Sodan ja talouden Suomet : Suomen 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun yhteiskunnallisen ja poliittisen murroksen tiedonsosiologinen tulkinta

Abstract

Väitöskirjan aiheena on Suomen 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun poliittinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen muutos. Tutkimuksessa lähestyn kyseistä ajanjaksoa aika- kauden vaihtumisen kontekstissa. Tutkimuksen ensisijainen tavoite ei ole tuottaa uutta aikakautta koskevaa tietoa vaan tulkita jo olemassa olevaa tietoa uudella tavalla. Tutkimuksen tarpeita varten olen kehittänyt uuden käsitteen: historiallinen totuus. Käsitekuvaa sitä, mikä poliittinen kysymys nousee aikalaistietoisuudessa keskeiseen asemaan. Historiallinen totuus ei ole tietoa sanan varsinaisessa merkityksessä vaan varmuutta jonkin tietyn poliittisen kysymyksen ratkaisevasta merkityksestä Suomen hyvinvoinnille ja selviytymiselle.

Historiallisen totuuden käsite perustuu löyhästi Karl Mannheimin tiedonsosiologiaan ja yhteen sen avainkäsitteeseen, ajan henkeen. Mannheimin mukaan jokaisella aikakaudella yksi ja vain yksi maailmankatsomus hallitsee luoden ajan hengen. Hallitseva maailmankuva leviää kaikkialle yhteiskuntaan ja se on havaittavissa aikakauden taiteessa, kulttuurissa, politiikassa tieteessä tai koulutuksessa.

Mannheimin mukaan poliittisen toimijan tieto maailmasta on aina suhteessa siihen historialliseen ja sosiaaliseen maailmaan, jossa hän elää. Mutta koska ajattelu on harvoin yksilöllistä, toimijan tieto on todellisuudessa hänen sosiaalisen ryhmänsä tietoa. Ajan hengessä aika ja todellisuus nähdään yhden tietyn sosiaalisen ryhmän silmin.

Aikakauden maailmankuva rakentuu organisoivasta keskuksesta käsin, joka tuottaa tietyllä tavalla jäsennetyn ja käsitteellistetyn kuvan todellisuudesta. Organisoivat keskukset ovat läheisessä yhteydessä niihin olosuhteisiin, joissa ihmiset aikakaudella elävät. Toisaalta olosuhteet tulevat tulkituiksi tiettyjen jo ennen aikakauden alkua päätettyjen meta- fyysisten käsitteiden ja uskomusten kautta. Jokainen organisoiva keskus on vastaus johonkin elämää koskevaan suureen kysymykseen. Elämän muuttuessa tarpeeksi paljon, organisoivat keskukset vanhentuvat ja ne pitää muotoilla uudelleen. Uusi organisoiva keskus syntyy jälleen uuden elämää koskevan suuren kysymyksen ympärille. Mannheimia soveltaen katson, että historiallinen totuus, tärkeimmaksi nostettu poliittinen kysymys, organisoi ja luokittelee aikakauden poliittisen elämän kokonaisuutta.

Aikakauden tärkein poliittinen kysymys tulee vielä ratkaista jollain tavalla. Ratkaisusta ei välttämättä päästä yhteisymmärrykseen, mutta kysymyksen ratkaisua koskevat kiistat eivät kumoa sen asemaa kysymyksenä. Sikäli kuin myös kysymyksen ratkaisusta päästään konsensukseen, valittua poliittista menettelytapaa tai strategiaa on mahdollista pitää yhtä lailla historiallisena totuutena.

