The epistemic condition for moral responsibility : an examination of the searchlight view, George Sher's alternative, and a pragmatic view

Abstract

In recent years, there has been a lot of moral outrage on social media. Consequently, many seemingly unfruitful as well as misguided assignments of negative moral responsibility have been made by various moral agents and groups of agents. It seems that in public discourse moral responsibility is taken for granted in some implicit form, and the related outrage is dispensed in a very un-meditated fashion. This is well represented in the increased political polarization in the United States and many countries in Europe during the last few years and decades. It is also present in communication about vastly important scientific topics, such as climate change. These phenomena suggest that we ought to think more carefully about the role of knowledge in assigning responsibility, and our relevant ways of thinking and acting.

The knowledge requirement or the epistemic condition is, along with the freedom or control requirement, one of the two classic necessary conditions for moral responsibility, first described by Aristotle in the Nicomachean Ethics. Lately, a prolific novel discussion about the condition has emerged. Motivated by the desire to examine where our interpersonal communication may be going wrong, the research question driving this thesis is: how should we think about the knowledge requirement of moral responsibility?

Some recent discussion is critically examined. This is done primarily via George Sher’s examination of what he calls the searchlight view, his expansion of it via his full account of responsibility’s epistemic condition (FEC), and some answers that his account has generated. Sher argues that unlike the searchlight view suggests, there are situations where a moral agent can be responsible without awareness of morally relevant aspects of their situation. In answers to Sher, special attention is given to critical reviews by Michael J. Zimmerman and Angela Smith, whom Sher implicates as some of his contemporary opponents. The contemporary discussion is also more broadly outlined, with five main positions introduced.

While Sher’s argument is intriguing and, in many parts, likely to appeal to many intuitively, considerable reservations are presented. In the current state of the discussion, there is a lot of disagreement on what kind of emphasis knowledge should be understood to have in moral responsibility. The example cases where Sher would have us intuitively see responsibility without awareness are found to be not so straightforward.

Rather than merely trying to entangle our possibly incompatible and conflicting intuitions, an empirically informed pragmatic approach to the question of the role of knowledge in moral responsibility is suggested. An original pragmatic argument is presented for the importance of paying attention to the target agent’s awareness and level of knowledge when evaluating and communicating with them. The argument suggests that at least in some situations or topics it stands to reason that not respecting the knowledge requirement in a way that would seem incompatible with Sher’s account would lead to a moral paradox as well as to unpragmatic results in public communication. The resulting normative, consequentialist view – the pragmatic view – is noted to go against the prevailing descriptive, merit-based discussion about the epistemic condition, and its home is suggested to be located in fusion or cosmopolitan virtue ethics.

In addition to a theoretical description of the pragmatic view, also a concrete applied answer to the research question and an approximately corresponding illustrative flowchart are formulated. According to the current iteration of the pragmatic view: moral outrage online and offline could be mitigated, public and private communication enhanced, flow of (morally relevant) knowledge in society facilitated, more constructive media conventions fostered, and political polarization reduced via cultivating the presented virtuous, pragmatic heuristic in our habits of agent evaluation and assigning moral responsibility. Further development of the pragmatic view is encouraged, and its application in addition to our personal lives is especially recommended for the contexts of artificial intelligence and social media platform design and design ethics.

TIIVISTELMÄ

Viime vuosina sosiaalisessa mediassa on esiintynyt paljon moraalista tyrmistystä. Sen seurauksena erinäiset moraaliset agentit ja ryhmät ovat asettaneet toisiaan näennäisen hedelmättömästi, kuin myös harhaanjohdetusti, negatiiviseen moraaliseen vastuuseen erinäisistä asioista. Julkisessa diskurssissa moraalinen vastuu vaikutetaan otettavan annettuna jossain implisiittisessä muodossa ja tähän liittyvää tyrmistystä jaetaan hyvin harkitsemattomin tavoin. Tämä on hyvin edustettuna viime vuosien ja vuosikymmenten aikana tapahtuneessa poliittisen polarisaation nousussa Yhdysvalloissa ja monissa Euroopan valtioissa. Sama ongelma on läsnä myös kommunikoitaessa hyvin tärkeistä ajankohtaisista tieteellisistä aiheista, kuten ilmastonmuutoksesta. Nämä ilmiöt vihjaavat, että meidän tulisi huolellisemmin ajatella tiedon roolia vastuuseen asettamisessa sekä relevantteja tapojamme ajatella ja toimia.

