8.- ja 9.-luokkalaisten nuorten yksinäisyys ja harrastukset : kouluterveyskysely 2017

Abstract

Yksinäisyys voidaan nähdä kansanterveydellisenä ongelmana ja erityisesti nuoret ovat haavoittuvassa asemassa kokemaan yksinäisyyttä. Yksinäisyys on subjektiivinen tunne, johon liittyy tyytymättömyys sosiaalisten suhteiden määrään tai laatuun. Erilaiset interventiot, kuten uuden harrastuksen aloittaminen tai muu vapaa-ajan toiminta voidaan nähdä keinona auttaa nuorta yksinäisyydessä. Näillä interventioilla voidaan kehittää nuoren sosiaalisia taitoja, lisätä sosiaalista tukea ja mahdollistaa sosiaalisia kontakteja.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata 8.- ja 9.-luokkalaisten nuorten kokeman yksinäisyyden yleisyyttä ja harrastuksia sekä taustatekijöiden ja harrastusten yhteyttä yksinäisyyteen. Tietoa voidaan hyödyntää kouluterveydenhuollossa ja nuorten kanssa työskentelevien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten keskuudessa nuorten terveyden edistämiseksi. Tässä tutkimuksessa aineistona käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 Kouluterveyskyselyä ja kohderyhmänä olivat 8.- ja 9.-luokkalaiset nuoret (n=73 680). Aineiston kuvailussa käytettiin frekvenssejä, prosenttiosuuksia, keskiarvoja ja keskihajontaa riippuen muuttujien mitta-asteikosta. Muuttujien välistä yhteyttä tarkasteltiin ristiintaulukoinnin, khiin neliötestin ja logistisen regressioanalyysin avulla. Analyysissa tyttöjä ja poikia tarkasteltiin erikseen.

Tutkimuksen tulosten mukaan yksinäisyys oli yleisempää tytöillä kuin pojilla. Tytöistä 13 prosenttia ja pojista kuusi prosenttia tunsi itsensä melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi. Yksinäisyyttä esiintyi enemmän niillä tytöillä ja pojilla, joiden vähintään toinen vanhempi oli ollut työttömänä tai lomautettuna, jotka arvioivat perheen taloudellisen tilanteen kohtalaiseksi tai huonoksi ja jotka kokivat, ettei perheellä ollut riittävästi yhteistä aikaa. Tulosten mukaan sekä tyttöjen että poikien keskuudessa yleisin harrastus oli omatoimisen liikunnan tai urheilun harrastaminen. Tytöt harrastivat enemmän musiikillisia tai kirjallisuuteen liittyviä harrastuksia, kun taas pojat käsitöitä. Yksinäisyys oli yleisempää niillä tytöillä ja pojilla, jotka harrastivat harvemmin kuin viikoittain liikuntaa tai urheilua omatoimisesti tai ohjatusti. Lisäksi yksinäisyys oli yleisempää niillä tytöillä ja pojilla, jotka harrastivat säännöllisesti taideaiheisia harrastuksia. Kun logistisessa regressiomallissa huomioitiin taustatekijöiden vaikutus, todettiin harvemmin kuin viikoittain toteutuvan harrastamisen yhteys sekä tyttöjen että poikien suurempaan yksinäisyyden esiintymiseen.

Tulosten perusteella voidaan päätellä, että osalla taustatekijöistä oli yhteys tyttöjen ja poikien suurempaan yksinäisyyden esiintymiseen. Myös harrastamisella oli yhteys nuorten yksinäisyyteen, ja näyttäisi siltä, että sekä sillä mitä nuori harrastaa että sillä, kuinka usein hän harrastaa, on merkitystä yksinäisyyden kokemukseen. Koska yksinäisyys on moniulotteinen ilmiö, olisi tarpeellista tutkia lisää nuorten yksinäisyyttä, sen ilmenemismuotoja sekä yksinäisyyteen yhteydessä olevia perhe- ja taustatekijöitä. Jatkossa olisi myös hyödyllistä tutkia harrastuksiin yhteydessä olevia tekijöitä ja harrastamista keinona vähentää nuorten yksinäisyyttä.