Kestävään elämäntapaan kasvattamassa : Alakoulun opettajien käsityksiä luonnosta ja kestävän kehityksen kasvatuksesta.

Abstract

Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia alakoulussa toimivien opettajien käsityksiä luonnosta ja kestävän kehityksen kasvatuksesta. Kestävä kehitys on yksi vuoden 2016 syyslukukaudella voimaan astuneen uuden peruskoulun opetussuunnitelman niin sanotuista läpäisyaiheista, jonka tulee näkyä kaikkien aineiden opetuksessa, ja koulun toimintakulttuurin tulee tukea oppimista. Kestävän kehityksen käsitteen rinnalla kulkee ajatus ekososiaalisesta sivistyksestä, joka lähtee liikkeelle ihmisen vastuullisesta maailmasuhteesta ja kestävän kehityksen neljän ulottuvuuden – ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen – hierarkkisesta luonteesta. Opettajien käsityksiä tutkimalla tavoitteena oli tuottaa tietoa kestävän kehityksen kasvatuksen nykytilasta suomalaisissa alakouluissa ja auttaa paikantamaan sen mahdollisia kehityskohteita. Tutkimuksen empiirinen aineisto hankittiin haastattelemalla kuutta alakoulussa toimivaa opettajaa. Haastateltavat opettajat valittiin mukaan tutkimukseen tarkoituksenmukaisesti siten, että aineistosta muodostuisi mahdollisimman monipuolinen: kaksi miestä ja neljä naista, joiden opetusvastuu kattoi alakoulun luokka-asteet ensimmäisestä kuudenteen, kaikkien taito- ja taideaineiden opetuksen sekä erityisopetuksen. Opettajien työkokemus vaihteli välillä 1-35 vuotta. Kaksi haastateltavista toimi opettajana Pirkanmaalla, kaksi Uudenmaan seudulla ja kaksi Kanta-Hämeen alueella. Haastattelut toteutettiin käyttämällä puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimusaineiston analysoinnissa hyödynnettiin femonenografista tutkimusotetta. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa litteroidusta haastatteluaineistosta etsittiin yksittäisiä käsityksiä ilmaisevia merkitysyksikköjä, jotka saattoivat olla joko yksittäisiä mainintoja, lauseita, kokonaisia virkkeitä tai useammasta virkkeestä koostuvia ajatuskokonaisuuksia. Analyysin toisessa vaiheessa merkitysyksiköt luokiteltiin sisältöjensä eroavaisuuksien perusteella ensimmäisen tason kategorioiksi. Kolmannessa vaiheessa ensimmäisen tason kategorioiden sisältämät käsitykset kirjoitettiin auki ja niistä muodostettiin abstraktimman tason kuvauskategorioita. Analyysin viimeisessä vaiheessa kuvauskategorioista rakennettiin kaksi kuvauskategoriajärjestelmää, joiden kautta kuvauskategorioita tarkasteltiin suhteessa toisiinsa ja tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen. Kuvauskategoriajärjestelmät muodostivat tutkimuksen varsinaisen tuloksen. Toinen kuvauskategoriajärjestelmä edusti opettajien käsityksiä luonnosta ja toinen käsityksiä kestävän kehityksen kasvatuksesta. Tutkimuksessa saatiin selville, että alakoulun opettajien käsitykset luonnosta ja kestävän kehityksen kasvatuksesta sisälsivät tiettyjä yhteisesti jaettuja käsityksiä, joista käytetään tässä tutkimuksessa nimitystä ydinkäsitys, mutta myös huomattavasti toisistaan poikkeavia ja jopa vastakkaisia käsityksiä. Sekä luontokäsitysten että kestävän kehityksen kasvatusta koskevien käsitysten ytimessä oli ajatus luonnosta ihmisen elinehtona. Myös luontoa kunnioittava, vastuullinen toiminta korostui vastauksissa. Osa opettajista näki ihmisen olevan väistämättä osa luonnon kokonaisuutta, kun taas vastakkaisen käsityksen mukaan ihminen oli erkaantunut luonnosta ainakin tiedollisella tasolla. Kestävän kehityksen määritelmää koskevat käsitykset olivat kirjavia: yhtäällä kestävän kehityksen neljän osa-alueen linkittyneisyys ymmärrettiin ja toisaalla kestävä kehitys nähtiin ristiriitaisena kokonaisuutena ja määritelmällisesti epäselvänä. Yhden käsityksen mukaan kestävän kehityksen kasvatus oli vahvasti osa alakoulun opetusta ja toimintakulttuuria, mutta toisen käsityksen mukaan aihe ei ollut juurikaan esillä: koulun yleinen toimintakulttuuri ja asenneilmapiiri saattoivat vaikuttaa, kuinka vahvasti kestävän kehityksen kasvatus oli mukana opettajien omassa opetustyössä. Yleisesti ottaen kestävän kehityksen kasvatuksen nähtiin kuitenkin kytkeytyvän erityisesti arjen toimintakulttuurin ja yksinkertaisiin käytännön asioihin: kierrättämiseen ja materiaalien säästäväiseen käyttöön. Parantamisen varaan nähtiin sekä suunnittelutasolla että käytännön ratkaisuissa riippumatta siitä, kokivatko opettajat kestävän kehityksen kasvatuksen toteutuvan koulussaan nykyisellään hyvin vai huonosti. Tutkimuksen tulosten perusteella kestävän kehityksen kasvatusta kannattaisi tutkia tulevaisuudessa lisää sen näkökulmasta, miten kestävän kehityksen kasvatuksen asemaa ja siirtymistä käytäntöön voitaisiin kouluissa vahvistaa. Myös tietoisuutta aiheesta tulisi parantaa, sillä osa opettajista koki kestävän kehityksen käsitteen epämääräisenä ja kestävän kehityksen kasvatuksen haastavana toteuttaa.