Aivohermojen tutkiminen – ”aivohermostatus”
Nihtinen, Eero; Sainio, Olli (2019)
2019
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Degree Programme in Medicine
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
Hyväksymispäivämäärä
2019-03-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201903271427
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201903271427
Tiivistelmä
Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään potilaan aivohermojen toiminnan tutkimista, aivohermojen neuroanatomiaa sekä tavallisimpia poikkeavia löydöksiä. Aivohermojen toiminnan testaus on jokaisen lääkärin tärkeä työkalu, jota tarvitaan muun muassa arvioitaessa potilaan tajunnantasoa, kartoitettaessa neurologisen vaivan tasoa ja laajuutta tai etsittäessä merkkejä akuuteista aivotapahtumista. Katsauksen kokonaisuuteen liittyy lisäksi aivohermojen tutkimisen videomateriaali Tampereen Yliopiston Learning2-oppimisympäristössä (Moodle).
Aivohermoiksi kutsutaan kahtatoista aivojen pohjasta lähtevää hermoparia, joilla on sekä sensorisia, motorisia että parasympaattisia tehtäviä. Aivohermot ovat keskeisiä etenkin aistien (haju, näkö, kuulo, tasapaino, maku) sekä kasvojen mimiikan ja sensoriikan toiminnassa. Aivohermot ovat hajuhermo (nervus olfactorius), näköhermo (n. opticus), silmänliikuttajahermo (n. oculomotorius), telahermo (n. trochlearis), kolmoishermo (n. trigeminus), loitontajahermo (n. abducens), kasvohermo (n. facialis), tasapaino-kuulohermo (n. vestibulocochlearis), kieli-kitahermo (n. glossopharyngeus), kiertäjähermo (n. vagus), lisähermo (n. accessorius), kielen liikehermo (n. hypoglossus). Aivohermot numeroidaan ensimmäisestä kahdenteentoista edellä mainitussa järjestyksessä.
Aivohermojen tutkimuksessa tarvittavia apuvälineitä ovat muuan muassa hajutesti, oftalmoskooppi, äänirauta, pumpulitikku ja puulasta. Aivohermostatus on syytä opetella tekemään systemaattisesti ja tasodiagnostiikka huomioiden. Aivohermojen neuroanatomian tunteminen on avainasemassa pyrittäessä paikantamaan poikkeavaan statuslöydökseen johtavavan tekijän sijaintia aivoissa tai aivohermossa.
Aivohermoiksi kutsutaan kahtatoista aivojen pohjasta lähtevää hermoparia, joilla on sekä sensorisia, motorisia että parasympaattisia tehtäviä. Aivohermot ovat keskeisiä etenkin aistien (haju, näkö, kuulo, tasapaino, maku) sekä kasvojen mimiikan ja sensoriikan toiminnassa. Aivohermot ovat hajuhermo (nervus olfactorius), näköhermo (n. opticus), silmänliikuttajahermo (n. oculomotorius), telahermo (n. trochlearis), kolmoishermo (n. trigeminus), loitontajahermo (n. abducens), kasvohermo (n. facialis), tasapaino-kuulohermo (n. vestibulocochlearis), kieli-kitahermo (n. glossopharyngeus), kiertäjähermo (n. vagus), lisähermo (n. accessorius), kielen liikehermo (n. hypoglossus). Aivohermot numeroidaan ensimmäisestä kahdenteentoista edellä mainitussa järjestyksessä.
Aivohermojen tutkimuksessa tarvittavia apuvälineitä ovat muuan muassa hajutesti, oftalmoskooppi, äänirauta, pumpulitikku ja puulasta. Aivohermostatus on syytä opetella tekemään systemaattisesti ja tasodiagnostiikka huomioiden. Aivohermojen neuroanatomian tunteminen on avainasemassa pyrittäessä paikantamaan poikkeavaan statuslöydökseen johtavavan tekijän sijaintia aivoissa tai aivohermossa.