"Voi kun suuri yleisökin tajuaisi joskus vielä koukuttua" – Kansanmusiikin yleinen validointi Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla 2010-luvulla
Mattila, Mikael (2019)
2019
Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-06-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201907082499
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201907082499
Tiivistelmä
Käsittelen tässä tutkielmassa Helsingin Sanomien kansanmusiikkijournalismia vuosina 2010–2018. Aihetta lähestytään diskurssianalyysin näkökulmasta, eli tutkielmassa pureudutaan siihen, minkälaisia puhetapoja suomalaista kansanmusiikkia kohtaan on maamme suurimman päivälehden sivuilla kohdistettu.
Tutkielmassani nimitän Helsingin Sanomien kaltaisessa suurilevikkisessä päivälehdessä olevaa journalismia yleiseksi validoinniksi. Termillä tarkoitetaan jotakin asiaa tai ilmiötä, joka nauttii yhteisössään yleistä hyväksyntää. Sen avulla voi siis käsitellä Helsingin Sanomien luomiin ja ylläpitämiin diskursseihin, koska Helsingin Sanomilla on olennainen rooli erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden nostamisessa yleisesti hyväksyttäviksi. Tutkimukseni kysyy, minkälaisten diskurssien avulla tämä yleinen validointi on Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla tapahtunut tutkimuskauteni aikana.
Aineistoni kattaa 198 lehtijuttua. Olen rajannut ne ennalta määrittämieni kriteerien avulla, ja olen lajitellut ne juttutyyppien mukaan. Olen määritellyt jutut kaiken kaikkiaan seitsemään eri tyyppiin: artikkeleihin, arvosteluihin, henkilöjuttuihin, mielipidekirjoituksiin, mielipiteisiin, reportaaseihin ja uutisiin. Eniten aineistossani on arvosteluita, vähiten mielipiteitä.
Aineistooni on tuottanut sisältöä yhteensä 18 eri toimittajaa. Tästäkin huolimatta yleinen validointi on kietoutunut paljolti yhden toimittajan ympärille. Hän on kirjoittanut aineistoni jutuista yhteensä 141 kappaletta, mikä vastaa 71,21 % kokonaisuudesta.
Juttujen vuosittainen määrä ei ole tutkimuskauden aikana aineistossani juuri muuttunut. Vuosittaista hajontaa kyllä löytyy, mutta keskiarvoluku 22 kuvastaa melko hyvin sitä, millä tahdilla aineistossani on kunakin vuona kansanmusiikkia huomioitu. Sen sijaan jutut ovat muuttuneet tutkimuskauteni aikana selkeästi pidemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi: keskivertojutun merkkimäärä oli vuonna 2010 noin 2700 merkkiä, mutta vuonna 2018 sama luku oli yli 4700.
Tutkimukseni kytkeytyy aiempaan tutkimukseen siten, että se mukailee suomalaisessa kulttuurijournalismin tutkimuksessa tehtyä havaintoa, jonka mukaan kulttuurijournalismi on siirtynyt niin sanotusta esteettisestä paradigmasta, joka keskittyy asiantuntijapuheeseen, kohti journalistista ja popularisoivaa paradigmaa, jotka mukailevat sanomalehden sisäisiä journalistisia linjauksia ja pyrkivät vetoamaan mahdollisimman suureen yleisöön. Lisäksi tutkimuksestani on paljon luettavissa nykykansanmusiikintutkimuksessa esille nostettuja teemoja esimerkiksi autenttisuudesta ja perinteenelvytyksestä, jota alan kirjallisuudessa nimitetään ”revivalismiksi”.
Luen aineistoani vasten asettamaani kolmen diskurssin analyysikehystä. Se koostuu autenttisuusdiskurssista, populaariusdiskurssista ja valistusdiskurssista. Ensimmäinen diskurssi pyrkii esittämään kansanmusiikin erityisenä, autenttisena ja alkuperäisenä kulttuuritoimintana, toinen pohtii kansanmusiikin ja muun kulttuurin sekä median välistä dynamiikkaa sekä kansanmusiikin yhteiskunnallista näkyvyyttä, ja kolmas pyrkii purkamaan kansanmusiikkia kohtaan liitettyjä negatiivisia mielikuvia. Kaikki aineistoni jutut eivät toki sovi analyysikehykseen, joten siitä yli jutut olen asettanut kategoriaan ”muut diskurssit”. Aineistossani on myös lukuisia juttuja, jotka sisältävät useampaa kuin diskurssia, jolloin olen merkinnyt jutun useampaan diskurssikategoriaan.
Analyysini perusteella yleistä validointia on luotu eniten autenttisuusdiskurssin avulla. Toiseksi eniten aineistostani löytyy muita diskursseja, kolmanneksi eniten populaariusdiskurssia ja vähiten valistusdiskurssia. Analyysini tulokset paljastavat, että yleistä validointia on luotu aineistossani paljolti myös analyysikehyksen ulkopuolisten diskurssien avulla, mikä haastaa ennalta asettamaani diskurssikehystä. Kansanmusiikkipuhunnat ovat aineistossani lopulta melko monipuolisia, mutta samalla analyysikehyksen mukaiset kolme diskurssia ovat aineistossani vahvasti edustettuna koko tutkimuskauden ajan. Aineistostani siis löytyy selkeitä, yhdenmukaisia ja yleistettäviksi kelpaavia linjoja.
