"Ja tunnen ett’ mut on kuultu": Oikein ja väärin tunnistaminen sijoitettujen nuorten kirjoittamissa tarinoissa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkasteltu sitä, kuka nuoria on tunnistanut oikein ja väärin tai jättänyt tunnistamatta heidän kirjoittamissaan tarinoissa sekä millä tavoin nuoria on samoissa tarinoissa tunnistettu oikein ja väärin tai jätetty tunnistamatta. Aineistona tutkielmassa on Pesäpuu ry:n julkaisema kirja Pinnalla – tarinoita selviytymiseen nuorilta nuorille (2009). Kirjassa on 32 tarinaa, joista kaksi on piirrettyjä kuvia ja loput kirjoitettuja tarinoita.

Tutkielman teoriaosuus koostuu kahdesta osiosta. Ensimmäinen osio käsittelee tarinaa sekä kirjoittamista yleisesti samoin kuin itsestä kirjoittamista ja sitä, mitä sijaisnuori on tarinankertojana ja kirjoittajana. Tämän lisäksi teoriaosuudessa on tunnistamisen teorioita käsittelevä osuus, joka painottuu yksilöön, yksilöiden väliseen tunnistamiseen sekä oikein ja väärin tunnistamisen että tunnistamatta jättämisen käsitteisiin. Tutkielma on laadullinen ja analyysitavaksi on valittu narratiivinen analyysi. Tarkemmin kuvattuna temaattinen analyysi, jonka avulla kirjoitettuja tarinoita on analysoitu ja visuaalinen analyysi avuksi kuvien analysointiin.

Nuoria olivat heidän kirjoittamissaan tarinoissa tunnistaneet oikein sijaisperhe, biologinen perhe, ystävät, ammattilaiset ja muutamissa tapauksissa erilaiset asiat, kuten lelu. Tavat, joilla nuoria oli heidän kirjoitustensa mukaan tunnistettu oikein liittyivät turvallisuuteen, luottamiseen, rakkauteen, välittämiseen, kuulluksi ja nähdyksi tulemiseen sekä tarpeiden huomiontiin ja avun antamiseen. Väärin nuoria tunnistaneet tai kokonaan tunnistamatta jättäneet henkilöt olivat pääasiassa biologisen perheen jäseniä. Muut väärin tunnistaneet ja tunnistamatta jättäneet henkilöt olivat sijaisperheen jäsenet, laitoshuoltoon kuuluvat henkilöt, sekä muutaman kerran mainittuna lastensuojelu järjestelmänä. Tavat, joilla sijoitettuja nuoria oli tunnistettu väärin tai jätetty tunnistamatta liittyivät rakkauden puuttumiseen, turvattomuuteen ja epävarmuuteen, tarpeiden laiminlyöntiin ja tuen puuttumiseen sekä siihen, ettei nuorta ollut kuultu tai nähty.

Johtopäätöksenä voidaan todeta tunnistamisen olevan moninaista ja tarinoiden kirjoittaneiden nuorten jokapäiväiseen elämään kuuluvaa. Tämä moninaisuus tulisi tunnistaa ja huomata ja siten parantaa oikeaa tunnistamista erilaisissa ympäristöissä. Kirjoittaminen on toimiva väylä nuorten äänen kuulemiselle ja tunnistamisen eri puolten näkyviin tuomiselle. Etenkin julkisuuteen kirjoittamisen lisääminen voisikin olla yksi tapa, jolla tulevaisuudessa mahdollisesti lisättäisiin nuorten näkyvyyttä, osallisuutta sekä oikein tunnistamista.

This master’s thesis is about recognition and youth who live in out-of-home care: who has recognised, misrecognised and nonrecognised youth in the stories they have written about their life and what are the ways they have been recognised, misrecognised and nonrecognised in these stories. The analysed material in this master’s thesis is a book called Pinnalla – tarinoita selviytymiseen nuorilta nuorille (2009) and it is published by Pesäpuu ry, a national child welfare organisation. The book has 32 stories about surviving, two of them are drawings and 30 of them are written stories. All the stories are written or drawn by youth who live in out-of-home care.

The theory part of this master’s thesis includes two different parts. The first part is about writing and stories, what it is like to write about oneself and what it means when the story writer and teller is a young person who lives in out-of-home care. The second part elaborates theories of recognition. In this master’s thesis the main focus is on individual level, in the interaction of individuals and also in the concept of recognition, misrecognition and nonrecognition. This master’s thesis is qualitative and the analysis technique is a part of narrative research. The exact analysis techniques used in this master’s thesis are thematic analysis for the written stories and visual analysis for the drawings.

The main groups who had recognised the youth in their stories were foster care families, biological families and in couple of cases different items or objects like a toy. The main ways they had been recognised were related to safety, trusting, loving, caring, being heard as well as seen and also to getting help and acknowledging their needs. The main people who either misrecognised or nonrecognised the adolescents in the stories were mainly the members of their biological families. Other groups who misrecognised or nonrecognised the youth were foster care families, employees of the residential child care units and the Finnish child welfare system. The ways the youth were misrecognised or nonrecognised were connected to absence of love, feeling of insecurity and uncertainty, neglecting of their needs, missing the support and not being heard or seen.

The conclusion of this master’s thesis is that recognition is very versatile and also a part of these adolescents’ daily life. This diversity should be recognised and understood in order to improve the recognition in different environments. Writing is a functional way to hear the youth better and to bring the different sides of recognition out. Especially increasing the public writing would possibly be a manner which could improve the visibility of foster youth in the future as well as their participation and recognition.