"We long only to go home" - Post-apocalyptic Nostalgia in Emily St. John Mandel's Station Eleven

Abstract

Tarkastelen tutkielmassani postapokalyptisessa kirjallisuudessa toisinaan ilmenevää nostalgiaa eli katkeransuloista menneen ajan kaipuuta, joka kohdistuu kertomuksen maailmanloppua edeltäneeseen aikaan, usein teoksen julkaisuajankohdan maailmaan. Tutkimusaineistonani on kanadalaisen kirjailijan Emily St. John Mandelin vuonna 2014 ilmestynyt postapokalyptinen tieteisromaani Station Eleven. Romaani kertoo amerikkalaisen yhteiskunnan lähitulevaisuudesta, jossa flunssaepidemia on tappanut valtaosan maailman väestöstä. Epidemiasta selvinneet pyrkivät säilyttämään ihmiskunnan kulttuuriperimää erilaisin tavoin: vaelteleva näyttelijäryhmä esittää Shakespearen teoksia, lentokentälle perustettuun Sivilisaation Museoon kootaan esille tarpeettomiksi käyneitä esineitä kuten korkokenkiä ja pelikonsoleita, ja lapsia opetetaan toimimaan lentokoneissa siitäkin huolimatta, ettei lentomatkustaminen enää ole mahdollista. Teos kuvaa länsimaisen yhteiskunnan nykyhetken menetettynä utopiana, johon tarinan päähenkilöt epätoivoisesti haluavat palata.

Tutkielmani teoreettisen kehikon muodostavat nostalgian kirjallisuustieteelliset, sosiologiset ja psykologiset määritelmät sekä postapokalyptisen genren temporaaliset ja yhteiskuntakriittiset lajipiirteet. Postapokalyptisen genren temporaalinen asetelma, jossa niin kirjailija kuin lukijakin samanaikaisesti joutuvat kuvittelemaan postapokalyptisen maailman ja muistelemaan maailmaa sellaisena kuin se on ollut, mutta myös edelleen on, luo nostalgialle erityiset olosuhteet. Postapokalyptisen fiktion kautta nykyhetkeä voidaan tarkastella menneisyyden fantasiana. Ongelmalliseksi postapokalyptisen nostalgian kuitenkin tekee genreen olennaisesti liittyvä yhteiskuntakriittinen näkökulma: postapokalyptinen fiktio pyrkii usein kritisoimaan nykymaailmaa kuvittelemalla, millainen tulevaisuus ihmiskuntaa odottaa, mikäli yhteiskunnallisia ongelmia ei kyetä korjaamaan. Nostalgian päinvastainen taipumus idealisoida menneisyyttä tekee postapokalyptisen fiktion ja nostalgian yhteiselosta jännitteistä ja monimutkaistaa postapokalyptisen fiktion tulkintaa.

Analyysini selvittää, miten Mandelin teoksen kerronta rakentaa ja ohjaa teoksen nostalgista tulkintaa ja käsitteellistää sen nostalgian kohdetta, amerikkalaista nyky-yhteiskuntaa. Lisäksi analyysini tarkastelee teoksen yhteiskuntakritiikkiä ja tutkii, miten teokseen rakennettu nostalgia toimii yhdessä teoksessa esitetyn kritiikin kanssa. Analyysini tuloksia peilaan niin post-apokalyptisen genren lajipiirteisiin kuin nostalgian poikkitieteellisiin määritelmiin. Tutkielmani osoittaa, että Mandelin romaanin postapokalyptinen nostalgia rakentaa idealisoidun ja näin ollen valheellisen kuvan nostalgiansa kohteesta vahingoittaen teoksen yhteiskuntakriittistä sanomaa ja lopulta toimien postapokalyptisen genren yhteiskuntakriittistä tarkoitusta vastaan.