Työkyky, läheishoiva ja työpaikan hoivaystävälliset käytännöt yli 50-vuotiailla työntekijöillä

Abstract

Samalla kun yhä useampi yli 50-vuotias työntekijä on uusien haasteiden edessä pyrkiessään yhdistämään työtä ja apua tarvitsevan läheisensä hoivaa, myös työuria on pyritty pidentämään niiden loppupäästä. Tiedetään, että läheishoivalla voi olla vaikutusta läheistään hoivaavan työntekijän hyvinvointiin ja kykyyn työskennellä. Työn ja hoivan yhteensovittamisessa on haasteita, joita voitaisiin osaltaan helpottaa erilaisilla työpaikan hoivaystävällisillä käytännöillä. Tämän vuoksi onkin tärkeää tarkemmin kuvata, millainen on tämän työntekijäryhmän työkyky ja mitkä tekijät siihen ovat yhteydessä. Tätä tietoa tarvitaan kehitettäessä työpaikan hoivaystävällisiä käytäntöjä sekä pyrittäessä edistämään läheishoivaajien työkykyä ja työssä jatkamista.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kuvata, miten läheishoivavastuu ja valitut taustatekijät ovat yhteydessä yli 50-vuotiaiden työntekijöiden työkykyyn sekä miten työpaikan hoivaystävälliset käytännöt ja taustatekijät ovat yhteydessä yli 50-vuotiaiden läheishoivaajien työkykyyn. Lisäksi tarkasteltiin, muuttuuko läheishoivaajien työkyky puolentoista vuoden seuranta-aikana. Vastaajien työkyvyn mittarina käytettiin työkykypistemäärää ja työpaikan hoivaystävällisillä käytännöillä tarkoitettiin työn joustoja sekä työpaikan tukea läheistään hoivaavalle. Aineisto on osa Tampereen yliopiston Kohti Kaksitahti-Suomea -hankkeen kyselyaineistoa ja se muodostui yhden organisaation yli 50-vuotiaille työntekijöille vuosina 2016 ja 2018 tehdyn kyselyn vastauksista (n=1466). Tilastollisina menetelminä käytettiin ristiintaulukoinnin yhteydessä Pearsonin χ2-testiä, logistista ja multinomiaalista logistista regressioanalyysia sekä Wilcoxonin testiä.

Tulokset osoittivat, että läheishoivavastuu on tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä yli 50-vuotiaan työntekijän työkykyyn. Läheishoivaajat arvioivat työkykynsä selvästi useammin huonoksi kuin ne työntekijät, joilla ei läheishoivavastuuta ollut. Lisäksi työn joustot olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä yli 50-vuotiaan läheishoivaajan työkykyyn. Läheishoivaajat, joilla ei ollut työn joustoja, arvioivat työkykynsä useammin huonoksi tai kohtalaiseksi kuin ne hoivaajat, joilla joustoja oli. Tulosten mukaan läheishoivaaja sai työpaikan eri tahoilta vähänlaisesti tukea. Työpaikan tuella ei kuitenkaan tässä aineistossa näyttänyt olevan yhteyttä läheishoivaajien työkykyyn. Lisäksi tulokset osoittivat, että taustatekijöistä erityisesti ikä ja työasema ovat yhteydessä työntekijän työkyvyn arvioon. Korkeampi ikä oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä huonompaan työkyvyn arvioon yli 50-vuotiailla työntekijöillä ja työntekijäasema oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä huonompaan työkyvyn arvioon yli 50-vuotiailla työntekijöillä ja läheishoivaajilla. Läheishoivaajien työkyky ei kuitenkaan muuttunut merkittävästi puolentoista vuoden seuranta-aikana.

Tulosten pohjalta voidaan todeta, että vaikka työ voi olla hoivaajalle tärkeä voimavara, läheishoiva voi myös huonontaa työntekijän työkyvyn arviota. Tästä syystä työn ja hoivan yhteensovittamista tulisi työpaikoilla tukea joustavin käytännöin ja työkulttuuria tulisi kehittää hoivamyönteiseksi. Lisäksi työpaikoilla ja terveydenhuollossa hoivatilanne tulisi ottaa matalalla kynnyksellä puheeksi ja tukea tarjota proaktiivisesti. Tukea tulisi tarjota mahdollisimman varhaisessa vaiheessa erityisesti niille, joiden työkyky tunnistetaan heikentyneeksi yksilölliset erot huomioiden. Kuitenkin myös laajempi yhteiskunnallinen keskustelu ikääntyvien ja läheistään hoivaavien työntekijöiden työkyvyn tukemisen keinoista on tärkeää työurien pidentämistavoitteita silmällä pitäen. Yksi keskusteluissa esille noussut keino on tuettu hoivavapaa, jolla voitaisiin tukea läheishoivaajan työssä jaksamista.