Historiallisen totuuden olemassaoloa ei voida missään nimessä pitää itsestäänselvyytenä. Aikalaisilla saattaa olla eriäviä käsityksiä poliittisten kysymysten tärkeysjärjestyksestä. Yhteiskunnassa voikin samanaikaisesti olla olemassa useampia historiallisia totuuksia kuin vain yksi. On myös mahdollista, etteivät aikalaiset kaikkina ajanhetkinä halua tai edes kykene nostamaan yhtä poliittista kysymystä muiden yläpuolelle. Historiallinen totuus on siksi ensi vaiheessa tutkimusaineistolle esitettavä kysymys: onko tutkimusaineistosta löydettävissä jotain yhtä tiettyä poliittista kysymystä tai asiaa, johon kaikki muut kysymykset ovat suhteessa tai jopa alisteisia sille. Historialliselle totuuden olemassaololle pitää siten luoda kriteerit. Sellaisiksi olen määritellyt muun muassa yleisyyden, ajankohtaisuuden, kyvyn hallita tai muuntaa tärkeimpien poliittisten käsitteiden sisältöjä sekä yhteensopivuuden aikakauden tietämyksen ja korkeimpien moraalisten arvojen kanssa. Kaikkien asetettujen ehtojen on täytyttävä.

Vaikkakin historiallisesta totuudesta täytyy vallita riittavä yksimielisyys yhteiskunnassa, sen tunnustaminen ei välttämättä perustu yksin vapaaehtoisuuteen. Historiallinen totuus voidaan kyseenalaistaa, koska se ei ole ainoa mahdollinen näkemys aikansa olosuhteista. Historiallinen totuus on poliittisten kamppailujen ja valtasuhteiden tuotos. Historiallinen totuus on kuin hallitus, jonka johtajuuteen ihmiset suostuvat silloinkin kuin eivät välttämättä pidä siitä.

Historiallisen totuuden tukena saattaa olla myös pakkokeinoja kuten esimerkiksi julkista paheksuntaa, sakkoja, virasta erottamisia, vankeusrangaistuksia ja maastakarkoituksia. Tältä osin nojaan Gramscin ideologisen herruuden teoriaan, jossa hallitseva ryhmä yrit- tää ensin saada hankituksi vapaaehtoisen suostumuksen hegemonialleen, mutta sikäli kuin se ei onnistu, hegemonisella ryhmällä on käytössään pakkokeinoja suostuttelun jatkeeksi. Valtiokoneisto on pakottamisen välineistä tärkein ja katsonkin, että historiallinen totuus on jotain, joka ilmenee valtion toiminnassa.

Lähestyn näin 1990-luvun murrosta poliittisille kysymyksille annettujen merkitysten kautta ja historiallisen totuuden idean mukaisesti pyrin löytämään tärkeimmäksi arvioidun poliittisen kysymyksen. Tutkimushypoteesina on, että historiallinen totuus, valtakunnan politiikan tärkein kysymys, vaihtui Suomessa 1990-luvun alkupuolella. Poliittisille kysymyksille annetut merkitykset ja tärkeysjärjestykset olivat toisaalta yhteydessä olosuhteisiin, toisaalta toimijoiden maailmankuvaan ja identiteettiin. Oli siis periaatteessa mahdollista, että puheena oleva yhteiskunnallinen murros saattoi jopa enemmän johtua toimijoiden maailmankuvien ja identiteettien muutoksesta kuin itse olosuhteiden muutoksesta. Uusi suuri poliittinen kysymys merkitsee kuitenkin aina uuden ajanjakson alkua, olivat muutoksen lähtökohdat sitten missä tahansa.

Tutkimus keskittyy kirjoitettuun ja puhuttuun kieleen, koska historiallinen totuus täytyy kommunikoida. Silti historiallinen totuus ei itsessään ole diskurssi vaan lukuisissa poliittisissa päätöksissä ilmenevä poliittisen elämän organisoitumisen muoto. Vasta tutkimusaineiston analyysi yhdessä tapahtuneiden tosiasioiden kanssa tulkittuna antaa pohjan historiallisen totuuden määrittelylle.

Tutkimusaineistona ovat Helsingin Sanomat sekä kuusi muuta aikakausilehtea yhteiskunnan eri aloilta vuosien 1986 - 1994 väliltä. Tiedonsosiologisen teorian mukaan organisoivat keskukset ovat dialektisessa suhteessa toisiinsa. Oletan asian olevan historiallisten totuuksien kohdalla saman. Tästä syystä tutkimukseen kuuluu myös eräänlainen tausta-aineisto vuosilta 1918 -1985. Olen jakanut sen kahteen osaan ensimmäisen tasavallan vuosiin 1918- 1944 ja toisen tasavallan vuosiin 1944- 1985.

