Naisten itsearvioidun empatian yhteys parasympaattiseen säätelyyn ja puristusvoiman säätelyyn vauvan itkun aikana

Abstract

Empatialla tarkoitetaan yleisesti toisen ihmisen kokemusten ja tunteiden jakamista sekä kykyä omaksua toisen näkökulmia. Empatia käsittää näin sekä affektiivisia että kognitiivisia ulottuvuuksia, joilla on oma merkityksensä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Vanhempi-lapsisuhteen näkökulmasta vauvan itkuun reagoiminen on hyvä todellisen elämän esimerkki aikuisen itsesäätelyresursseja kuormittavasta ja empatiaa vaativasta tilanteesta. Vauvat viestivät tarpeistaan pääasiassa sanattomasti ääntelemällä, ja sensitiivinen vuorovaikutus ja hoiva taas edellyttävät aikuiselta omien kielteisten reaktioiden hallintaa. Tiettävästi aikuisten empatian yhteyttä sekä vauvan tunneviestien aikaiseen parasympaattiseen säätelyyn että voimankäytön säätelyyn ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu yhdessä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin aikuisten naisten itsearvioidun empatian kolmen osapiirteen yhteyksiä parasympaattisen säätelyn merkkinä pidetyn sydämen sykevälivaihtelun (respiratorinen sinusarytmia; RSA) perustasoon ja sen muutoksiin sekä käyttäytymisen säätelykykyä ilmentävään puristusvoiman säätelyyn vauvan itkun aikana.

Tutkimus toteutettiin osana laajempaa TransParent-tutkimushanketta. Otos koostui 118 pirkanmaalaisesta 21–37-vuotiaasta naisesta, jotka osallistuivat yhteen laboratoriossa toteutettuun tutkimuskäyntiin. Piirteenomaista empatiaa (empaattinen huoli, perspektiivin otto ja henkilökohtainen ahdistus) arvioitiin Interpersonal Reactivity Index (IRI) -itsearviointikyselyllä. Sydämensykettä (n =115) rekisteröitiin elektrokardiogrammilla (EKG) osallistujien katsoessa ja kuunnellessa neutraalia videota sekä videoita itkevistä vauvoista. Parasympaattista säätelyä ilmentävä RSA laskettiin videoiden aikaisesta EKG-signaalista. Voimankäytön säätelyä (n = 96) tutkittiin puristusvoima-asetelmalla, jossa osallistujien tuli puristaa käsikäyttöistä dynamometriä maksimaalisella voimalla tai puoliteholla vauvan itkuäänen ja kontrolliäänen aikana. Tutkimuksessa oletettiin, että RSA:n perustaso, vauvan itkun aikainen RSA-suppressio eli RSA-tason lasku perustasosta sekä parempi puristusvoiman säätely ovat myönteisessä yhteydessä piirteenomaiseen empaattiseen huoleen ja perspektiivin ottoon ja käänteisessä yhteydessä henkilökohtaiseen ahdistukseen. Lisäksi RSA:n perustason oletettiin muuntavan RSA-suppression ja piirteenomaisen empatian välistä yhteyttä: RSA-suppression oletettiin olevan yhteydessä runsaampaan empaattiseen huoleen ja perspektiivin ottoon sekä vähäisempään henkilökohtaiseen ahdistukseen RSA:n perustason ollessa korkea, ja päinvastoin, vähäisempään empaattiseen huoleen ja perspektiivin ottoon sekä runsaampaan henkilökohtaiseen ahdistukseen RSA:n perustason ollessa matala.

Päähypoteesien vastaisesti RSA:n perustaso, vauvan itkun aikainen RSA-suppressio tai puristusvoiman säätely eivät olleet yhteydessä mihinkään piirteenomaisen empatian kolmesta osapiirteestä. Sen sijaan yhdysvaikutushypoteesi sai osittain tukea, sillä RSA:n perustason ollessa matala, voimakkaampi itkun aikainen RSA-suppressio oli yhteydessä vähäisempään itsearvioituun empaattiseen huoleen. Yhdysvaikutusta koskeva tulos on huomionarvoinen, sillä puutteet empatiassa voivat häiritä sensitiivistä hoivaa, ja lähtötasoltaan heikko parasympaattinen säätely voi tulosten perusteella olla riski empatiaa vaativissa tilanteissa, kuten vauvan itkun aikana. Ennaltaehkäisevien stressinhallintaa ja empatiaa edistävien varhaisten interventioiden kohdistaminen juuri autonomisilta säätelyedellytyksiltään heikommille aikuisille on tulevaisuudessa potentiaalinen keino tukea vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia. Toisaalta tutkimuksen tulokset viittaavat myös siihen, että jatkossa olisi tärkeä tutkia empatian lisäksi muitakin aikuisten piirteitä ja ominaisuuksia, jotka voivat olla merkittäviä toimivan itsesäätelyn kannalta.