Isovanhemmuus lapsenlapsettomuuden kontekstissa

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia lapsenlapsettomuudesta on sekä mil-laiseksi isovanhemmuus määrittyy näistä kokemuksista käsin. Tarkoituksena on selvittää lapsenlapsetto-muuden näkökulmasta, millaisia kulttuurisia määritelmiä isovanhemmuudelle annetaan sekä millaisia tehtäviä ja rooleja isovanhemmalle sukupolvien ketjussa katsotaan kuuluvaksi. Tutkimuksen aineisto koostuu Isovan-hemmuuden uudet haasteet -kirjoituskilpailun kautta kerätyistä kertomuksista. Aineiston on alun perin kerän-nyt Väestöliiton tutkijat ja kirjoituskutsu julkaistiin ET -lehdessä vuonna 2009. Tähän tutkimukseen kertomuk-set on saatu Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta. Kaikkiaan aineisto käsittää 189 kertomusta, mutta tämä tutkimus on rajattu koskemaan sellaisia kertomuksia, joissa kirjoittaja on lapsenlapseton, joko siten, ettei kirjoittajalla ole biologisia lapsenlapsia tai kirjoittaja ei saa tavata lapsenlapsiaan. Koko aineistoissa kyseisiä kertomuksia oli 21 kappaletta. Kirjoituskutsussa pyydettiin kertomuksia erityisesti vuonna 1940-1950 -luvuilla syntyneiltä, joten myös tässä tutkimuksessa suurin osa kirjoittajista on syntynyt kyseisinä vuosina. Aineiston lähestymistapana on laadullinen tutkimus ja aineiston analyysimenetelmänä käytän narratiivien analyysiä. Aineistona käytetyt kertomukset nähdään tässä tutkimuksessa tarinoina kirjoittajan omasta elä-mästä ja analyysin tarkoituksena on tuottaa yksi yhtenäinen kokonaisuus lapsenlapsettomuuden kokemuk-sista sekä siitä, miten näistä kokemuksista käsin isovanhemmuutta määritellään. Lapsenlapsettomuuden kokemuksia analysoin aineistoa teemoitellen ja isovanhemmuuden määritelmiä analysoin jokaisen teeman sisällä. Tutkimus on aineistolähtöinen, joten teoriaosuus lapsenlapsettomuuden kokemuksista sekä näiden kokemusten kautta määritellystä isovanhemmuudesta, rakentuu aineiston analyysin myötä. Tämän tutkimuksen mukaan lapsenlapsettomuus koetaan kolmella eri tavalla. Lapsenlapsettomuus voi-daan kokea isovanhemmuuden odotuksena. Lapsenlapsettomuus voidaan kokea myös hyväksyttynä asiana tai suruna, siitä ettei saa olla isovanhempi. Lapsenlapsettomuuden kokemukseen vaikuttivat kirjoittajien elä-mäntilanne, tietty asennoituminen lapsenlapsettomuuteen sekä erilaiset tapahtumat elämässä. Myös se miten kirjoittaja koki ajan, vaikutti lapsenlapsettomuuden kokemukseen. Tämän tutkimuksen mukaan isovanhemmilla katsottiin olevan sukupolvien ketjussa lapsenlapsien kasva-tustehtävä. Isovanhemman tehtävänä oli tarjota lapsenlapselle turvaa, läsnäoloa, yhdessä tekemistä ja yh-dessä oloa, kuten kotiaskareita, satuja ja retkiä. Isovanhempien tehtäviin kuului myös luontoon liittyvien asi-oiden opettaminen ja vanhoista ajoista sekä suvun vaiheista kertominen. Isovanhemman tehtävin kuului siis perinteiden siirtäminen. Näin isovanhemman rooli sukupolvien ketjussa suhteessa lapsenlapseen oli lapsen-lapsien elämän rikastuttaja. Myös omat isovanhemmat oli koettu rikkaudeksi omassa elämässä, asioiden opettajiksi, turvallisiksi ja tärkeiksi henkilöiksi omassa lapsuudessa. Omat isovanhemmat toimivatkin kulttuu-risena mallina sille millaisia tehtäviä isovanhemmalle katsottiin kuuluvaksi. Suhteessa keskimmäiseen sukupolveen isovanhempien tehtäväksi katsottiin sukupolvien ketjussa kes-kimmäisen sukupolven tukeminen. Kirjoittajat tunnistivat keskimmäisen sukupolven valta-aseman ja tiedosti-vat sen, ettei isovanhemmilla ole mitään virallisia oikeuksia suhteessa lapsenlapseen. Tästä syystä kirjoitta-jat olivat valmiita jo etukäteen pohtimaan ja muokkaamaan omaa toimintamalliaan, jotta keskimmäisen suku-polven kanssa tultaisiin toimeen. Suhteessa keskimmäiseen sukupolveen isovanhemman rooli näyttäytyi neuvoteltuna. Neuvoteltua roolia tuotiin esille esimerkiksi siten, että isovanhemmilla ei katsottu olevan lap-senlapsen kasvatusvastuuta, vaan isovanhempana noudatettaisiin lasten vanhempien kasvatussääntöjä. Isovanhempina haluttiin toimia lasten kasvattajina vanhempien sekä kasvatuksen ammattilaisten rinnalla. Kirjoittajat halusivat ylipäätään osallistua jälkipolviensa elämään, mutta ei tuppautuen, mikä katsottiin normin vastaiseksi toiminnaksi. Kirjoittajat toivat esille myös normin siitä, että neuvotellusta roolista huolimatta iso-vanhemman kuuluisi osallistua lapsenlapsen elämään. Isovanhemmuus ilman yhteydenpitoa ja isovanhem-man roolissa toimimista ei ollut isovanhemmuutta. Isovanhemmuus oli myös status, jota saatettiin tavoitella ja josta kerrottiin muiden kyselevän. Isovanhemmuuden statuksen menettäminen oli häpeällinen asia, jota oli vaikea myöntää itselle sekä muille. Sosiaalisen isovanhemmuuden katsottiin tarjoavan isovanhemman roolin, mutta pääasiassa biologista isovanhemmuutta pidettiin oikeana isovanhemmuutena.