Tutkimusaineiston analyysi yhdessä aiemman tutkimuksen kanssa antoi perusteen päätellä, että Suomessa on itsenäisyyden aikana vaikuttanut kolme historiallista totuutta. Historiallisen totuuden olemassaololle asetetut kriteerit täyttyivät kaikilla aikakausilla riittävästi. Maailmansotien välisenä aikana valtakunnan politiikan suuri kysymys liittyi bolsevismin kitkemiseen kansakunnasta. Bolsevismiongelman käytännön ratkaisusta ei päästy milloinkaan lopulliseen yksimielisyyteen. Historiallinen totuus pysyi pelkkanä kysymyksenä jatkosodan loppuun saakka.

Ensimmäisen tasavallan antibolsevismi ajautui umpikujaan Saksan tappion myötä ja syksystä 1944 tärkeimmäksi kysymykseksi nousi itsenäisyyden säilyttäminen kahden suurvallan hallitsemassa maailmassa. Tavoitteen toteutumisen katsottiin vaativan hyviä ja luottamuksellisia suhteita Neuvostoliittoon. Siihen liittyi myös puolueettomuuspyrkimys, joka oli kuitenkin siinä mielessä vinoutunutta, että se salli Yhdysvaltojen arvostelun mutta ei Neuvostoliiton. Ulkopoliittinen linja sai nimen Paasikivi-Kekkosen linja ja sita voidaan pitää toisen tasavallan historiallisena totuutena.

Syksyn 1989 kumousten seurauksena puolueettomuuspolitiikka epäajankohtaistui nopeasti. Kylmän sodan päättyminen mahdollisti Suomen siirtymisen poliittisesti neutraalilta maaperältä länsimaiden joukkoon ja Euroopan Unionin jäseneksi. Suomen läpikäymät yhteiskunnalliset muutokset seurailivat länsimaisia poliittisia ideoita. Prosessiin kuului myös Euroopan Unionin vaatimusten, säädösten ja normien täyttäminen. Länsimaistumista tai EU:ta ei kuitenkaan oman näkemykseni mukaan pitää historiallisena totuutena, koska Suomeen vaikutti vieläkin suurempi voima ja laajempi rakenne: globaalitalous. Lisäksi historialliseen totuuteen kuuluu tiettyjen pakkokeinojen olemassaolo ja EU- jäsenyys oli maan oma valinta. Markkinavoimat sen sijaan näyttivät heti laman alettua kykynsä rangaista Suomea, mikäli maan harjoittama politiikka ei herättänyt markkinoissa riittävää luottamusta.

Liberalismin ideologisen voiton ja globalisaation kehityksen kiihtymisen merkittävin seuraus oli pääoman muuttuminen kansallisesta kansainväliseksi. Se oli omiaan lisäämään valtioiden kilpailua pääomasta. Suomikin liittyi muiden valtioiden tavoin kilpailuun. Globaalin pääoman suosiosta kilpailemisesta tuli maan historian kolmas historiallinen totuus. Laman aikaiset organisatoriset ja kulttuurispsykologiset muutokset voidaan ymmärtää kansakunnan sopeutumisena globaalin talouskilpailun aikakauteen. Muutosprosessi tapahtui kuitenkin sosialismin romahduksen jälkeisessä ideologisessa tyhjiössä ja olisi todennäköisesti ollut jossain määrin erilainen, mikäli vanha historiallinen totuus olisi edelleen ollut voimassa. Kaikista kolmesta historiallisesta totuudesta viimeisin, kilpailu globaalista pääomasta, oli silti heikoin ja haavoittuvaisin, koska globaalilla pääomalla ei ollut omaa armeijaa tukenaan.

