistelmä
Tämä tutkielma käsittelee lastensuojelun avohuollon palveluita ja niistä kieltäytymistä sekä kieltäytymisen yhteyttä lapsen sijaishuoltoon sijoittamiseen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mistä lastensuojelun avohuollon palveluista asiakasperheet useimmin kieltäytyvät, onko nähtävissä eroja palveluista kieltäytyneiden ja niitä vastaanottavien perheiden välillä, onko lastensuojelun avohuollon palveluista kieltäytymisellä yhteyttä lapsen sijaishuoltoon sijoittamiseen, sekä minkälaisia vaikutuksia palveluista kieltäytymisellä on asiakassuhteeseen ja sosiaalityöntekijän tekemään arviointiin lapsen tilanteesta.
Tutkielman aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Huostaanoton taustat ja syyt, palvelupolut ja kustannukset (HuosTa) -hankkeen (2014–2015) lapsikohtaista kyselyaineistoa (N=410). Määrällinen aineisto koskee tiettynä ajanjaksona sijoitettuja lapsia. Aineistoa analysoidaan kvantitatiivisin menetelmin. Menetelminä käytetään ristiintaulukointia sekä khiin neliö -riippumattomuustestiä. Tarkasteltaessa palveluista kieltäytymistä selittäviä tekijöitä, käytetään binäärilogistista regressioanalyysiä. Tutkielman metodivalinnoissa on tukeuduttu postpositivistiseen tieteenfilosofiaan.
Tutkimuksen tulosten perusteella yleisimmin käytetyt lastensuojelun palvelut sijoitusta edeltävän 12 kuukauden aikana olivat koulun kautta annettu tuki, kiireellinen sijoitus laitokseen, kunnan oma perhetyö, tuki oppilashuollon kautta sekä taloudellinen tuki. Perheissä kieltäydyttiin eniten lapsen yksilöllisestä terapiasta, vanhemman päihdehoidosta, vanhemman psykiatrisesta hoidosta, vanhempien vertaisryhmistä, perheterapiasta ja kunnan omasta perhetyöstä. Palveluista kieltäytyvät perheet erosivat joidenkin taustatekijöiden suhteen palveluita vastaanottavista perheistä. Palveluista kieltäytyvissä perheissä äidit osallistuivat vähemmän lastensuojeluasian pohtimiseen ja heillä oli myös vähemmän luottamusta siihen, että perheen asioita käsitellään oikeudenmukaisesti lastensuojelussa. Verrattuna muihin perheisiin, palveluista kieltäytyvissä perheissä oli useammin ongelmia vanhemman kasvatustyylin ankaruudessa tai toisaalta liiallisessa rajattomuudessa, vanhemman toiminnan ohjaamisessa sekä alkoholinkäytössä.
Palveluista kieltäytyvissä perheissä lapsilla oli useammin kiireellisiä sijoituksia laitokseen ja vähemmän avohuollon sijoituksia laitokseen kuin muissa perheissä. Sijaisperheeseen tehtyjen sijoitusten osalta eroavaisuuksia ryhmien välillä ei ollut. Analyysin perusteella palveluista kieltäytyminen ei lisännyt todennäköisyyttä lapsen huostaanotolle. Vaikka lapsen huostaanottamisen todennäköisyys ei lisääntynyt palveluista kieltäytymisen myötä, sosiaalityöntekijöillä oli kuitenkin enemmän huolta palveluista kieltäytyvien perheiden lapsista kuin niiden perheiden lapsista, jotka ottivat palveluita vastaan. Sosiaalityöntekijät myös arvioivat palveluista kieltäytyvien perheiden lapsia koskevien interventioiden tapahtuneen usein liian myöhäisessä vaiheessa. Palveluita vastaanottavien perheiden lasten sijoitukset koettiin usein oikea-aikaisiksi.
Palveluista kieltäytymisen vähentäminen lastensuojelussa on tavoiteltavaa, jotta lapsia on mahdollista suojata heidän terveyttään ja kehitystään vaarantavilta tekijöiltä palveluiden avulla. Palveluista kieltäytymisen ehkäiseminen voisi vähentää lasten kiireellisten sijoitusten tarvetta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä vähentäisi lasten sijoituksia kokonaisuudessaan vaan ennemminkin muuttaisi sitä sijoitusmuotoa, jota käytetään. Tutkimuksen tulosten perusteella palveluista kieltäytymisen vähentämiseksi olisi tarpeen lisätä asiakkaiden luottamusta lastensuojelun työskentelyyn. Aiemman tutkimuksen perusteella esimerkiksi lastensuojelussa tapahtuvat henkilöstövaihdokset voivat johtaa siihen, että asiakkaat kokevat epäluottamusta sosiaalityöntekijää kohtaan.
