Kasvuyrityksen organisaatiokulttuuri
Kivelä, Jere (2011)
Kivelä, Jere
Tampere University of Technology
2011
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201201041004

Tiivistelmä
Nykyään puhutaan paljon kasvuyritysten tärkeydestä ja niiden merkityksestä Suomen kansantalouteen. Myös yritysten kasvun kiihdyttämiseksi ja kasvuyritysten määrän lisäämiseksi mietitään jatkuvasti uusia kannustimia ja toimintamalleja. Tästä huolimatta, vaikka yritysten kasvun tärkeys on siis yleisesti tiedostettu, Suomessa on selkeä pula kasvuhakuisista pk-yrityksistä. Lisäksi tarkastelu kohdistuu usein vain kasvun ulkoisiin tekijöihin, eikä kasvuyritysten sisäisiä ominaisuuksia ja niiden vaikutuksia yritysten kasvuun edelleenkään tunneta riittävän hyvin.
Tässä tutkimuksessa yritysten kasvua tarkastellaan organisaatiokulttuurin ja organisaatiorakenteiden näkökulmasta. Tutkimuksella pyritään löytämään vastaus siihen, mitkä ovat ne kaikkein tärkeimmät ydinkompetenssit, joissa on kasvuyritysten suurin kehityspotentiaali. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on luoda konstruktio, jota voidaan käyttää päätöksenteon tukijärjestelmänä yritysten ominaisuuksien kehittämisessä.
Vastauksen saamiseksi tutkimuksessa luotiin ensin kasvuyritysten kompetenssimalli, joka perustuu olemassa olevien teorioiden synteesiin. Tämä ontologia käsittää neljäkymmentä kasvuyrityksen hierarkkisesti luokiteltua kompetenssia, joita tarkastellaan yhteensä sadankahdeksankymmenenyhden eri väittämän avulla. Tähän ontologiaan perustuen luotiin verkkoperustainen konstruktio, jonka avulla määriteltiin kasvuyritysten kompetenssiprofiili ja ydinkompetenssit sekä tunnistettiin tärkeimmät ydinkompetenssit, joissa on kasvuyritysten suurin kehityspotentiaali. Tutkimuksen tulokset osoittivat selkeästi, että luotu konstruktio toimii ja sitä voidaan käyttää tehokkaan päätöksenteon tukena yritysten kasvun kiihdyttämiseksi.
Tutkimustulosten mukaan tutkimukseen osallistuneiden kasvuyritysten merkittävin kehityspotentiaali löytyy reflektoinnista ja palautteesta. Tutkimuksen kohdeyrityksissä tuleekin kiinnittää entistä enemmän huomioita esimiesten ja alaisten välisen palautteen avoimuuteen ja monipuolisuuteen sekä varmistaa asiakaspalautteen nopea leviäminen koko organisaatioon. Myös toiminnan tuloksia tulee käyttää tehokkaammin palautteena uuden oppimiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Lisäksi henkilöstön tulee tarkastella avoimemmin omaa toimintaansa ja toiminnan tuloksia, myös virheitä, sekä tunnistaa paremmin oman toimintansa heikkoudet.

Kokoelmat
- Väitöskirjat [4862]