Kuva vastarintana : eeppinen kuva, teatterillinen kuva ja ikoninen kuva

Abstract

Tässä tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, mitä asioita on huomioitava rakennettaessa vastarintaista kuvaa. Kysymystä lähdetään purkamaan pureutumalla kolmeen teoreettiseen teokseen: Bertolt Brecht (1991) Kirjoituksia teatterista, Petri Tervo (2006) Kirurgisen operaation teatteri: Teatterillinen kuva ja ihmismuodon esitettävyys avantgardistisen väkivallan näkökulmasta ja Ann Kibbey (2005) Theory of the Image. Capitalism, Contemporary Film, and Women. Tavoitteena on ymmärtää paremmin, kuinka on mahdollista rakentaa kuvallisuutta, joka on avaavaa pikemmin kuin sulkevaa, vastarintaista pikemmin kuin vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen valtasuhteita uusintavaa.

Brechtin teatteriteoreettisten tekstien suomennoskokoelman perusteella voidaan todeta, että vastarintaisen kuvan rakentamisen projektissa on kiinnitettävä huomiota varsinkin seuraaviin kysymyksiin. On muistettava vieraannuttaminen, ja on muistettava kriittisyys moraalisia tai moralistisia näkökulmia kohtaan. On kannustettava luopumaan kopiointiin kytkeytyvistä kielteisistä assosiaatioista. On luovuttava kohdeyleisöajattelusta. On tuettava katsojan omaehtoista ajattelua kaikin tavoin. Katse on kohdistettava ihmistenvälisiin suhteisiin, ei yksittäisiin ihmisiin. Ei tule pyrkiä todistamaan omaa luovuuttaan tai nerouttaan. Yksilö ei muodosta suhteita, vaan suhteet muodostavat yksilön. Pienin yhteiskunnallinen yksikkö ei ole ihminen, vaan kaksi ihmistä. On tuotava ihmisen eteen maailma, jotta hän puuttuisi siihen. Hyvässä kuvassa on yllättävän paljon hulluutta. Kuva ei voi olla puolueeton.

Tervon väitöskirjan pohjalta voidaan esittää seuraavia huomioita vastarintaisen kuvan rakentamiselle. Kysymykset mallin ja todellisuuden, kopion ja alkuperäisen, jäljitelmän ja todellisen tai fiktiivisen ja reaalisen vertikaalisista suhteista eivät ole relevantteja. Esiintyjän ja katsojan lisäksi läsnä on aina myös yleisö, jolloin kahdenvälisyyden sijaan aktivoituukin kolmio. Kuva ei ole jokin, joka viittaisi johonkin itsestään ulkopuoliseen. Kuva ei ole kehyksien sisällä, vaan katsomistapahtumassa. On pidättäydyttävä tuomitsemisesta. On tuettava autonomiaa, improvisatorisuutta, satunnaisuutta ja oikullisuutta. On vältettävä objektiivista, neutraalia ja ruumiitonta tilaa. On tunnettava ja myönnettävä toisten osallisuus omassa äänessä, kasvoissa, eleruumiissa ja tietoisuudessa.

Kibbeyn teoksesta nousevat erityisesti seuraavat huomiot. On muistettava yleisön taiteen idea. Kuvasta saa näkyä, että se on rakennettu. Metaforinen ajattelu voi antaa enemmän vapauksia kuin metonyyminen. On muistettava semioottisen liikkumisen vapaus. Epäkohtia ei ole nimettävä, vaan niitä on purettava. On pidättäydyttävä lineaarisuuden ideasta. Montaasin kautta tuotettujen ei-näkyvien kuvien kautta kuvien tuotanto aukeaa demokraattiselle ajattelulle. Kuvia on myös kuvien ympärillä, marginaaleissa. On vältettävä tekemästä jakoa aitoihin ja ei-aitoihin kuviin. Kapitalistisen kuvateorian semiotiikka nojaa luonnollisen tai indeksisen merkin ideaan, lineaariseen narratiiviin ja käsitykseen valokuvasta puhtaana taltiona todellisuudesta.