Hädässä ystävä tunnetaan : koululaisten vertaissuhteet peruskoulun opettajien puheessa

Abstract

Vertaissuhteet ovat tärkeä osa lasten ja nuorten hyvinvointia sekä heidän tapaansa jäsentää ympäröivää todellisuutta. Nykyisin suuri osa lasten ja nuorten keskinäisestä vuorovaikutuksesta toteutuu aikuisten hallinnoimissa institutionaalisissa tiloissa, joista koulu on yksi keskeisimpiä. Sosiaaliset suhteet ovat koulussa jatkuvasti läsnä, mutta voimavaran sijaan ne saattavat tulla kategorisoiduiksi myös koulutyön häiriöksi. Instituutioiden kehyksissä vietetyn ajan lisääntyessä korostuu aikuisten rooli lasten ja nuorten vertaissuhteiden mahdollistajana, suuntaajana ja rajoittajana. Se kohdistaa uusia vaatimuksia myös opettajiin, jotka ovat koulumaailman keskeisiä toimijoita.

Tässä tutkimuksessa analysoin opettajien tulkintoja lasten ja nuorten vertaissuhteista. Tutkimusaineistoni muodostuu yhdeksästä peruskouluopettajan haastattelusta, joita analysoin diskurssianalyysin avulla. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu koulusosiologiaan ja uuteen institutionalismiin. Hyödynnän erityisesti institutionaalisten logiikoiden käsitettä. Kysyn, millaisten puhekehysten ja –tapojen kautta opettajien ymmärrys koululaisten vertaissuhteista rakentuu ja millaisia rooleja opettajalle lasten ja nuorten vertaissuhteissa määrittyy. Lopuksi määritän, mitkä logiikat ohjaavat opettajien tulkintoja koululaisten keskinäisistä suhteista. Lisäksi arvioin tuloksia suhteessa myöhäismodernin hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikkaan ja sen ihannekansalaiseen.

Muodostin peruskoulun opettajien lasten ja nuorten vertaissuhteita käsittelevästä haastattelupuheesta kolme pääkehystä, joiden kautta ilmiötä jäsennettiin ja tehtiin ymmärrettäväksi. Koulupäiväkehyksessä kaveruutta tarkasteltiin institutionaalisten järjestysten eli vakiintuneiden sääntöjen ja käytäntöjen näkökulmasta. Pedagogisessa kehyksessä ymmärrys kaveruudesta rakentui suhteessa opettajan pedagogiseen identiteettiin eli käsitykseen itsestä opettajana. Hyvinvointikehyksessä lasten ja nuorten vertaissuhteita katsottiin osana yksilön arjen kokonaisuutta. Jokaisen kehyksen sisällä oli lisäksi hahmotettavissa vaihtoehtoisia puhetapoja, jotka mahdollistivat opettajille kielellistä toimijuutta oman roolinsa rakentamisessa.

Tulkinnat lasten ja nuorten vertaissuhteista muodostuivat erilaisiksi teoreettisella ja käytännöllisellä tasolla liikkuvassa puheessa. Tulkintojen dynamiikkaan vaikuttivat myös kouluun kohdistuvat yhteiskunnalliset odotukset, opettajien koulutustausta ja työnkuva sekä oppilasryhmien tarpeet. Opettajien työn ristiriita paikantui tässä tutkimuksessa kahteen kilpailevaan logiikkaan, jotka olen nimennyt koulutyön logiikaksi ja hyvinvoinnin logiikaksi. Tutkimuksen tulokset tukevat kuvaa koulusta intiimin perhe-elämän ja julkisen sfäärin välissä toimivana, valtiollisen sääntelyn ja monimutkaisten suhdeverkostojen muodostamana kokonaisuutena.