Lastensuojelun avohuollon sosiaalityön rooli huoltajuuskiistoissa

Abstract

Huoltajuuskiistat ovat monisyisiä ja ilkeitä ongelmia, joiden vaikutukset kohdistuvat kiistan keskellä elävien lasten kasvuun ja kehitykseen useiden vuosien ajan. Pitkittyneet huoltajuuskiistat kuormittavat perheenjäsenten lisäksi laajalti sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisia sekä tuomioistuimia. Huoltajuuskiistat koskettavat lastensuojelun avohuoltoa, kiistelevien vanhempien tai muiden tahojen tekemien lastensuojeluilmoitusten vuoksi. Usein vaikeiden huoltajuuskiistojen kohteena oleville lapsille avataan myös lastensuojelun asiakkuus. Haasteelliseksi lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöille nousevat lastensuojeluilmoitusten selvittelyt ja huoltajuuskiistoissa olevien perheiden auttaminen lastensuojelun roolin ja toimivallan vajavaisuuden vuoksi itse huoltajuuskiistoissa. Hallituksen valtakunnallisen lapsi- ja perhepalveluohjelman mukaan viranomaiset ovat pyrkineet huomioimaan ja kehittämään ero-perheille suunnattuja varhaisempia palveluita, joissa moniammatillisen yhteistyön merkitys on myös otettu huomioon. Vaikeille huoltajuuskiistoille ei viime aikojen kehittämisohjelmissa ole ollut tilaa.

Tutkimustehtäväni on selvittää lastensuojelun avohuollon sosiaalityön suhtautumista huoltajuuskiistoihin. Tarkastelen tutkimuksessani Helsingin kaupungin lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden kokemuksia ja näkemyksiä huoltajuuskiistoista lastensuojelussa. Tarkastelen huoltajuuskiistoja vaikeasti lähestyttävänä ongelmana ja lähestyn ilmiötä lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän kokemuksen kautta, mukaillen lähestymisessäni ajatusta oman työn evaluointi menetelmästä. Tutkielmani on aineistolähtöinen, joka peilautuu aiempaan tutkimukseen sekä kirjallisuuteen huoltajuuskiistoista lastensuojelun kontekstissa. Tutkielmani aineisto koostuu sosiaalityöntekijöiden ryhmähaastatteluista, joissa he käyvät keskustelua suhtautumisesta huoltajuuskiistoihin lastensuojelun sosiaalityöntekijänä lastensuojelun avohuollossa. Keräämäni aineiston analysoin sisällön-analyysin keinoin.

Lastensuojelun avohuollon suhtautuminen huoltajuuskiistoihin jakaantuu tässä tutkimuksessa vastentahtoiseen, epävarmaan sekä toivoa luovaan lastensuojelun avohuollon toimintaan. Vastentahtoisuus kumpuaa lastensuojelun toimivallan puutteesta itse kiistassa, auttamisen vaikeudesta, sosiaalityöntekijöiden turhautumisesta ja keinottomuudesta sekä epäselvästä lastensuojelun roolista ja huonosta viranomaisyhteistyöstä. Lastensuojelun epävarmuus puolestaan liittyy toistuvien lastensuojeluilmoitusten ”tuloksettomiin” selvittelyihin, lastensuojelun avohuollon toimintatapojen epäselvyyteen ja vahvoihin tunteisiin, joita huoltajuuskiistat nostattavat vanhemmissa, heidän lapsissa ja työntekijöissä. Toivon ja keinojen etsintä lastensuojelun avohuollon työskentelyssä kumpuaa lapsen vaikeasta asemasta huoltajuuskiistassa, sosiaalityöntekijöiden halusta toimia ja auttaa lapsia kiistan keskellä ja vanhempia löytämään yhteistä ymmärrystä kiistan ratkaisemiseksi. Lastensuojelun avohuollossa työskennellään huoltajuuskiista vanhempien ja heidän lapsien kanssa paljolti yksin. Lastensuojelun avohuollon selkeänä toiveena on kehittää toimivampaa yhteistyötä ja mahdollisesti uusia rakenteita perheneuvolan, lastenvalvojien sekä oikeuden kanssa. Erityisiä katseita luotiin erikoisyksikön suuntaan, jossa huoltajuuskiistoihin kouluttautuneet ammattilaiset tarjoaisivat huoltajuuskiista perheille moniammatillisia palveluratkaisuja.