Tietoehto tai episteeminen ehto on vapaus- tai kontrolliehdon ohella toinen kahdesta klassisesta moraalisen vastuun välttämättömästä ehdosta, jotka Aristoteles alkujaan esitteli teoksessaan Nikomakhoksen etiikka. Viime aikoina kyseinen ehto on synnyttänyt satoisaa, uutta keskustelua. Motivoituneena halusta selvittää nykyisiä ihmistenväliseen kommunikaatioon liittyviä kompastuskiviämme, tutkielmaa ohjaava tutkimuskysymys on: miten meidän tulisi ajatella moraalisen vastuun tietoehtoa?

Tutkin kriittisesti osaa viimeaikaisesta keskustelusta. Tämä tapahtuu ensisijaisesti George Sherin esittämien tarkastelujen ja hänen saamiensa vastausten valossa. Sher esittää kriittisen selonteon valonheitinnäkemyksestä, laajentaen sitä hänen episteemisen ehdon täyden selonteonsa kautta. Hän esittää, että toisin kuin valonheitinnäkemys antaa ymmärtää, on olemassa tilanteita, joissa moraalinen agentti voi olla vastuussa ilman tietoisuutta moraalisesti relevanteista tilanteeseen liittyvistä seikoista. Sherin saamissa vastauksissa erityishuomiota kiinnitetään Michael J. Zimmermanin ja Angela Smithin kriittisille arvioille, Sherin implikoitua heidät joiksikin aikalaisvastapuolikseen. Nykykeskustelun pääpiirteet kuvataan myös laajemmin, esitellen viisi siinä pääasiallisesti vaikuttavaa kantaa.

Vaikkakin Sherin argumentti on kiehtova ja todennäköisesti osittain moniin intuitiivisesti vetoava, esittelen huomattavia varauksia sitä kohtaan. Keskustelun nykytilassa on paljon erimielisyyttä koskien sitä, millainen painoarvo tiedolla tulisi ymmärtää olevan moraalisessa vastuussa. Sherin esimerkkitilanteet, joissa hänen mukaansa nähdään intuitiivisesti vastuuta ilman tietoisuutta, huomataan olevan ongelmallisempia kuin mitä hän esittää.

Sen sijaan, että koettaisin vain sovittaa yhteen mahdollisesti yhteensovittamattomia ja eripuraisia intuitioitamme, ehdotan empiirisesti informoitua pragmaattista lähestymistapaa kysymykseen tiedon roolista moraalisessa vastuussa. Esitän originaalin argumentin sille, miksi kohdeagentin tietoisuuteen ja tietotasoon on tärkeä kiinnittää huomiota arvioidessamme häntä ja kommunikoidessamme hänen kanssaan. Argumentti vihjaa, että vähintäänkin joissain tilanteissa tai aiheissa pätee, että jos tietoehtoa ei kunnioiteta tavalla, joka vaikuttaisi olevan yhteensopimaton Sherin selonteon kanssa, tällöin päädytään sekä moraaliseen paradoksiin että epäpragmaattisiin tuloksiin julkisessa viestinnässä. Tästä seuraavan normatiivisen, konsenkventialistisen näkemyksen – pragmaattisen näkemyksen – huomataan eroavan vallitsevasta deskriptiivisestä, ansioperustaisesta keskustelusta koskien episteemistä ehtoa ja sen kodiksi ehdotetaan yhdistelevää tai kosmopoliittista hyve-etiikkaa.

Pragmaattisen näkemyksen teoreettisen kuvaamisen lisäksi myös soveltava vastaus tutkimuskysymykseen esitetään sekä sitä suunnilleen vastaava prosessikaavio. Pragmaattisen näkemyksen tämänhetkisen iteraatioon mukaan: moraalista tyrmistystä online ja offline voisi lievittää, julkista keskustelua parantaa, (moraalisesti relevantin) tiedon yhteiskunnallista välittymistä sujuvoittaa, rakentavampia mediakäytäntöjä edistää sekä poliittista polarisaatiota vähentää kultivoimalla esitettyä hyveellistä, pragmaattista heuristiikkaa tavoissamme arvioida toisiamme ja asettaa moraalista vastuuta. Kannustan pragmaattisen näkemyksen jatkokehittämiseen ja sen soveltamiseen paitsi yksityiselämässämme myös erityisesti tekoälyn ja sosiaalisen median alustojen kehittämisen ja sitä koskevan soveltavan etiikan kontekstissa.