Tutkimusaineistossa samankaltainen kaava toistui jokaisella aikakaudella. Ensin on jokin suuri kriisi, joka teki mahdottomaksi jatkaa entiseen tapaan. Umpikuja vaatii olosuhteiden käsittämistä uudella tavalla. Jokin uusi suuri poliittinen kysymys nousi keskeiseksi ja poliittinen elämä organisoitui sen ympärille. Poliittiset käsitteet saivat uusia merkityksiä ja maahan kehittyi uudenlainen moraalinen ja poliittinen ilmapiiri. Uutta poliittista oppia levitettiin valtiosta käsin kansalaisyhteiskuntaan.

Kaikilla historiallisilla totuuksilla on myös ollut oma kurinpitäjänsä, mikä tukee Gramscin ideologisen hegemonian teoriaa. Suomi on kuitenkin aina ollut lukuisten poliittisten ja taloudellisten ryhmien maa. Jokainen niistä on ollut liian pieni ja heikko hallitakseen maata yksinään. Suomalaiset ovat joutuneet jokaisella aikakaudella tekemään poliittisen kompromissin, joka on kuitenkin ollut ideologisesti kallistunut aikansa vahvimman poliittisen toimijan ideologian suuntaan. Kurinpitäjä ja poliittinen kompromissi ovat yhdessä rajanneet sitä, mikä on ollut aikakaudella poliittisesti mahdollista. Historiallisen totuuden ytimessä on ollut vahvimman toimijan kyky asettaa oma asiansa pysyvästi poliittisen agendan kärkeen. Poliittinen kompromissi on joka kerta kiertynyt sen ympärille ja ajan suuri poliittinen kysymys on aina saanut kansallisen uhkakuvan luonteen.

1990-luvun alun murroksen historiallisesti tärkein seuraus oli siirtymä sodan maailmasta talouden maailmaan. Sodan maailmassa turvallisuuskysymykset hallitsevat valtioiden politiikkaa, talouden maailmassa tärkein kysymys liittyy luonnollisesti talouteen. 1990- luvun alussa yleinen uskomus aineistossa oli, että valtioiden välisten sotien aikakausi Euroopan mantereella on ohi ja että sosialismi on lopullisesti hävinnyt aatteiden välisen kilpajuoksun. Konfliktien lientyessä turvallisuuskysymykset menettivät ensisijaisen asemansa taloudellisille kysymyksille. Syksy 1989 olikin ennen kaikkea taloudellisten arvojen suuri voitto, vaikkakin monet aikalaiset pitivät länsimaista demokratiaa toisena suurena voittajana. 1990-luvun alun lama alleviivasi tätä siirtymää kylmän sodan sotilaallisen ja ideologisen kilpailun maailmasta globaalin talouskilpailun maailmaan.

Suomi ei säilynyt entisenlaisena sen siirtyessä maailmasta toiseen. Valtion toiminnassa olikin havaittavissa muutoksia. Muutosprosessi oli monella tapaa välttämätön. Sota ja talous tarvitsevat erilaiset organisaatiot. Molemmissa maailmoissa valtiolla on kuitenkin useampia organisatorisia ja poliittisia vaihtoehtoja käytettävissään kuin vain yksi. Olemassa olevat ideologiset valtasuhteet vaikuttavat merkittävästi siihen, mikä niistä tulee valituksi. Sosialismin romahduksen jälkeen liberalismista tuli melkeinpä ainoa mahdollinen huomispaivan ideologia. Sillä oli kyllä vastustajansa ja kriitikkonsa, mutta ei todellista ideologista haastajaa paitsi yksi mahdollinen. Vanhakantainen nationalismi palasi politiikan areenalle, mutta 1990-luvun puolivalin Suomessa sitä ei vielä pidetty uhkana.

The research topic of the doctoral thesis is Finland's political, societal and cultural change in late 1980's and early 1990's. I approach that period as a change of epoch. The main purpose of the study is not to produce new knowledge concerning that period but to interpret already existing knowledge in a new way. For the needs of the study I have developed a new concept: historical truth. The concept illustrates which political question rises to a dominant position in the awareness of the epoch. Historical truth is not knowledge in the literal sense of the word but the certainty of the crucial importance of a particular political question for the well-being and survival of Finland

The concept of historical truth is loosely based on Karl Mannheim's sociology of knowledge and on one of its key concepts: spirit of the times. According to Mannheim in each epoch, one and only one worldview dominates and creates spirit of the times. The dominating worldview spreads across the society and it can be seen in the art, culture, politics, science or education of the epoch.

