Masennusnarratiivi, masennuksen representaatio ja masennusdiskurssi suomalaisen nuortenkirjallisuuden näkökulmasta : Esimerkkeinä Esko-Pekka Tiitisen Elämänkirja ja Hanna Marjut Marttilan Tulikirja

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen masennusnarratiiveja, masennuksen representoimista ja masennusdiskursseja suomalaisen nuortenkirjallisuuden näkökulmasta. Käsittelen mielenterveysongelmista nimenomaan masennusta sen yleisyyden vuoksi ja sisällytän tutkimukseeni myös psykologista tutkimustietoa selittääkseni masennusta ilmiönä. Käytän esimerkkeinä Esko-Pekka Tiitisen Elämänkirjaa (2006) ja Hanna Marjut Marttilan Tulikirjaa (1997). Molemmissa teoksissa nuori masentunut päähenkilö-kertoja on joutunut psykiatriseen sairaalaan. Lähestyn kaunokirjallisuutta välineellisestä ja kontekstuaalisesta näkökulmasta. Kysyn tutkielmassani, miten masennusta representoidaan ja voidaan representoida nuortenkirjallisuudessa ja mikä merkitys representaatioilla ja diskursseilla voi olla nuorelle lukijalle sekä miten niillä voidaan vaikuttaa yleiseen käsitykseen masennuksesta sairautena. Liitän tutkielmassani masennusnarratiivit sairauskirjallisuuden eli sick-litin genreen. Erityisesti omaelämäkerrallisissa teoksissa masennusnarratiiveille on tyypillistä tarkastella oireiden ja minuuden välistä suhdetta. Hyödynnän Jennifer Raddenin käsitteitä oireiden etäännyttämisestä ja oireiden integroimisesta soveltaen niitä esimerkkiteosteni minäkertojiin. Tarkastelen Elämänkirjaa ja Tulikirjaa myös narratiivin produktiivisuuden kautta, jolloin huomio kiinnittyy siihen, kuinka hyödyllinen narratiivi on lukijalle. Alison Monaghan esittää, että nuortenkirjallisuuden mielenterveysnarratiivien on oltava uskottavia, samastuttavia, loogisia ja täsmällisiä, jotta ne eivät ole haitallisia nuorille, mahdollisesti samoista ongelmista kärsiville lukijoille. Haastan kriteerit liian ehdottomina. Stuart Hall ja Vivien Burr korostavat representaatioiden ja diskurssien yhteiskunnallisuutta. Representaatiot toimivat yksittäisinä esityksinä, kun taas diskurssit ovat ikään kuin representaatioiden verkostoja, jotka ovat yhteydessä tiedon ja vallan prosesseihin ja sitä kautta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Käsittelen representaatioiden vaikutusta yksilöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla, nostaen esiin masennuksen stigmaattisuuden ja siihen liitetyt stereotypiat, sekä pohdin masentuneen kertojan luotettavuuden tarkastelun mielekkyyttä. Lopuksi tarkastelen hulluuden diskursseja, jotka nousivat vahvasti esiin Elämänkirjasta ja Tulikirjasta. Hulluudesta puhuttaessa nousee vahvasti esiin diskursseihin kytkeytyvä valta – hulluusdiskurssin käyttö voi olla toiseuttavaa tai jopa voimaannuttavaa riippuen siitä, kuka sitä käyttää. Tutkimuksessani esitän, että kaunokirjallisuuden tavat kuvata masennusta voivat olla merkityksellisiä nuorelle lukijalle ja ne voivat vaikuttaa yhteiskunnalliseen näkemykseen masennuksesta. Yksittäinen representaatio voi tarjota yksittäiselle lukijalle keinoja tunnistaa ja käsitellä omaa tai läheisen masennusta, kun taas joukko representaatioita voi muokata masennusdiskursseja ja sitä kautta myös yleistä käsitystä masennuksesta. Kaunokirjallisuuden välinearvo näyttää korostuvan nuortenkirjallisuuden kohdalla verrattuna aikuisten kirjallisuuteen. Erityisesti masennuksen stigmaattisuuden vuoksi on merkityksellistä, miten masennus nuortenkirjallisuudessa esitetään. Kaunokirjallisuus ei ole ainoa medium, jossa masennusta representoidaan ja joka hyödyntää erilaisia masennusdiskursseja, mutta se on tärkeä osa julkista masennuskeskustelua.