"Mehän opimme enemmän kuin lapset" Opettaja dialogisena auktoriteettina

Abstract

Tutkimukseni ydinkäsitteet ovat dialogi ja dialogisuus. Dialogista opettamista ja dialogia oppitunneilla on suomalaisessa koulukontekstissa tutkittu empiirisesti useimmiten vuorovaikutuksen näkökulmasta tai tietynlaisina opetusmenetelminä. Dialogifilosofiaan – kohtaamiseen – pohjautuvat tutkimukset ovat olleet enimmäkseen teoreettisia. Oppituntikeskustelujen dialogisten tapahtumien yksityiskohtainen analyysi, yhtä aikaa sekä keskustelun että kohtaamisen näkökulmasta, on jäänyt vähemmälle huomiolle. Väitöskirjani täyttää tätä aukkoa. Tarkastelen dialogia ja dialogisuutta sekä teoreettisesti että empiirisesti yhteisenä merkitysten luomisena, kohtaamisena ja maailmassa olemisen tapana. Tutkimukseni peilaa dialogisuutta filosofian, kielitieteen, kognitiotieteen, sosiaalitieteiden ja pedagogiikan näkökulmista.

Pyrkimyksenäni on laajentaa keskustelua dialogisesta kasvatuksesta, opettamisesta ja oppimisesta erittelemällä ja käsitteellistämällä niitä tekijöitä, jotka tekevät opettajan käytännön toiminnasta aidosti dialogista – vilpittömän kohtaamisen, toisen ainutkertaisuuden kunnioittamisen tasolla. Tutkimuskohteinani ovat oppituntien dialogiset tapahtumat ja niitä dialogisiksi määrittävät ydinseikat. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Mitkä ovat ne reunaehdot, jotka mahdollistavat dialogiset kohtaamiset pedagogisissa tilanteissa? 2. Millaisilla valinnoilla ja vastauksilla opettaja ohjaa oppituntikeskustelua avaten tilaa dialogille, kun dialogisuuden reunaehdot täyttyvät?

Tutkimusotteeni on etnografinen. Keräsin tutkimusaineistoni osallistuvana havainnoijana italialaisella peruskoululla vuosina 2012–2015. Havainnoimani opettajat toteuttivat keskustelevaa didaktiikkaa, joka perustuu inkluusioon ja jokaisen lapsen kunnioittamiseen ainutlaatuisena persoonana. Keskusteleva didaktiikka ohjaa lapsia ja nuoria syvälliseen ja kriittisen ajatteluun, huolenpitoon ja mielekkääseen oppimiseen. Pääasiallinen aineistoni on syksyltä 2013. Se koostuu kahdesta oppituntikeskustelusta, joista toinen on neljännen luokan kokous- ja toinen historiantunnilta. Litteroin keskustelut videomateriaalin ja ääninauhan avulla. Analysoin keskustelut hyödyntäen ja soveltaen Seikkulan, Laitilan ja Roberin (2012) perheterapiakontekstiin kehittämää dialogin analyysia Dialogical Methods for Investigations of Happening of Change. Suoritin analyysin italiankielisestä aineistosta ja suomensin oleelliset osat väitöskirjan arviointia varten. Kyseessä on menetelmällinen avaus, sillä tätä analyysitapaa ei ole aiemmin sovellettu kasvatustieteelliseen tutkimukseen. Lisäksi muokkaan sen välineeksi pedagogiseen kontekstiin. Tutkimukseni osoittaa käyttämäni välineen yleistettävyyttä. Tutkimaani keskustelevaa didaktiikkaa ei kutsuttu tai mielletty dialogiseksi käytännöksi, mutta siitä oli tästä huolimatta löydettävissä dialogisia ytimiä. Muokkaamallani välineellä voidaan uskoakseni saada potentiaalinen dialogisuus esiin mistä hyvänsä pedagogisesta käytännöstä, riippumatta siitä, millä käsitteillä toimijat itseymmärryksensä hahmottavat. Sovellukseni tuo näin hyödyllisen lisän empiirisen kasvatustieteellisen tutkimuksen välineistöön.

