Näkyykö lapsi, kuuluuko vanhempi?: Vanhempien kokemuksia perheväkivallasta, sen yhteiskunnallisesta kohtaamisesta ja väkivaltaerityisestä lapsi- ja vanhemmuustyöstä

Abstract

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani vanhempien kokemuksia parisuhde- ja perheväkivallasta sekä väkivaltaerityisestä lapsi- ja vanhemmuustyöstä. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä väkivaltaspesifien palveluiden merkityksestä perheväkivaltaa kokeneiden lasten ja vanhempien elämässä ja tuoda esille niitä haasteita, joita perheväkivallan yhteiskunnalliseen kohtaamiseen liittyy väkivaltaa kokeneiden naisten ja lasten näkökulmasta.

Tutkimuskysymykset ovat seuraavanlaiset: 1) Kuinka parisuhde- ja perheväkivaltaa vanhempien kertomuksissa kuvataan? 2) Millainen merkitys väkivaltaerityiselle lapsi- ja vanhemmuustyölle vanhempien kertomuksissa rakentuu? Tarkastelen tutkimuskysymyksiä hyödyntäen teoretisointia väkivallan ja vanhemmuuden sukupuolittuneisuudesta. Lisäksi avaan kirjallisuuden avulla näkökulmia lasten kokemaan väkivaltaan ja sen yhteiskunnalliseen kohtaamiseen.

Tutkimusaineistona toimivat viiden äidin ja yhden isän kerronnalliset haastattelut. Kaikkien haastateltavien lapsi/lapset ovat osallistuneet Ensi- ja turvakotien liiton avopalveluiden väkivaltaerityiseen lapsityöhön ja kaikki haastateltavat ovat lisäksi eronneita. Haastattelukertomukset on analysoitu hyödyntäen narratiivista temaattista sisällönanalyysia ja kertomuksen tavoitteesta käsin jäsentyviä tapoja hahmottaa tarinoiden juonellisuutta, toimijuuksia ja moraalisia ulottuvuuksia.

Parisuhde- ja perheväkivalta kuvautui kertomuksissa kokonaisvaltaisena ja syvällekäyvänä kokemuksena, jonka varjo on pitkä yhteisten lapsien vuoksi. Kertomusten miehet kuvattiin epävakaina ja turvattomina vanhempina, joiden väkivaltaisille taipumuksille lapset altistuivat myös eron jälkeisissä uusissa elämäntilanteissa. Tämä herätti naisissa huolta lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Toisaalta naiset kokivat olevansa voimattomia toimimaan lapsen hyväksi sosiaalitoimen ja oikeusjärjestelmän lapsen kokemukset ohittavien toimintakäytäntöjen vuoksi.

Väkivaltaerityiselle lapsi- ja vanhemmuustyölle sitä vastoin rakentui kertomuksissa vanhempia ja lapsia voimaannuttava rooli. Parhaimmillaan lapsityön koettiin tarjoavan lapsille emotionaalisesti, kognitiivisesti ja moraalisesti korjaavia kokemuksia. Vanhemmuustyö puolestaan tuki äitejä eron jälkeisessä vanhemmuudessa ja auttoi naisia epänormalisoimaan naisten mielissä jo normalisoituneen väkivallan. Kokonaisuudessaan väkivaltaerityinen lapsi- ja vanhemmuustyö auttoi naisia pitämään kiinni rajoistaan, suunnistamaan eteenpäin miehen väkivaltaisen käytöksen ja institutionaalisen välinpitämättömyyden hämärtämässä maisemassa sekä näkemään lastensa väkivaltakokemukset realistisessa ja vanhemmuutta vahvistavassa valossa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että vanhempien kertomusten perusteella väkivaltaerityisellä lapsi- ja vanhemmuustyöllä on suuri merkitys niin väkivaltaa kokeneille lapsille kuin äideille. Tutkimustulokset myös muistuttavat moniammatillisen yhteistyön toimivuuden tärkeydestä perheväkivallan selvittelyssä ja kohtaamisessa. Äärimmillään äitejä vastuuttavat ja isyyttä idealisoivat tavat merkityksellistää perheessä tapahtuvaa väkivaltaa johtavat lasten ja naisten kokemusten ohittamiseen institutionaalisella tasolla. Tällöin väkivalta uhkaa siirtyä yhteiskunnan rakenteisiin ja tarina, jossa olisi aineksia myös onnelliseen loppuun, voi ajautua umpikujaan.

In this master thesis I examine parents’ experiences about domestic violence and violence-spesific parenting and child work. The aim of this research is to deepen understanding about the meaning of the violence-spesific parenting and child work in the life of children and parents, who have met or exposed to domestic violence. I also want to point out challenges which lie in the service system from children’s and women’s view.

The research questions guiding the study are: 1) How domestic violence is represented in women’s narratives? 2) What kind of meaning the violence-spesific parenting and child work get in narratives? I scrutinize the topic from the gender perspective. Additionally, I utilise the literature about children and domestic violence.

The data consists of six narrative interviews with parents (five with mothers, one with father). In all cases, the interviewee’s children have participated in daytime support services of The federation of mother and child homes and shelters. Additionally, all interviewees were divorced. By using the narrative approach, the purpose is examine the plots, agencies and moral aspects in parents’ accounts.

Domestic violence is represented as pervasive and profound experience, which shadow is far-reaching because of common children. In narratives, men were represented as unstable and insecure parents, whose violent behaviour children exposed also after divorce in new life situations and relationships. This caused great concern among women and they were worried about children’s safety and well-being. On the other hand women felt themselves helpless to take care of childre’s safety because of children’s experiences passing practices of social service and judicial system.

Another important finding was that the violence-spesific parenting and child work was represented as empowering both the parents and children. At its best the child work was seen to serve emotionally, cognitively and morally remedial experiences for children. Parental work in turn supported mothers in parenthood after divorce and helped them to unnormalize the violence which was already normalized in women’s mind. As a whole, the violence-spesific child and parenting work helped women to keep their limits and navigate in the landscape blurred by men’s violence as well as institutional disregard. Violence-spesific parenting and child work also helped them to see children’s domestic violence experiences in the realistic light which again strengthened their parenthood.

As a conclusion, it is possible to argue that according to parents’ narratives the violence-spesific parenting and child work has a great importance in the life of children and parents who have exposed to domestic violence. The results also highlight the key role of functional and active multiprofessional co-operation by tackling the domestic violence. On the utmost, the conventional ways to understand the maternity and fatherhood lead to neglecting the experiences of children and mothers on the institutional level. In that case, the violence threatens to move to the structural level and the story, that could have had a happy ending, can drift to the dead-end.