Kesäyliopistojen tehtäväkuvan muotoutuminen suomalaisessa aikuiskoulutusjärjestelmässä

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella kesäyliopistojen tehtäväkuvan historiallista muotoutumista suomalaisessa aikuiskoulutusjärjestelmässä. Näkökulma kiinnittyy erityisesti kesäyliopistojen ja koulutuspolitiikan välisiin suhteisiin ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Tarkastelussa keskitytään siihen, millaisessa roolissa kesäyliopistot on nähty koulutuspolitiikassa eri aikoina, ja millaisia vaikutuksia koulutuspoliittisilla linjauksilla on ollut kesäyliopistojen toiminnan edellytyksiin ja tehtäväkuvaan. Ajallisen tarkastelun tarkoituksena on tehdä näkyväksi kesäyliopistojen kehityskulun taustoja ja sen kautta syventää ymmärrystä myös niiden nykytilasta ja roolista yhtenä aikuiskoulutuksen organisaatiomuotona. Tutkimusta ohjaavat tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisten vaiheiden kautta kesäyliopistojen tehtäväkuva on muotoutunut? 2. Miten koulutuspoliittiset linjaukset ovat vaikuttaneet kesäyliopistojen tehtäväkuvan ajalliseen muotoutumiseen?

Tutkimuksen metodologisena lähestymisotteena ja analyysimenetelmänä on käytetty kasvatuksen historian tutkimusta ja tulkitsevaa politiikka-analyysia. Tutkimusaineisto koostuu useista erilaisista kirjallisista lähteistä ja dokumenteista. Pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty kesäyliopistohistoriikkeja, aiempaa kesäyliopistolaitosta käsittelevää tutkimusta, kesäyliopistojen kannalta keskeisiä komiteanmietintöjä ja työryhmämuistioita sekä muuta 1900-luvun aikuiskoulutusjärjestelmän muotoutumista käsittelevää kirjallisuutta. Näiden lisäksi tutkimusta varten on kerätty toimintasuunnitelmia, vuosikertomuksia ja kokouspöytäkirjoja kolmesta eri kesäyliopistosta: Tampereen kesäyliopistosta, Snellman-kesäyliopistosta (ent. Kuopion kesäyliopisto) sekä Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistosta. Tutkimusaineiston avulla kesäyliopistojen kehityskulkua ja toiminnan muutoksia on voitu tarkastella paitsi yleisellä tasolla, myös oppilaitostasolla toiminnaltaan ja toiminta-alueiltaan erilaisissa kesäyliopistoissa.

Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on analyysiprosessin avulla luotu viisiosainen vaiheistus, joka kuvaa kesäyliopistojen tehtäväkuvan ajallista muotoutumista aikuiskoulutusjärjestelmässä. Ensimmäisessä vaiheessa, yliopistollisen kansansivistystyön vaiheessa (1912—1949) kesäyliopistotoiminnan perustaminen ja alkuperäinen koulutustehtävä kytkeytyivät yliopistollisen kansansivistyksen periaatteisiin, ja niiden tehtäväkuvassa korostuivat kansakoulunopettajien jatkokoulutus ja ylioppilaille suunnatut akateemiset opinnot. Kesäyliopistojen perustamisessa aloitteellisia olivat kaupungin yliopistomieliset tahot, ja toiminnan poliittinen ohjaus oli vähäistä. Alueellisen korkeakoulutuksen vaiheessa (1950—1969) kesäyliopistoverkosto laajeni, ja uusien kesäyliopistojen tehtävät kiinnittyivät akateemisen opetuksen alueelliseen levittämiseen sekä uusien yliopistojen perustamistavoitteisiin. Sittemmin oppilaitosverkostoaan laajentaneet kesäyliopistot siirrettiin opetusministeriön valvonnan alaisiksi, ja samana vuonna niiden edunvalvonnan tueksi perustettiin yhteistoimintaelin. Tehtäväkuvan laajentumisen vaiheessa (1970—1988) aikuiskoulutusjärjestelmän kehittämistyön osana maahan luotiin avoimen yliopiston järjestelmää, minkä seurauksena kesäyliopistojen ja täydennyskoulutuskeskusten välille tuli kiistaa yliopistollisen tehtävän työnjaosta. Tällöin kesäyliopistot laajensivatkin elinehtonaan tehtäväkuvaansa uusille koulutusalueille ja erityisesti ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Työvoimakeskeisen koulutuksen vaiheessa (1989—1997) kesäyliopistojen koulutustehtävänä puolestaan korostui työllisyyttä edistävä, osin työvoimapoliittisesti ohjautuva aikuiskoulutus, kuten erilaiset lyhytkurssit ja ammatillispätevöittävä koulutus. Lisäksi kesäyliopistoissa vahvistui uuden EU-hankerahoitusten myötä maakunnallinen kehittämistyö. Politiikkaohjautuvan aikuiskoulutuksen vaiheessa (1998—) kesäyliopistot liitettiin lakiin vapaasta sivistystyöstä, jolloin niille myös asetettiin lakisääteinen koulutustehtävä. Lainsäädännön uudistamisen yhteydessä myös valtionavustusten rahoitusperusteet uudistettiin, ja lisäksi kesäyliopistot on sitoutettu erilaisiin koulutuksen kehittämishankkeisiin. 2000-luvulla kesäyliopistojen tehtäväkuva on monipuolistunut, ja niiden toiminta on suuntautunut koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti erityisesti tutkintotavoitteisiin avoimen yliopiston kursseihin sekä maakunnallisen yhteistyön vahvistamiseen. Lisäksi niiden toiminnan taustalla korostuu pyrkimys kustannustehokkaaseen toimintaan ja oman kilpailukyvyn vahvistamiseen toiminta-alueellaan.

Tulokset osoittavat, että vaikka kesäyliopistot ovat aina vuonna 1998 säädettyyn lakiin asti toimineet itsenäisesti ilman valtiollista ohjausta, on kesäyliopistojen tehtäväkuva mukaillut aikuiskoulutusjärjestelmän organisoitumista ja siihen liittyviä koulutuspoliittisia tavoitteita. Aina 1960-luvun loppuun saakka kesäyliopistot toteuttivat itsenäisesti asettamiansa tavoitteita myötäilevän sivistyspolitiikan mukaisesti, mutta 1970-luvulta lähtien niiden toimintaa on koulutuspoliittisin linjauksin, erityisavustuksin ja lopulta lainsäädännön keinoin pyritty ohjaamaan koulutuspolitiikan aikuiskoulutusjärjestelmälle määrittelemien tavoitteiden mukaisesti.

Kesäyliopistojen oppilaitoskohtainen tarkastelu osoittaa, että kesäyliopistot eivät kuitenkaan ole ainoastaan koulutuspoliittisiin uudistuksiin reagoivia koulutuksen järjestäjätahoja, vaan ne ovat korostaneet toimintansa perustana kesäyliopistotoiminnan alusta lähtien alueellista koulutustehtäväänsä. Kesäyliopistot ovatkin toteuttaneet alueellista toimintaa koulutuksen saatavuuden parantajana ja muun koulutusjärjestelmän täydentäjänä kulloistenkin koulutustarpeiden ja oppilaitoskohtaisten tavoitteiden mukaisesti. Yhä tänä päivänä kesäyliopistot korostavat toimintansa lähtökohtana rooliaan alueellisten koulutusmahdollisuuksien kehittäjänä ja hyvinvoinnin tuottajana. Jatkossa niiden koulutustehtäviä määrittäväkin yhä alueelliset koulutustarpeet ja toiminta-alueen koulutuksen kehittäminen. Tänä päivänä merkityksellisemmäksi kuitenkin nousee myös koulutuspoliittinen työ, jonka merkitys on kasvanut kesäyliopistojen toimintaedellytysten määrittäjänä ja alueellisen koulutustehtävän suuntaajana.