Tutkimustulokseni osoittavat, että dialogisuuden reunaehtojen tulee täyttyä, jotta pedagogisissa tilanteissa voi aueta tilaa dialogille. Tutkimukseni mukaan dialogisuuden reunaehtojen rakennusosia ovat aika, säännöt, puhetapa, elekieli, kiinnostus, äänenkäyttö ja lasten tarpeisiin vastaaminen. Reunaehtojen täyttyessä opettaja voi auttaa dialogia syntymään valinnoillaan, tavoillaan ohjata eli moderoida keskustelua. Moderoinnissa keskeisellä sijalla ovat opettajan asemoituminen sekä hänen lausumissaan kaikuvat äänet. Erittely opettajan moderointitavoista on pedagogiseen prosessiin sovellettu oma kehitelmäni, jossa olen hyödyntänyt Seikkulan ym. (2012) analyysimenetelmää toisessa kontekstissa. Dialogin analyysin avulla erittelemäni ja nimeämäni moderoinnin tavat ovat dialogin esteitä poistava, demokratiaa ilmentävä, kaiuttava, (yhteiseen) ymmärrykseen pyrkivä, dialogiseen ajatteluun ohjaava, pinteestä päästävä, toisen ääntä lainaava, sanoittava ja ohjaava moderointi. Dialogiprosessin erittely tuo esiin jännitteen ja näennäisen ristiriidan: Toimiakseen dialogisena auktoriteettina, opettajan on kyettävä sekä huolehtimaan dialogisen raamin rakentamisesta että antamaan vapaus lasten ainutlaatuisille ajatuksille. Hänen on siis oltava sekä selkeiden rajojen asettaja että avoin ja lasten toiseutta kunnioittava. Johtopäätöksenä voidaan esittää, että mikäli dialoginen raami luodaan demokraattisesti sekä aidosti lapsia kunnioittaen ja heidän tarpeistaan lähtien, ovat tilanteet oppitunneilla avoimia dialogille, kohtaamiselle. Edelleen voidaan esittää, etteivät dialogisuuden reunaehdot yksin takaa dialogin syntymistä. Dialogin syntymisessä oleellista ovat opettajan valinnat, taitava ja joustava moderointi, joka sisältää tilanteen mukaan vaihtelevan asemoitumisen.

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (POPS 2014) painottavat muun muassa laaja-alaista oppimista, oppilasintegraatiota, osallisuutta ja vuorovaikutuksen taitoja. Keskusteleva didaktiikka tarjoaa sekä näkökulmia että käytännön työkaluja opetussuunnitelman vaatimusten toteuttamiseen. Tutkimukseni mahdollistaa dialogiseen kohtaamiseen perustuvan opettamisen ja kasvatuksen analysoimisen ja käsitteellistämisen.

Tutkimukseni avulla voi hahmottua uudenlaisia ajatustapoja ja käytäntöjä kohdata moninaiset lapsiryhmät ja kunkin lapsen ainutlaatuisuus. Tutkimukseni menetelmällisillä ratkaisuilla ja työssä soveltamillani ja edelleen kehittämilläni välineillä on uskoakseni yleistettävyyttä kasvatustieteiden kentällä. Suorittamani ja kehittelemäni oppituntikeskustelujen dialogisten tapahtumien yksityiskohtainen analyysi täyttää dialogisen opettamisen teoreettisen tutkimuksen ja empiirisen, lähinnä keskustelun tai opetusmenetelmien analysoimiseen keskittyneen, tutkimuksen väliin jäänyttä aukkoa.

The main concepts of my dissertation are dialogue and dialogicity. In empirical Finnish studies, dialogic teaching and classroom dialogues have often been examined from the point of view of interaction or as a teaching method. Philosophical research focusing on dialogue as encounter has been theoretical to the most part. Detailed analysis of dialogical happenings in the classroom conversations from the point of view of both conversations and encounter has attracted less attention. My dissertation contributes to filling this gap. I examine dialogue and dialogicity both in theory and in practice, as shared meaning-making, as an encounter and as a way of being in the world. My research reflects dialogue from the points of view of philosophy, linguistics, cognitive science, social sciences and pedagogy.

