Lainaregulaation vaikutus kotitalouksien velkaantumiseen

Abstract

Koko maailmantaloutta koetelleen finanssikriisin jälkeen ja viimeaikaisen rahoitusmarkkinoiden kehityksen lomassa sääntelevien tahojen huolestuneet katseet ovat kääntyneet enenevästi kotitalouksien 2000-luvulla lisääntyneeseen velkaantuneisuuteen. Kotitalouksien korkea velkaantuneisuus onkin herättänyt paljon keskustelua, sillä siihen liittyy paljon riskejä rahoitusjärjestelmän sekä koko makrotalouden vakaan toiminnan kannalta. Vastineena finanssikriisin paljastamille sääntelyn puutteille rahoitussektorin regulaatiota sekä valvontaa onkin tiukennettu usealta eri kantilta. Finanssikriisi johti kansainvälisellä tasolla tiukentuneeseen pankkikohtaiseen vakavaraisuus- ja maksuvalmiussääntelyyn ja toimi myös alkusysäyksenä uuden politiikan suuntauksen, makrovakauspolitiikan, nopeaa vauhtia yleistyneelle käytölle Euroopassa. Samalla kun makrovakauspolitiikan keinoin pyritään ehkäisemään kotitaloussektorin liiallista velkaantumista, hieman käänteisesti useissa Euroopan maissa omistusasumista asumismuotona on pitkään tuettu, ja tuetaan laajalti edelleen, kansallisten verojärjestelmien kautta. Perinteisesti etenkin asuntolainan korot ovat olleet verovähennyskelpoisia, ja omistusasujat ovat nauttineet laskennallisen asuntotulon verovapaudesta. Verotuksellisia kannustimia velkaantumiselle on kuitenkin 2000-luvulla purettu monessa Euroopan maassa asuntolainan korkovähennyksen tarjoaman veroedun tason leikkauksilla tai sen poistolla.

Tässä tutkielmassa tutkitaan lainamarkkinoiden sääntelyn vaikutusta kotitalouksien velkaantumiseen makrovakauspolitiikan ja velkaantumisen vaikuttavan finanssipolitiikan saralta, ja pyritään selvittämään kuinka eri politiikkainstrumenttien voimassaolossa tapahtuneilla muutoksilla on kyetty vaikuttamaan kotitalouksien lainakantaan 26 Euroopan maassa ajanjaksolla 1995–2017. Analyysit pohjautuvat tutkielmaa varten koottuun paneelidataan, jossa on mukana 25 Euroopan Unionin jäsenmaata sekä Norja. Empiirinen analyysi muodostetuille paneelimalleille suoritettiin kiinteiden vaikutusten menetelmällä, ja näin saatujen tulosten robustisuutta tutkittiin vielä yhdessä maittain klusteroitujen virhetermien avulla. Klusteroinnilla pyrittiin huomioimaan sekä velkaantumiselle että politiikkatoimenpiteille ominaisen ajallisen pysyvyyden aiheuttama mahdollinen autokorrelaatio-ongelma.

Etenkin lainojen kysyntään suunnattuihin makrovakausvälineisiin kohdistuu suuret odotukset niiden kyvykkyydestä toimia kotitalouksien velkaantumista vähentävinä tekijöinä, ja myös tähänastinen, tosin suhteellisen niukka, empiirinen taloustieteellinen tutkimus tukee käytännössä yksimielisesti tätä näkökulmaa. Tässä tutkielmassa saadut tulokset antavat viitteitä erityisesti lainan tai velan määrää suhteessa luotonottajan käytettävissä oleviin tuloihin rajoittavien kysyntäperusteisten makrovakausvälineiden kyvystä vähentää huomattavasti kotitalouksien hallussa olevan velan määrää. Myös laskennallisen asuntotulon verotuksella voitaisiin tulosten perusteella vaikuttaa merkittävän alentavasti kotitalouksien lainakantaan. Kontrollimuuttujista myös keskuspankkikoron sijaan käytetty money market rate sekä reaalinen bruttokansantuote pysyivät tilastollisesti merkitsevinä kaikissa tarkasteluissa: koron ja velan välinen suhde todettiin negatiiviseksi, ja kotitalouksien velkaantumisen havaittiin olevan positiivisessa yhteydessä bruttokansantuotteen kehitykseen nähden. Pankkeja velvoittavien makrovakaudellisten lisäpääomavaatimusten osalta ei saatu tilastollisesti merkitsevää näyttöä niiden kyvystä vaikuttaa kotitalouksien velkaantumiseen.

Ekonometrisin menetelmin saatuja tuloksia varjostavat kuitenkin erityisesti selittävien politiikkamuuttujien mahdollinen endogeenisuus sekä niitä kuvaavissa dummy-muuttujissa tapahtuva vähäinen variaatio. Myöskään mahdollisuutta puuttuvan muuttujan aiheuttamaan harhaan ei voida täysin sulkea pois. Näiden ongelmien vuoksi tulosten luotettavuuteen on suhtauduttava varauksellisesti.