Saksankieliset euroviisut ja schlagerit suomalaisina iskelminä : Laulujen kääntäminen Pentathlon-kriteerien ja käännösmenetelmien näkökulmasta

Abstract

Musiikin sanotaan olevan universaali kieli, mutta tutkitusti nimenomaan laulumusiikki koskettaa meitä. Ulkomaisia suosittuja lauluja on käännetty suomenkielisiksi iskelmiksi ahkerasti erityisesti 1950–1980-luvuilla, ja monet niistä ovat sopeutuneet Suomen iskelmärepertuaariin niin hyvin, että niiden alkuperä on hämärtynyt. Tässä tutkielmassa tarkastellaan saksalaista alkuperää olevia euroviisuja ja schlagereita sekä niiden suomenkielisiä lauluversioita. Tavoitteena on tutkia, miten Peter Low’n Pentathlon-kriteerit (laulettavuus, rytmi, luonnollisuus, riimi ja merkitys) toteutuvat suomenkielisissä käännösiskelmissä sekä millaisia käännösmenetelmiä niissä on käytetty.

Teoriaosiossa luodaan katsaus laulujen kääntämisen vaiheisiin ja tutkimukseen yleisesti sekä iskelmien ja euroviisujen kontekstissa. Jotta käännöslauluja voidaan arvioida, esittelen laululyriikan kirjoittamisen perusperiaatteet ja laulun kääntämisen kriteerit Low’n mukaan. Käännöstieteellisestä näkökulmasta keskeisimmät teoriat, joihin sanoituksia peilaan, ovat kotouttaminen, manipulaatio ja dynaaminen ekvivalenssi. Käännösmenetelmiä voidaan tutkia paikallisesti säetasolla.

Aineistoksi valikoituivat Saksan euroviisut Dschinghis Khan (1979), Johnny Blue (1981) ja Ein bißchen Frieden (1982), niiden suositut suomenkieliset versiot samoilta vuosilta Tsingis Khan, Johnny Blue ja Vain hieman rauhaa, sekä schlagerit Lili Marleen (1939), Die Gitarre und das Meer (1959) ja Was ich dir sagen will (1967) ja niiden käännösiskelmät Liisa pien (1942), Kitara ja meri (1960) ja Rakkauden jälkeen (1968). Aineiston kappaleita kuunneltiin, nuottikuvia tarkasteltiin ja sanoituksia analysoitiin verraten käännöksiä alkuperäislauluihin.

Tsingis Khan ja Rakkauden jälkeen olivat pitkälti manipuloituja ja uudelleen kirjoitettuja lauluja. Kitara ja meri puolestaan oli käännetty hyvin uskollisesti alkuperäiselle kappaleelle. Myös Liisa pien, Vain hieman rauhaa ja Johnny Blue osoittautuivat lähdeteksteille uskollisiksi käännöksiksi, vaikkakin niihin oli lisätty kotouttavia elementtejä ja tehty muokkauksia. Käännösmenetelmistä eniten tavattiin transpositiota, transformaatiota, modulointia ja eksplikointia. Kaikki käännetyt kappaleet olivat laulettavia, ja ne oli sujuvasti sovitettu musiikkiin, sillä nuottikuvamuutokset olivat vähäisiä. Pentathlon-kriteerit toteutuivat merkitystä lukuun ottamatta kaikissa hyvin, sillä tekstit olivat helposti laulettavia, riimitettyjä, pääosin luontevia ja rytmiltään ymmärrettäviä.