My aim is to expand the discussion on dialogical education, teaching and learning by exploring and conceptualising the factors that make teacher’s actions genuinely dialogical – in the sense of authentic encounter and respecting the uniqueness of the other. I examine dialogical happenings that take place during lessons and bring to light the core elements that make them dialogical. My research questions are: 1. What are the preconditions that enable dialogical encounters in pedagogical situations? 2. With what kind of choices does the teacher moderate the conversation – thus opening spaces for the dialogue – when the preconditions take place?

The research is an ethnography. I collected the data as a participant observer at an Italian elementary school during the years 2012–2015. The observed teachers put into practice so called Conversational didactics with inclusion and respecting every child’s uniqueness as a a goal. Conversational didactics aim at profound and critical thinking, care and non-trivial learning. My main data is from the autumn 2013. It consists on two classroom conversations. The one is from fourth graders’ assembly meeting and the other from a history lesson. I transcribed the conversations with the help of videotaped and audiorecorded material. I analysed the conversations by applying and modifying method called Dialogical Methods for Investigations of Happening of Change that Seikkula, Laitila and Rober (2012) created for analysing family therapy contexts. I analysed the material in Italian language and translated relevant parts into Finnish to enable evaluation of the dissertation. My work is a methodological opening, since the method created for another context has not been applied in educational research before. I also elaborated it to make it appropriate for pedagogical contexts. My research indicates that the method can have wider use in the field of education: Athough the Conversational didactics I examined was not called dialogical or understood as a such by the practitioners, definite dialogical nuclei could be found in the practice. Elements of dialogicity can thus be potentially found in any pedagogical practise by using the method elaborated in this work. My elaboration can thus contribute to wider empirical educational research.

The results illustrate that in order for dialogical spaces to open up during pedagogical situations, certain dialogical preconditions have to take place to form a dialogical frame. According to my research, the dialogical preconditions that build the frame are time, rules, the way of speaking, body language, interest, the ways of using one’s voice, and responding to children’s needs. When the preconditions take place the teacher can help dialogue to emerge with her choices, with her ways in moderating the conversation. The teacher’s positioning and the voices echoing in her utterances are pivotal in the moderating. The analysis of the teacher’s ways of moderating took its inspiration from the method by Seikkula et al. (2012) but is my modification appropriate for the pedagogical context. The ways of moderating that I have examined and named with the help of dialogical analysis are: removing hindrances of the dialogue, expressing democracy, echoing other’s words, aiming to (a shared) understanding, aiming to dialogical thinking, letting the child of the hook, borrowing the voice of the other, verbalising and instructing.

A certain tension and an ostensible contradiction emerge from the analysis of the dialogical process: In order to act as a dialogical authority, the teacher must be able to generate the dialogical frame on the one hand and give freedom to children’s unique thoughts on the other. In other words she has to both set clear boundaries and be open and respect the children’s otherness. The study concludes that if a dialogical frame is built democratically, respecting children and based on their needs, the situations in the lessons are open for dialogue, an encounter. The study concludes further that the dialogical preconditions and the frame alone do not guarantee the emergence of dialogue. Choices and skilful and adaptive moderating – incorporating varying positionings – by the teacher are essential in opening up spaces for dialogues.

The national core curriculum of basic education in Finland (POPS 2014) emphasises transversal competences, integration, participation and interactional skills among other things. Conversational didactics can offer points of view as well as concrete tools for meeting the demands of the core curriculum. My research enables analysing and conceptualising teaching and education that are based on dialogical encounter. It can benefit finding new ways of thinking and developing good practices in encountering diverse groups children and each unique child. I trust that the methodological choices and the methods I have applied and modified can be generalised in the field of educational research – filling gaps between theoretical studies on dialogical teaching and empirical studies so far focused mainly on conversations or teaching methods.