Esimiesten kokemuksia vuokratyöntekijöistä osana työyhteisöä
Finne, Noora (2019)
Finne, Noora
2019
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-04-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201904241530

Tiivistelmä
Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee henkilöstövuokrauksen vaikutuksia työyhteisöön ja sen johtamiseen esimiehen näkökulmasta. Henkilöstövuokraus on perinteisesti ollut yleistä suorittavassa työssä, mutta viime aikoina se on alkanut yleistyä myös asiantuntijuutta vaativissa työtehtävissä. Suomessa vuokratyöntekijöiden osuus kaikista palkansaajista on edelleen vain noin kaksi prosenttia, mutta sen ja muiden epätyypillisten työn muotojen arvellaan yleistyvän lähivuosina merkittävästi.
Tässä laadullisessa tutkimuksessa tutkimusmenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Tutkimuksen kohteena ovat Pirkanmaan alueella työskentelevät esimiehet, joiden alaisina asiantuntijatyössä on sekä vuokratyöntekijöitä ja organisaation omia työntekijöitä. Haastatteluiden avulla kerätty aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysi-menetelmän keinoin.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu aiempaan kirjallisuuteen henkilöstövuokrauksesta ja esimiestyöstä. Teoriaosuudessa käsitellään henkilöstövuokrausta vuokratyöntekijän näkökulmasta, työyhteisön näkökulmasta ja esimiehen näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys kuvailee monimuotoisen työyhteisön esimiestä aiemman tutkimuksen perusteella laadittujen neljän dimension avulla, jotka keskittyvät esimies-alaissuhteessa tapahtuvaan esimiestyöhön. Yksittäisiin kahdenvälisiin suhteisiin keskittyvien ulottuvuuksien lisäksi esimiestyötä täydennetään koko työyhteisöä koskevien esimiestehtävien avulla, jolloin malli kuvaa monimuotoisen työyhteisön johtamista mahdollisimman monipuolisesti.
Tutkimuksessa havaittiin eriarvoisuuden olevan suurin yksittäinen monimuotoisen työyhteisön toimintaan negatiivisesti vaikuttava tekijä. Tutkimuksessa tunnistettiin monimuotoisen työyhteisön sisältävän erityispiirteitä, jotka vaativat erityistä huomiota esimieheltä. Tulosten mukaan esimiehet kokevat henkilöstövuokrauksen positiivisena asiana, mutta uskovat käytännön toiminnassa olevan vielä paljon konkreettista kehitettävää. Merkittävimpiä kehityskohteita tämän tutkimuksen tulosten perusteella ovat työyhteisössä vallitsevan eriarvoisuuden poistaminen ja työnantajatahojen välisten vastuualueiden selkeyttäminen. Tutkimuksen tulosten perusteella havaittiin useita jatkotutkimusaiheita monimuotoiseen työyhteisöön ja sen johtamiseen liittyen.