Ajanilmausten sijainnit suomessa ja venäjässä : kvantitatiivinen konstruktiotason näkökulma

Abstract

Suomea ja venäjän sanajärjestystä on perinteisesti pidetty vapaana tai - generatiivisin termein ilmaistuna - diskurssikonfigurationaalisena. Erityisen joustavaa kummassakin kielessä on adverbiaalien sijoittuminen, ja adverbiaalien kategorian sisällä ajanilmaukset muodostavat oman huomionarvoisen ryhmänsä. Ajanilmausten vapaa sijoittuminen on haaste niin vierasta kieltä opiskelevan kuin kääntäjänkin näkökulmasta: äidinkielenään suomea puhuvien on usein vaikea käyttää venäjän ajanilmauksia idiomaattisesti; sama patee äidinkielenään venäjää puhuviin ja suomenkielisiin ajanilmauksiin. Haastetta kasvattaa se, ettei aiheesta juurikaan ole saatavilla oppimateriaaleja tai lähdeaineistoa opettamisen tueksi. Tämä tutkimus lähestyy aihetta konstruktiokieliopin näkökulmasta. Tavoitteena on tuottaa kielenoppijoiden ja -opettajien sekä kääntäjien käyttöön konkreettisia esimerkkejä siitä, mitkä ovat olennaisimmat suomen ja venäjän väliset erot ajanilmausten sijainnissa.

Tutkimuksessa analysoidaan 50 eri ajanilmausten ryhmää. Ryhmät on laadittu hyödyntämällä kolmea eri luokittelunäkökulmaa: ilmausten muodostustapaa, semanttista funktiota ja referentiaalisuutta. Syntaktisesti aineisto on rajattu siten, että mukaan on otettu ainoastaan myöntömuotoisia SVO-lauseita. Ajanilmauksen sijainti on jaettu neljään kategoriaan, joita ovat S1 (ennen subjektia, finiittiverbia ja objektia), S2 (subjektin ja verbin välissä), S3 (verbin ja objektin välissä) sekä S4 (subjektin, verbin ja objektin jäljessä). Tutkimusaineiston pohjana ovat neljä verrannollista korpusta: suomen- ja venäjänkieliset lehdistökorpukset sekä vastaavasti kielikohtaiset internettekstejä sisältävät korpukset. Mainittuihin 50 ryhmään kuuluvia ajanilmauksia etsittiin kopuksista aluksi konkordanssihakuina. Hakujen tuloksena saadut tekstiyhteydet annotoitiin myöhemmin erikseen dependenssijäsentimiä hyödyntämällä. Tuloksena saatiin lopulta 81 663 suomen- ja 70 106 venäjänkielistä virkettä kattava syntaktisesti jäsennetty tutkimusaineisto.

Kerätystä aineistosta käy ilmi, että suomen ja venäjän välillä todella on huomattavia eroja edellä määriteltyjen neljän eri sijainnin frekvensseissä. Paitsi odotuksenmukaisesta S2- ja S3-sijainteja koskevasta erosta (edellinen on harvinainen suomessa, jälkimmäinen venäjässä), aineisto antaa viitteitä siitä, että lauseenalkuinen sijainti on yleisempi venäjässä (36,04 prosenttia kaikista tapauksista verrattuna suomen 11,17 prosenttiin) ja lauseenloppuinen vastaavasti suomessa (35,31 prosenttia kaikista tapauksista verrattuna venäjän 9,17 prosenttiin). Erojen taustalla olevien syiden selvittämiseksi laadittiin tilastollinen malli, jossa riippuvana muuttujana oli ajanilmauksen sijainti. Malli on luonteeltaan (bayesilainen) kategorinen regresissiomalli. Sen avulla pyrittiin tunnistamaan erilaisista ajanilmauksen käyttöyhteyksistä toisaalta niitä, jotka ovat tavallisia kummassakin tarkastelluista kielistä ja toisaalta niitä, jotka ovat tyypillisempiä suomelle kuin venäjälle ja painvastoin.

Ajanilmausten käyttöyhteyksien ominaisuuksia - ennen muuta eri konstituenttien rooleja informaatiorakenteen kannalta - ilmaistaan tutkimuksessa tiivistetysti konstruktioiden käsitteen avulla. Kielten kontrastiivinen tarkastelu toteutettiin vertaamalla suomessa havaittuja ajanilmauskonstruktioita venäjässä havaittuihin ja tekemällä päätelmiä näiden samanlaisuudesta. Monissa tapauksissa S1-sjoittuneen ajanilmauksen sisältävää venäjänkielistä konstruktiota vastasi selkeimmin S3- tai S4-sijoittuneen ajanilmauksen sisältävä suomenkielinen konstruktio. Tällaisia olivat esimerkiksi venäjässä tavalliset johdantokonstruktiot eli kontekstit, joissa lauseenalkuista ajanilmausta käytetään tuomaan tekstiin kokonaan uusia puheenaiheita ja henkilöitä. Suomessa johdantokonstruktion sijaan tyypillisempiä olivat geneerisemmät rakenteet, joissa ajanilmaus sijaitsee oletusasemassaan lauseen keskellä (adverbiset konstruktiot) tai rakenteet, joissa ajanilmaus sijaitsee koko lauseen viimeisenä (ei-fokaaliset konstruktiot).