Mannheim claims that the knowledge and worldview that a political actor has, are al- ways in relation to the historical and social world in which she lives. Because thinking is very seldom individual, her knowledge is actually that of her social group. In spirit of the times the history and reality are seen by the eyes of a particular social group.

The worldview of an epoch is constructed from the organizing center which produces a vision of reality ordered and conceptualized in a certain fashion. Organizing centers are closely related to the circumstances which people live in the epoch. On the other hand, prevailing circumstances are understood through certain pre-determined meta- physical concepts and beliefs. Each organizing center is an answer to some big question concerning life at that moment. When life changes much enough, the organizing centers become rapidly outdated and need to be reformulated. The new organizing center will evolve again around some new question of life. Applying Mannheim, I see that historical truth, the most important political question, organizes and classifies the whole of political life.

The great political question has eventually to be solved some way. There won't necessarily be consensus on the solution, but the solution dispute does not diminish the importance of the question. As far as consensus about the solution is reached, the chosen policy approach or strategy can be interpreted as historical truth as well.

It is clear that the existence of a consensus on the most important political question is not something we can take for granted. People may have different opinions about political priorities and there could more than one truth at a time. It is also possible that people are not always able or willing to give special importance to one political question. Historical truth is therefore in its first phase a question posed to the research data: is there such question to be found to which all other political questions are more or less related or even subordinate? Some criteria off course need to be set. Such criteria are for example: generality, topicality, ability of transforming or controlling the meanings of political concepts and commensurability with society´s highest values and existing knowledge. All conditions must be met.

Even though there has to be sufficient consensus in the society on historical truth, its confession is not necessarily based on voluntariness only. Historical truth can be questioned because it is not the only possible conception of the prevailing political circumstances. Historical truth is the outcome of political struggles and power relations. Historical truth is like government whose leadership people accept even if they don' t necessarily like it.

Certain coercive measures can also be introduced to support historical truth including public disgrace, fine, dismissal, imprisonment and banishment. On this part I base on Gramsci's theory of ideological hegemony in which the dominating group tries first to acquire voluntary consent but if it does not succeed, coercive measures can be involved to secure the consent. State apparatus is the most important instrument of coercion and I see that historical truth is something that appears in the functioning of the state.

So, I approach Finland's 1990's societal and political change by studying meanings given to different political questions. According the idea of historical truth, I am especially interested in finding that political question which is given the first priority in national politics. The research hypothesis is that early 1990's saw the emergence of the new historical truth and the disappearance of the old one. The given meanings or orders of priority are on one hand related to the prevailing political circumstances and on the hand to the worldviews and identities of the political actors of the epoch. It is there- fore possible that Finland's change resulted more from the changes in worldviews and identities than from the changes in circumstances itself. However, if the most important political question did change, it meant the beginning of a new epoch whatever the cause of the change.

The study focuses on written and spoken language because historical truth must be communicated. Historical truth is not a discourse in itself but a form of organization of political life that can be seen in numerous political decisions. The historical truth can be discovered and defined only when the research data is analyzed together with the historical facts.

The research data consists of Helsingin Sanomat and six other periodicals during 1986 - 1994. According to Mannheim organizing centers are in dialectic relationships with each other. I assume that the same applies to historical truths. Because of the dialecticism, I saw it useful to collect a sort of background research material concerning years from 1918 to 1985. The material was divided in two, to the first republic's years 1918- 1944 and to the second republic's years 1944-1985. The main function of the background material is to support the interpretation of 1990's change but it also makes possible to execute cautious comparisons between the epochs.

Research data analysis combined with the facts gave grounds to conclude that there have been three different historical truths in Finland so far. The conditions for the existence of historical truth was sufficiently fulfilled in every epoch. During the first republic the great political issue was how to drive bolshevism successfully out of the country. No final or established consensus was reached around the solution of Bolsh problem. Historical truth remained as a question till the end of continuation war.