Tutkielmassani nimitän Helsingin Sanomien kaltaisessa suurilevikkisessä päivälehdessä olevaa journalismia yleiseksi validoinniksi. Termillä tarkoitetaan jotakin asiaa tai ilmiötä, joka nauttii yhteisössään yleistä hyväksyntää. Sen avulla voi siis käsitellä Helsingin Sanomien luomiin ja ylläpitämiin diskursseihin, koska Helsingin Sanomilla on olennainen rooli erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden nostamisessa yleisesti hyväksyttäviksi. Tutkimukseni kysyy, minkälaisten diskurssien avulla tämä yleinen validointi on Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla tapahtunut tutkimuskauteni aikana.
Aineistoni kattaa 198 lehtijuttua. Olen rajannut ne ennalta määrittämieni kriteerien avulla, ja olen lajitellut ne juttutyyppien mukaan. Olen määritellyt jutut kaiken kaikkiaan seitsemään eri tyyppiin: artikkeleihin, arvosteluihin, henkilöjuttuihin, mielipidekirjoituksiin, mielipiteisiin, reportaaseihin ja uutisiin. Eniten aineistossani on arvosteluita, vähiten mielipiteitä.
Aineistooni on tuottanut sisältöä yhteensä 18 eri toimittajaa. Tästäkin huolimatta yleinen validointi on kietoutunut paljolti yhden toimittajan ympärille. Hän on kirjoittanut aineistoni jutuista yhteensä 141 kappaletta, mikä vastaa 71,21 % kokonaisuudesta.
Juttujen vuosittainen määrä ei ole tutkimuskauden aikana aineistossani juuri muuttunut. Vuosittaista hajontaa kyllä löytyy, mutta keskiarvoluku 22 kuvastaa melko hyvin sitä, millä tahdilla aineistossani on kunakin vuona kansanmusiikkia huomioitu. Sen sijaan jutut ovat muuttuneet tutkimuskauteni aikana selkeästi pidemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi: keskivertojutun merkkimäärä oli vuonna 2010 noin 2700 merkkiä, mutta vuonna 2018 sama luku oli yli 4700.
Tutkimukseni kytkeytyy aiempaan tutkimukseen siten, että se mukailee suomalaisessa kulttuurijournalismin tutkimuksessa tehtyä havaintoa, jonka mukaan kulttuurijournalismi on siirtynyt niin sanotusta esteettisestä paradigmasta, joka keskittyy asiantuntijapuheeseen, kohti journalistista ja popularisoivaa paradigmaa, jotka mukailevat sanomalehden sisäisiä journalistisia linjauksia ja pyrkivät vetoamaan mahdollisimman suureen yleisöön. Lisäksi tutkimuksestani on paljon luettavissa nykykansanmusiikintutkimuksessa esille nostettuja teemoja esimerkiksi autenttisuudesta ja perinteenelvytyksestä, jota alan kirjallisuudessa nimitetään ”revivalismiksi”.
Luen aineistoani vasten asettamaani kolmen diskurssin analyysikehystä. Se koostuu autenttisuusdiskurssista, populaariusdiskurssista ja valistusdiskurssista. Ensimmäinen diskurssi pyrkii esittämään kansanmusiikin erityisenä, autenttisena ja alkuperäisenä kulttuuritoimintana, toinen pohtii kansanmusiikin ja muun kulttuurin sekä median välistä dynamiikkaa sekä kansanmusiikin yhteiskunnallista näkyvyyttä, ja kolmas pyrkii purkamaan kansanmusiikkia kohtaan liitettyjä negatiivisia mielikuvia. Kaikki aineistoni jutut eivät toki sovi analyysikehykseen, joten siitä yli jutut olen asettanut kategoriaan ”muut diskurssit”. Aineistossani on myös lukuisia juttuja, jotka sisältävät useampaa kuin diskurssia, jolloin olen merkinnyt jutun useampaan diskurssikategoriaan.
Analyysini perusteella yleistä validointia on luotu eniten autenttisuusdiskurssin avulla. Toiseksi eniten aineistostani löytyy muita diskursseja, kolmanneksi eniten populaariusdiskurssia ja vähiten valistusdiskurssia. Analyysini tulokset paljastavat, että yleistä validointia on luotu aineistossani paljolti myös analyysikehyksen ulkopuolisten diskurssien avulla, mikä haastaa ennalta asettamaani diskurssikehystä. Kansanmusiikkipuhunnat ovat aineistossani lopulta melko monipuolisia, mutta samalla analyysikehyksen mukaiset kolme diskurssia ovat aineistossani vahvasti edustettuna koko tutkimuskauden ajan. Aineistostani siis löytyy selkeitä, yhdenmukaisia ja yleistettäviksi kelpaavia linjoja.