Työn ja omaishoidon ristipaineessa : laadullinen tutkimus omaishoitajien kokemuksista työn ja omaishoidon yhdistämisestä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan työn ja omaishoidon yhdistämistä. Hyvinvointivaltion muutoksen seurauksena yksilöiden vastuuta hoivasta on lisätty. Väestön ikääntyminen on nostanut esille myös keskustelun kestävyysvajeesta, jonka mukaan kasvavat hoivamenot tulisi saada kuriin. Samalla työllisyysastetta tulisi nostaa. Kustannustehokkaana hoivan muotona omaishoito nähdään ratkaisuna hoivamenojen kasvuun. Omaishoitajien voi olla hankala yhdistää työ ja omaishoito, vaikka he niin haluaisivatkin. Työikäisistä omaishoitajista alle puolet on työssäkäyviä, ja omaishoitajat ovat usein kuormittuneita. Lisäksi omaisten hoivavastuun lisääminen asettaa omaishoitajat asemaan, jossa heidän tulisi olla hoivan pääasiallisia tarjoajia, mutta he odottavat lisää hoiva-apua formaaleilta tahoilta. Omaishoito näyttäytyy myös työvoimapoliittisena kysymyksenä. Tutkielmassa käsitellään aktiivista työvoimapolitiikkaa ja tarkastellaan esteitä työn ja omaishoidon yhdistämiselle.

Tutkimuskysymyksen ”Miten omaishoitajat yhdistävät työn ja omaishoidon?” avulla tutkitaan omaishoidon ja työn yhdistämistä omaishoitajien omasta näkökulmasta. Aineistona on seitsemän omaishoitajan tutkimushaastattelut, ja aineisto analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Omaishoitajat edustavat erilaisia hoivatilanteita: neljä hoivaa puolisoaan, kaksi lastaan ja yksi isovanhempaansa. Aineistosta voidaan löytää kuusi ryhmää, jotka omaishoitajien kokemusten mukaan vaikuttavat työn ja omaishoidon yhdistämiseen: kokemukset perhe- ja työkeskeisyydestä, kokemukset omaishoidon ja työn yhdistämisen kuormittavuudesta, kokemukset omaishoitajuutta tukevista palveluista, kokemukset hoiva-avusta, kokemukset työn ja arjen joustavuudesta sekä kokemukset taloudellisista haasteista. Omaishoitajat voidaan jaotella työ- ja perhekeskeisiin heidän palkkatyöhön suhtautumisensa perusteella. Omaishoitajat kokivat omaishoitoa tukevat palvelut puutteellisiksi, ja erityisen puutteellisena nähdään henkilökohtaisen avun järjestäminen, sillä sen puute vaikuttaa suoraan omaishoitajien työssäkäynnin mahdollisuuteen. Kokemusten mukaan omaishoidoin ja työn yhdistäminen on kuormittavaa, mikä voi johtaa uupumiseen ja työnteon vähenemiseen. Omaishoitajuuden alkaessa taloudellinen tilanne usein heikkenee, jolloin työssäkäynti voi olla välttämätöntä toimeentulon vuoksi. Toisaalta osa omaishoitajista on hyödyntänyt työssään erilaisia joustoja, joiden avulla työn ja omaishoidon yhdistäminen helpottuu. Joustoja ei kuitenkaan haluta liikaa, jotta arjen ennustettavuus säilyy ja työ ja perhe-elämä voidaan pitää erillään.

Tutkielman tulosten mukaan omaishoitajien työllistymiseen liittyvät kysymykset eivät ole ainakaan kaikilta osin työvoimapoliittisia, vaan omaishoitajille suunnattuja palveluja sekä sosiaali- ja terveyspalveluja nykyistä paremmin kohdentamalla ja kehittämällä voidaan ylläpitää heidän hyvinvointiaan ja toimintakykyään. Tutkielmassa toistuu jo aiemmin havaittu omaishoitajien kaksinainen asema: toisaalta he ovat palvelujen tuottajia, toisaalta niiden saajia. Refamilisaatio eli perheen merkitys hoivan tarjoajana korostuu tuloksissa. Haastateltavat kokevat olevansa oikeutettuja palveluihin, mutta pääsyä ei niihin aina ole tiedon puutteen, oman jaksamisen tai palvelujen vähentämisen vuoksi. Tulosten perusteella omaishoitajat voivat olla muita heikommin kiinnittyneitä työelämään, mutta tähän vaikuttaa suuresti omaishoitotilanne. Eri omaishoitotilanteet ovat keskenään hyvin erilaisessa asemassa. Tulokset nostavat esiin kysymyksen siitä, nähdäänkö omaishoitajat pääasiallisina hoivaajina vai työntekijöinä, jotka vapaa-ajallaan hoivaavat läheistään. Kahden aseman yhdistäminen voi olla hankalaa etenkin, jos omaishoitaja haluaisi valita vain toisen niistä. Vaikka palveluiden puute nousee tutkielman keskeiseksi tulokseksi, tulevaisuudessa tulisi pohtia omaishoidon ja palkkatyön yhdistämistä myös työvoimapoliittisena kysymyksenä. Omaishoitajat voivat tarvita muun muassa apua palatessaan työelämään. Työelämästä poissa olleet omaishoitajat kokivat tuetun paluun työelämään tärkeänä. Lisäksi työaikaan ja -paikkaan liittyvät joustot nousivat esiin. Työelämän pirstaloitumisen sijaan omaishoitajat kaipaavat joustavia mahdollisuuksia yhdistää heidän tärkeäksi kokemansa asiat.