Laskujen maksamisen viivästyttäminen yrityksen strategisena keinona ostaja-toimittajasuhteissa
Shnoro, Toni (2019)
2019
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-05-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201905141650
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201905141650
Tiivistelmä
Euroopan unionin talousalueella yritysten laskujen maksamisen viiveet ovat lisääntyneet 2000-luvun aikana. Maksuajat ovat pidentyneet sekä luontaisista talouden taantumisen mekanismeista johtuvista syistä, sekä toisaalta myös tarkoituksellisen ja suunnitelmallisen viivästyttämisen seurauksena. Laskujen maksamisen viiveet ja maksuaikojen pidentyminen ovat koettu identifioituvan yritysten heikentyneeseen käyttöpääomaan, jolloin oikea-aikaisesta maksamisesta pidättäytymällä ovat velalliset voineet parantaa niiden käytössä olevan likviditeetin määrää. Tutkielman kautta on pyritty selventämään yritysten strategisia valintoja ja niistä syntyvien etujen syntymekanismeja ostaja-toimittajasuhteissa.
Lainsäädännöllinen paine ilmiön torjumiseksi on alkuperäisesti tullut Euroopan unionin direktiivien 2000/35/EY ja 2011/7/EU muodossa. Maksuviivästysten kitkemiseksi annetut direktiivit on sittemmin implementoitu Suomen oikeusjärjestykseen lakina kaupallisten toimien maksuehdoista (30/2013). Uusin maksuviivästysdirektiivi on ollut luonteeltaan minimidirektiivi, jonka perusteella jäsenmaat ovat pystyneet yksilöllisesti päättämään sitä ankarammasta sääntelystä. Kansallisen lainsäädännöllisen paineen takia Suo-messa asetettiin myöhemmin lakiuudistus (385/2015), jossa maksuehtojen määräytymisen perusteita kiristettiin sen nykyiseen 30 päivän ehdolliseen muotoonsa (5 §). Maksuviivästysdirektiivillä asetettiin myös muita velkojaa suosivia pakottavia ehtoja, kuten velkojan oikeus perintätoimien aloituskynnystä madaltavaan perinnän vakiokorvaukseen ja viivästymisestä maksettavaan viivästyskorkoon (8 §).
Tämän tutkielman tarkoituksena on lainopillisen metodologian ja oikeustaloustieteellisen argumentoinnin avulla selvittää, minkä vuoksi pitkiä maksuaikoja käytetään, ja minkälaista etua tai ongelmia toiminnasta viivästyttäjälle aiheutuu. Olennaisena seikkana tällöin on kartoittaa, minkälainen sääntely on toiminnan alun perin mahdollistanut ja miten sen sisältö on ilmiön aikana muuttunut. Lain mahdollistamia keinoja viivästysten torjumiseen peilataan viivästyttämisen teoriapohjaan, ja näin pyritään saamaan näkemys siitä, onko viivästyttäminen velalliselle kannattava strategia. Metodia hyödyntäen tutkimuksessa havainnoidaan myös de lege ferenda –kysymyksiä siitä, mihin suuntaan maksuviivästyksiä koskeva sääntely tulee muuttumaan.
Lainsäädännöllinen paine ilmiön torjumiseksi on alkuperäisesti tullut Euroopan unionin direktiivien 2000/35/EY ja 2011/7/EU muodossa. Maksuviivästysten kitkemiseksi annetut direktiivit on sittemmin implementoitu Suomen oikeusjärjestykseen lakina kaupallisten toimien maksuehdoista (30/2013). Uusin maksuviivästysdirektiivi on ollut luonteeltaan minimidirektiivi, jonka perusteella jäsenmaat ovat pystyneet yksilöllisesti päättämään sitä ankarammasta sääntelystä. Kansallisen lainsäädännöllisen paineen takia Suo-messa asetettiin myöhemmin lakiuudistus (385/2015), jossa maksuehtojen määräytymisen perusteita kiristettiin sen nykyiseen 30 päivän ehdolliseen muotoonsa (5 §). Maksuviivästysdirektiivillä asetettiin myös muita velkojaa suosivia pakottavia ehtoja, kuten velkojan oikeus perintätoimien aloituskynnystä madaltavaan perinnän vakiokorvaukseen ja viivästymisestä maksettavaan viivästyskorkoon (8 §).
Tämän tutkielman tarkoituksena on lainopillisen metodologian ja oikeustaloustieteellisen argumentoinnin avulla selvittää, minkä vuoksi pitkiä maksuaikoja käytetään, ja minkälaista etua tai ongelmia toiminnasta viivästyttäjälle aiheutuu. Olennaisena seikkana tällöin on kartoittaa, minkälainen sääntely on toiminnan alun perin mahdollistanut ja miten sen sisältö on ilmiön aikana muuttunut. Lain mahdollistamia keinoja viivästysten torjumiseen peilataan viivästyttämisen teoriapohjaan, ja näin pyritään saamaan näkemys siitä, onko viivästyttäminen velalliselle kannattava strategia. Metodia hyödyntäen tutkimuksessa havainnoidaan myös de lege ferenda –kysymyksiä siitä, mihin suuntaan maksuviivästyksiä koskeva sääntely tulee muuttumaan.