Tutkielman aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Huostaanoton taustat ja syyt, palvelupolut ja kustannukset (HuosTa) -hankkeen (2014–2015) lapsikohtaista kyselyaineistoa (N=410). Määrällinen aineisto koskee tiettynä ajanjaksona sijoitettuja lapsia. Aineistoa analysoidaan kvantitatiivisin menetelmin. Menetelminä käytetään ristiintaulukointia sekä khiin neliö -riippumattomuustestiä. Tarkasteltaessa palveluista kieltäytymistä selittäviä tekijöitä, käytetään binäärilogistista regressioanalyysiä. Tutkielman metodivalinnoissa on tukeuduttu postpositivistiseen tieteenfilosofiaan.
Tutkimuksen tulosten perusteella yleisimmin käytetyt lastensuojelun palvelut sijoitusta edeltävän 12 kuukauden aikana olivat koulun kautta annettu tuki, kiireellinen sijoitus laitokseen, kunnan oma perhetyö, tuki oppilashuollon kautta sekä taloudellinen tuki. Perheissä kieltäydyttiin eniten lapsen yksilöllisestä terapiasta, vanhemman päihdehoidosta, vanhemman psykiatrisesta hoidosta, vanhempien vertaisryhmistä, perheterapiasta ja kunnan omasta perhetyöstä. Palveluista kieltäytyvät perheet erosivat joidenkin taustatekijöiden suhteen palveluita vastaanottavista perheistä. Palveluista kieltäytyvissä perheissä äidit osallistuivat vähemmän lastensuojeluasian pohtimiseen ja heillä oli myös vähemmän luottamusta siihen, että perheen asioita käsitellään oikeudenmukaisesti lastensuojelussa. Verrattuna muihin perheisiin, palveluista kieltäytyvissä perheissä oli useammin ongelmia vanhemman kasvatustyylin ankaruudessa tai toisaalta liiallisessa rajattomuudessa, vanhemman toiminnan ohjaamisessa sekä alkoholinkäytössä.
Palveluista kieltäytyvissä perheissä lapsilla oli useammin kiireellisiä sijoituksia laitokseen ja vähemmän avohuollon sijoituksia laitokseen kuin muissa perheissä. Sijaisperheeseen tehtyjen sijoitusten osalta eroavaisuuksia ryhmien välillä ei ollut. Analyysin perusteella palveluista kieltäytyminen ei lisännyt todennäköisyyttä lapsen huostaanotolle. Vaikka lapsen huostaanottamisen todennäköisyys ei lisääntynyt palveluista kieltäytymisen myötä, sosiaalityöntekijöillä oli kuitenkin enemmän huolta palveluista kieltäytyvien perheiden lapsista kuin niiden perheiden lapsista, jotka ottivat palveluita vastaan. Sosiaalityöntekijät myös arvioivat palveluista kieltäytyvien perheiden lapsia koskevien interventioiden tapahtuneen usein liian myöhäisessä vaiheessa. Palveluita vastaanottavien perheiden lasten sijoitukset koettiin usein oikea-aikaisiksi.
Palveluista kieltäytymisen vähentäminen lastensuojelussa on tavoiteltavaa, jotta lapsia on mahdollista suojata heidän terveyttään ja kehitystään vaarantavilta tekijöiltä palveluiden avulla. Palveluista kieltäytymisen ehkäiseminen voisi vähentää lasten kiireellisten sijoitusten tarvetta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä vähentäisi lasten sijoituksia kokonaisuudessaan vaan ennemminkin muuttaisi sitä sijoitusmuotoa, jota käytetään. Tutkimuksen tulosten perusteella palveluista kieltäytymisen vähentämiseksi olisi tarpeen lisätä asiakkaiden luottamusta lastensuojelun työskentelyyn. Aiemman tutkimuksen perusteella esimerkiksi lastensuojelussa tapahtuvat henkilöstövaihdokset voivat johtaa siihen, että asiakkaat kokevat epäluottamusta sosiaalityöntekijää kohtaan.