Kun kukaan muu ei ole enää kertomassa : sosiaalityöntekijöiden puheenvuoroja perhesurmista ja murha-itsemurhista

Abstract

Tämän tutkielman tarkoituksena on ollut tutkia sosiaalityöntekijöiden käsityksiä ja työssä mahdollisesti kohdattuja kokemuksia perhesurmista ja lähisuhteissa tapahtuneista murha-itsemurhista sekä ajatuksia niiden ennalta ehkäisemisestä. Lisäksi tutkimuksessa on käsitelty sosiaalityöntekijöiden ajatuksia ja kokemuksia perhesurmiin ja murha-itsemurhiin liittyvän julkisen keskustelun mahdollisesta vaikutuksesta omaan työhön.

Perhesurma tai lähisuhteessa tapahtunut murha-itsemurha on lähisuhde- ja perheväkivallan julma ja lopullinen ilmenemismuoto. Perhesurmia ja murha-itsemurhia on lähes mahdoton estää kokonaan tapahtumasta, mutta ilmiötä tutkimalla niiden taustoista on löytynyt yhteisiä tekijöitä, jotka tunnistamalla mahdolliset kriisitilanteet voisivat olla estettävissä.

Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto koostuu yhdeksän eri sosiaalityöntekijän vapaamuotoisesta kirjoitelmasta, joita on pyydetty juuri tätä tutkimusta varten. Aineiston analyysi on toteutettu soveltaen sekä Amedeo Giorgin viisi vaiheista fenomenologista aineiston analyysia, että Juha Perttulan muunnosta eksistentiaalisesta fenomenologiasta.

Tutkimustuloksissa painottuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemukset ja ajatukset. Perhesurma ja murha-itsemurha nähdään mahdollisena tapahtumana myös omassa asiakaskunnassa, mutta toisaalta sosiaalityöntekijät myös tunnistavat tekoon liittyviä riskitekijöitä ja kykenevät tarjoamaan oikea-aikaista apua ja tukea perheille. Tuloksista käy ilmi sosiaalityöntekijöiden vahva uskomus siihen, että perhesurmat ja murha-itsemurhat ovat ennaltaehkäistävissä sosiaalityön keinoin. Riskitekijöiksi nousevat kuitenkin resurssipula ja riskistä kertovien varhaisten merkkien tunnistamisen vaikeus. Perhesurmiin ja murha-itsemurhiin liittyvän julkisen keskustelun sosiaalityöntekijät kokevat toisaalta raskaaksi ja ahdistavaksi, mutta toisaalta taas myös työtä tukevaksi ja ilmiön tunnistamista vahvistavaksi.

Tulosten perusteella voidaan todeta, että perhesurmiin ja murha-itsemurhiin liittyvä tutkimus on tärkeää ilmiön ymmärtämiseksi. Myös väkivallan tunnistamiseen ja puuttumiseen liittyviin keinoihin on tärkeä panostaa niin lastensuojelussa kuin muussakin ennaltaehkäisevässä ja korjaavassa sosiaalityössä. Moniammatillinen yhteistyö tukee perheiden ongelmiin puuttumista ja madaltaa kynnystä ottaa vastaan tarkoituksenmukaisia tukitoimia ja palveluja.

Sosiaalialan ammattilaisten tietotaidon lisäksi tarvitaan kuitenkin myös muiden tahojen, kuten kuntapäättäjien väkivallan ennaltaehkäisyyn liittyvän tietotaidon lisäämistä. Fokusoitaessa riittävästi taloudellisia resursseja ammattitaitoisesti toteutettaviin peruspalveluihin ja ennaltaehkäiseviin rakenteisiin, kyetään huolta herättävissä tilanteissa havaitsemaan ja puuttumaan perhesurmien ja murha-itsemurhien taustalla oleviin tekijöihin niin ajoissa, ettei huolta mahdollisesta perhesurmasta ehdi edes vielä muodostua.