Ilmastonmuutos ja oikeudenmukaisuus: Kehysanalyysi kansainvälisten kansalaisjärjestöjen viesteistä ilmastopakolaisuuskeskustelussa

Abstract

Tämän pro-gradu tutkielman kohteena on ilmastopakolaisuudesta käyty kansainvälispoliittinen keskustelu. Tutkielmassa analysoidaan kansainvälisten kansalaisjärjestöjen käyttämiä kehyksiä niiden vaikuttamaan pyrkivissä raporteissa. Ilmastopakolaisuutta on käsitelty vuodesta 2010 lähtien pääosin UNFCCC:n alaisissa keskusteluissa, mutta sen merkityksistä ja mahdollisten ratkaisujen muodosta ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Määritelmällinen epävarmuus ja institutionaalinen vakiintumattomuus mahdollistavat monenlaisten poliittisten agendojen ajamisen. Vaikka kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat olleet aktiivisia ilmastopakolaisuuden nostamisessa keskustelun piiriin, niiden viestejä ei ole aikaisemmin tarkasteltu systemaattisesti. Analysoimalla järjestöjen käyttämiä kehyksiä halutaan lisätä ymmärrystä ilmastopakolaisuuskeskustelusta ja siitä, miten asiasta luodaan kansainvälistä toimintaa vaativa ongelma.

Teoreettisesti tutkielma nojaa kehystämisen ja diskursiivisen vallan käsitteisiin. Ilmastopakolaisuuden ymmärretään muotoutuvan kansainvälispoliittista huomiota vaativaksi ongelmaksi kehystämisen kautta. Kehystäessään ilmiötä toimijat esittävät sen strategisesti valikoidusta näkökulmasta, rajoittaen mahdollisten poliittisten ratkaisujen muotoa ja vaikuttaen siten myös yksilöiden kokemuksiin. Tutkielman laajemman kontekstin muodostaa kansainvälinen keskustelu ilmastopakolaisuudesta ja aiempi sitä analysoinut kirjallisuus.

Menetelmänä tutkielmassa käytetään kehysanalyysia. Sen avulla tunnistetaan kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kehystävän ilmastopakolaisuutta kuuden kehyksen kautta: ”Lähitulevaisuuden katastrofi”, ”Ilmastoturvattomuus”, ”Näkymättömät uhrit”, ”Epäoikeudenmukaisuus”, ”Ilmastosiirtolaisuus” ja ”Eturintaman ratkaisijat”. Useampien kehysten samanaikainen olemassaolo vahvistaa aiempia havaintoja ilmastopakolaisuuskeskustelun moninaisuudesta ja osoittaa järjestöjen roolia keskustelun monipuolisuuden ylläpitäjinä.

Tulosten valossa järjestöjen diskurssille erityistä on, että ilmastopakolaisuutta ei korosteta oikeudellisena, vaan pääosin humanitaarisena kysymyksenä. Ilmastopakolaisten oikeudellisen tunnistamisen sijaan järjestöt keskittyvät korostamaan ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamisen ja yksilöiden kapasiteetin rakentamisen tärkeyttä. Järjestöt eivät kuitenkaan painota yksilöiden vaan valtioiden roolia ratkaisijoina. Vastuu sysätään vahvasti teollistuneille valtioille, osoittaen niiden velvollisuutta tukea resursseiltaan heikompia ja suhteettomasti ilmastonmuutoksen vaikutukset kokevia kehittyviä valtioita. Diskurssia määrittää siis vahva ilmasto-oikeudenmukaisuuden käsitys.