Onko ruumiilla rajoja? : muodonmuutos, syntymä ja kuolema Stephenie Meyerin Twilight-saagassa

Abstract

Tutkielmassa analyysin kohteena on Stephenie Meyerin neliosainen romaanisarja, joka tunnetaan Twilight-saagana. Saagan osat Twilight (2005), New Moon (2006), Eclipse (2007) ja Breaking Dawn (2008) sekä niiden elokuva-adaptaatiot (2008-2012) olivat kaikki suuria myyntimenestyksiä, ja Twilight-saaga onkin yksi aikamme tunnetuimmista populaarikulttuurin ilmiöistä. Tässä tutkielmassa analyysi kohdistuu saagan ruu-miillisuuteen: miten ja millaisena saaga ihmisten, vampyyrien ja muiden olentojen ruumiit esittää, millaisia rajoja ruumiillisuuteen siinä liittyy ja miten niitä kierretään ja ylitetään. Tutkimus on hyvin analyysivetoinen, ja sen ensisijainen tavoite on muodostaa syvä ja koherentti tulkinta Twilight-saagan ruumiillisuudesta.

Aiheeseen tartutaan kolmen pääteeman – muodonmuutoksen, naiseuden ja kuoleman – kautta. Tärkeimpänä tutkimustaustana analyysille toimii aiempi Twilight-tutkimus, jossa saagan ruumiillisuutta on usein sivuttu, vaikkei juuri tähän aiheeseen keskittyvää tutkimusta olekaan tehty. Myös muun vampyyrifiktion tutkimusta hyödynnetään paljon, sillä Twilight-saaga asettuu tahtomattaankin osaksi vampyyrikirjallisuuden perinnettä. Se kuitenkin myös poikkeaa siitä monin tavoin ja toimii siten uudistavana tekstinä. Tutkielmassa osoitetaan, miten sen vampyyrien eroavaisuudet niin kansanperinteen hirviöistä kuin muusta nykyvampyyrifiktiostakin nostavat keskusteluun uudenlaisia, vampyyrifiktiossa ennen ainakin näin suurta huomiota vaille jääneitä teemoja, kuten naiseuden ja äitiyden kysymykset ja selkeiden kategorioiden kaipuun.

Muodonmuutoksen teeman kautta käsitellään tutkielmassa erityisesti kysymyksiä mielen ja ruumiin suhteesta ja muutoksesta ja pysyvyydestä. Ruumiin osoitetaan olevan Twlight-saagassa sielun peili: se heijastaa persoonallisuutta ja identiteettiä, ja muodonmuutoksen kautta saagassa saavutetaan täydellinen, omaa mieltä vastaava ruumis. Tämä ruumis on myös ikuisesti samanlainen ja pysyvä, ja vaikka se esitetäänkin Twilight-saagassa ihanteellisena, liittyy siihen myös mahdollisuus siinä kaikkein eniten kammotusta ruumiin rapistumisesta. Kuolemassa ei Twilight-saagassa pelota niinkään ajatus siitä, että kuollessaan lakkaa olemasta, vaan se, että kuollut ruumis mätänee ja hajoaa. Tutkielmassa osoitetaan, miten kaikessa kuoleman kuvauksessa on itse asiassa kysymys sen ruumiillisen todellisuuden välttelystä ja kiertelystä. Saagan yliluonnolliset olennot ovat kaikki omanlaisiaan yrityksiä saavuttaa täydellinen ruumis ja ylittää kuolema.

Twilight-saaga ja sen ruumiillisuus määrittyy tutkielmassa fantasiatilaksi, jossa on mahdollista sovittaa yhteen ristiriitaiset vaatimukset, sivuuttaa konfliktit ja saada kaikki, mitä halusi ja ei edes tiennyt haluavansa. Tämä haave ja fantasia tiivistyy vampyyrinruumiiseen, joka on kaunis, täydellinen ja ikuinen. Fantasiassa on kuitenkin myös säröjä, ja rivien välistä on luettavissa myös vastarintaa ja ristiriitoja, jotka eivät ole kadonneet, vaikkei kertoja-fokalisoija Bella niitä suostukaan näkemään tai kuvaamaan. Twilight-saaga on fantasia, ja sellaisena kestämätön ja liian hyvä ollakseen totta, mutta tutkielman lopuksi todetaan, ettei fantasian ole aina tarkoituskaan tulla todeksi.