The national anti-bolshevism became impossible after the defeat of Germany and since autumn 1944 the preservation of national independence in the world of two superpowers was almost unanimously regarded as the most important political question. It was seen immediately after the armistice that the goal will be best achieved by sustaining good and confidential relationships with the Soviet Union. An attempt for neutrality was included in country's foreign policy but in the real life Finland's neutrality was unbalanced because it allowed the criticism of the United States but not of the Soviet Union. The policy line was named Paasikivi-Kekkonen line and it can be considered the historical truth of the second republic. Due to the revolutions in Eastern Europe in 1989 Paasikivi-Kekkonen line became quickly outdated. The ending of cold war enabled Finland to move from the neutral soil to the western group and to the EU. Finland's societal and cultural change followed the ideas of western liberalism and included successful attempts to fulfill EU's demands, norms and regulations. However, I saw that westernization or EU cannot be regarded as historical truth because there was even more powerful force and more extensive structure affecting Finland at that time: the global economy. In addition, coercive measures belong to the historical truth and joining EU was a voluntary decision. The market forces in contrast showed right after the economic decline had begun their capability to punish Finland if its policy didn't meet market's expectations.

The most far-reaching political consequence resulting from the ideological victory of liberalism and from the acceleration of globalization process was the internationalization of national capital. New situation was apt to increase competition for capital among the nation states and 1990's Finland was not an exception. The third historical truth was participation in the interstate competition for global capital. Out of all historical truths so far, it was the weakest and most vulnerable because it lacked military support. However, it was powerful enough and the organizational and mental changes carried out during the years of economic decline can be understood as nation's adaption to the demands of global economic competition. But the process took place in the political and ideological vacuum caused mainly from the fall of communism and would have probably been somewhat different if the old historical truth, the prevention of soviet military occupation by diplomacy, had still remained.

As the final conclusion of the research data analysis, it is possible to say that approximately the same kind of pattern repeated itself in every epoch. First there was a crisis that was serious enough to compel the contemporaries to understand their political situation in a whole new way. The new political question was given the central role and the political life became organized around that question. The political concepts were given new meanings and a new kind of political and moral atmosphere started to develop. The new political doctrine was spread from the state to civil society.

Behind every historical truth there was a disciplinarian or punisher which supports Gramsci's theory of ideological hegemony. But Finland has always been a country of several political and economic groups too. Each group has been too small and too weak to rule the country alone. In every epoch a consensus or compromise between the groups was regarded as necessary but each time the compromise was also ideologically imbalanced in favor of the strongest group of that time. The punisher and the political compromises set the limits to what was politically possible. At the core of historical truth was the ability of the strongest political actor to put his own issue permanently at the top of the political agenda. Political compromise or consensus evolved around that issue and every time the main political question was understood and described as a national threat.

The historically most significant consequence of late 1980's and early 1990's events was a transition from the world of war to the world of economic competition. In the world of war, the security question rules national policy, in the world of economic competition the major political question is naturally related to economy.

The common belief after the collapse of communism was that the era of interstate wars was over in Europe. It was also taken from granted that socialism had irretrievably lost its ideological race to liberalism. As the political conflicts eased off, the economic questions moved to the fore. The autumn of 1989 was in the first place the victory of economic values although many contemporaries thought that the western democracy was another great winner. In Finland, the economic recession in a certain way dramatized the transition from one world to another.

Finland did not remain the same when it moved from one world to another. We may observe some changes in the functioning of the Finnish state at that time. In many ways the transformation process was a practical necessity. War and the economy need a different organization. But in both worlds, there is more than one organizational and political option for a nation to operate. The existing ideological power relationships are crucial when deciding which option to choose. After the collapse of socialism liberalism remained almost the only possible ideology of tomorrow. Liberalism had its opponents and critics but no real ideological challenger except one possible. Old fashioned nationalism also returned to the political scene but it was not considered a threat twenty- five years ago.