Improvisaatio ja kieli - Kehollinen ja kielellinen vuorovaikutus improvisaationäyttämöllä

Abstract

Tampereella toimii sekä suomenkielinen, että englannin kielinen improvisaatiokenttä ja improvisaatioesiintyjiä saattaa olla molempien yhteisöjen toiminnassa mukana. Tutkimuksessa perehdytään vieraan kielen vaikutuksiin improvisaationäyttelijän työssä ja motivaatiossa improvisoida vieraalla kielellä. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: millä tavoin vieraalla kielellä esiintyminen vaikuttaa improvisoijan näyttelijäntyöhön ja miten hän on huomannut vieraan kielen vaikutukset vastanäyttelijöidensä työskentelyssä? Tutkimuksessa tuodaan myös esiin syitä siihen, miksi improvisoijat jo muiden improvisointiin liittyvien haasteiden lisäksi improvisoivat vieraalla kielellä. Tutkimusaineiston kokemuksellisuuden vuoksi ja koska tutkimusta ei voida sellaisenaan toistaa, tutkimusmenetelmäksi valikoitui Self Practice as Research -menetelmä, joka mahdollistaa vapaan analysoinnin materiaalien ja lähteiden välillä. Materiaaleina käytetyistä haastatteluista ja esitystallenteesta ilmi tulleita seikkoja analysoidaan lähdeaineiston ja länsimaisen improvisaatioteorioiden pohjalta. Teorioina on käytetty Viola Spolinin ja Keith Johnstonen oppeja improvisaatiosta sekä mm. Anne Bogartin teatteria ja taidetta koskevia ajatuksia. Tiinä Syrjän Vieras kieli suussa -väitöskirja tuo esiin näyttelijöiden kokemuksia vieraalla kielellä näyttelemisestä käsikirjoitetussa teatterissa. Improvisaation kulmakivet, moka on lahja, tyrmääminen-hyväksyminen sekä aktiivinen kuunteleminen avataan tutkimuksessa termeinä ja improvisaation sääntöinä, joihin peilataan kielen vaikutuksia improvisaatiossa. Tutkimuksessa selvisi englanninkielen välttämättömyys improvisaatiossa vankan kansainvälisen yhteistyön vuoksi. Jotta improvisaatio voi kehittyä aktiivisesti ja jalostua, tietoa jaetaan paljon eri maiden improvisaatioteattereiden kesken. Vieraan kielen käyttäminen lavalla saatettiin kokea näyttelijäntyötä yksinkertaistavana tekijänä tai fyysistä näyttelijäntyötä monipuolistavana tekijänä, mutta esitystallenteesta kävi ilmi, että vaikuttuminen näyttelijöiden keskuudessa näyttäytyi jopa syvempänä kuin tavallisesti, kun käytössä oli vieras kieli. Tärkeimpänä johtopäätöksenä nousi improvisaation monipuolinen mahdollisuus toimia viihdyttäjänä niin sisältönsä, kuin myös sen vuoksi että kyse on ennalta käsikirjoittamattomasta esittävästä taiteesta. Yleisö kokee huojennuksen tunteita oivalluksista ja nokkeluuksista, joita näyttelijät improvisoidessaan tekevät jo siitä syystä, että kyse on improvisaatiosta. Esiintyminen ja haasteiden ylittäminen puolestaan tuo mielihyvää esiintyjille ja improvisaation eteenpäin vieminen johdonmukaisesti vahvistaa onnistumisen tunnetta, jolloin sekä yleisössä, että näyttämöllä vallitsee onnistumisen tunne. Kieli on mahdollisesti vain yksi lisähaaste improvisoidessa, mutta ei määrittele koko tekemisen tapaa.