Käyttämällä konstruktiopohjaista, aineistovetoista lähestymistapaa tutkimus pyrkii osaltaan nostamaan keskustelua siitä, minkälainen kieliopin opetus on toimivaa käännöstieteen kontekstissa. Ajatuksena on, että korpusvetoinen metodologia ja konstruktio- kieliopille pohjaava teoreettinen kehys ovat hedelmällisiä lähtökohtia, kun mietitään vieraan kielen opetusta nimenomaan tulevien, tietyssä konkreettisessa kieliparissa toimivien kääntäjien kannalta. Vaikka tutkimuksen päämäärät ovat pitkälti soveltavia, saadut tulokset antavat pohjaa myös teoreettisemmalle, typologisista lähtökohdista tehdylle tutkimukselle.

Finnish and Russian are languages traditionally considered to have a free or - in generativistic terms - discourse configurational word order. In both languages the positioning of adverbials in general and time adverbials in particular is especially flexible. This flexibility poses a challenge both from an L2 learner's and a translator's perspective: coming from a Finnish background it is often difficult to use time adverbials idiomatically in Russian and vice versa. The challenge is made greater by the fact that there is very little learning material or teacher's guides available on the subject. This study takes a construction grammar based contrastive approach on the issue, aiming to provide translators, language learners and teachers with concrete examples on what the essential differences between Finnish and Russian are with regard to the placement of time adverbials.

The study examines 50 different groups of Finnish and Russian time adverbials, the selection of which was based on three qualities: the etymology, semantic function and referential status of the adverbial. Syntactically, the focus is on Finnish and Russian affirmative SVO sentences, in the context of which the possible locations of the adverbial were divided into four distinct categories: L1 (before the subject, the verb and the object), L2 (between the subject and the verb), L3 (between the verb and the object) and L4 (after the subject, the verb and the object). The data of the study consists of two pairs of large comparable corpora: A Finnish and a Russian newspaper corpus and a Finnish and a Russian corpus of internet texts. The corpora were queried for the expressions included in the 50 groups and the concordances retrieved by the queries were further annotated using dependency parsers. As a result, a data set of 81 663 Finnish and 70 106 Russian sentences was formed.

The collected data shows, first of all, that there really is a notable difference between Finnish and Russian in the frequencies of the four locations defined. Besides the grammatically expected difference in the usage of L2 and L3 (the former is rare in Finnish, the latter in Russian), the data indicates that the sentence-initial position is more frequent in Russian (36,04 % of all the cases compared to 11,17 % in Finnish) and, conversely, the sentence-final more frequent in Finnish (35,31 % of all the cases compared to 9,17 % in Russian). To account for the reasons behind these observations, a (bayesian) categorical regression model was built with the location of the adverbial as the dependent variable. The model was used to identify the use cases of a time adverbial that are, on the other hand, common for both of the studied languages, and, on the other hand, more typical for Russian than for Finnish and vice versa.

The properties of the different use cases - most importantly, the roles of constituents from the point of view of information structure - were summarized as constructions. The contrastive analysis of the study was conducted by comparing the time adverbial constructions found in the Finnish data to the ones observed in the Russian data and by assessing the similarity of these. In many cases a correspondence was found between a Russian construction with a sentence-initial and a Finnish construction with a sentence- final or L3-located adverbial. One clear example of such a case are Russian sentences classified in the study as introductory constructions - structures used at the beginning of a text to introduce, for instance, the central event a news item is reporting about. In Finnish these kind of structures are uncommon, and preference is usually given to more generic constructions with the time adverbial located in its canonical position in the middle of the sentence (adverbial constructions) or as the last element in the sentence (non-focal constructions).

By analyzing time adverbials as parts of constructions rather than as an independent syntactic category and by using a data-driven, explicitly contrastive approach the study intends to raise discussion on the role and methods of teaching grammar for students in translation studies. It is suggested that a corpus-based methodology and a theoretical framework based on construction grammar would provide a fruitful combination in university-level second language teaching aimed specifically at future translators and interpreters working within a specific language pair. Although the study operates mainly on a rather practical and applied level of contrastive linguistics, the findings give grounds for further research to be conducted from a more theoretical, typological perspective.