Senioreiden asuminen : koetut hyödyt ja uhraukset
Tarkkala, Jenni (2019)
Tarkkala, Jenni
2019
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-03-21
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201903221412

Tiivistelmä
Senioreiden määrä Suomessa tulee tulevina vuosina kasvamaan räjähdysmäisesti ja eteen tulee kysymys, miten heidät kaikki asutetaan? Tämän tutkimuksen tehtävänä oli eritellä ja tulkita, millaista asiakasarvoa itsenäisissä asumismuodoissa asuvat seniorit kokevat ja siten tarjota suuntaviivaa siihen, mihin asioihin heidän asumisessaan ja asuttamisessaan olisi kaikkein tärkeintä kiinnittää huomiota. Senioreiden kokema asiakasarvo jaoteltiin arvoulottuvuuksiin, joista voitiin nähdä, mitä hyötyjä ja mitä uhrauksia he kokevat asumisessaan kunkin arvoulottuvuuden kohdalla.
Tutkimuksen teoreettinen osuus päätyi viitekehykseen, joka jaottelee asiakasarvoa neljään eri arvoulottuvuuteen: taloudelliseen, toiminnalliseen, emotionaaliseen ja symboliseen arvoulottuvuuteen. Kukin arvoulottuvuus voidaan jakaa koettuihin hyötyihin ja uhrauksiin, jolloin arvoulottuvuuksittain voidaan tarkastella sitä, mitä hyviä ja huonoja puolia seniorit kokevat asumisessaan. Arvoulottuvuusteorian lisäksi tutkimuksen teoriaa täydennettiin ja käsitteitä perusteltiin senioreita aiemmin tutkineilla tutkimuksilla ja selvityksillä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisesti haastattelemalla senioreita heidän asumisestaan teemahaastattelun keinoin. Saatua aineistoa analysoitiin teemoittelun kautta ja luokittelemalla esille tulleita aiheita eri arvoulottuvuuksiin. Haastatteluihin osallistui 12 senioria Tampereelta. Seniori määriteltiin tässä tutkimuksessa yli 65 vuotta täyttäneeksi mieheksi tai naiseksi, ja haastatteluihin osallistui hyvin eri ikäisiä senioreita.
Tuloksissa havaittiin aiemman neljän alkuperäisen arvoulottuvuuden lisäksi viides arvoulottuvuus: vuorovaikutuksellinen arvoulottuvuus. Tämä arvoulottuvuus määriteltiin sisältämään kaikki senioreiden asumisestaan kokemat vuorovaikutukselliset hyödyt ja uhraukset. Ulottuvuudella oli erityispiirteitä ja yhteyksiä muihin ulottuvuuksiin. Vuorovaikutukselliset uhraukset olivat ylivoimaisesti mainituin teema senioreiden haastatteluissa ja lisäksi havaittiin, että vuorovaikutukselliset uhraukset olivat yleisempiä sellaisissa taloyhtiöissä, joissa yhteisöllisyyden oli sanottu olevan korkeaa. Tiivistettynä vuorovaikutuksellisesta ulottuvuudesta voidaan todeta, että vuorovaikutuksellisten hyötyjen ja uhrausten merkittävyys ja ajankohtaisuus senioreiden asumisessa on tärkeä ymmärtää ja ottaa huomioon aiempien arvoulottuvuuksien ohella.
Käytännön tasolla ulottuvuuksista saadut tulokset tarkoittivat sitä, että seniorit kertoivat naapureiden kanssa jaettavan yhteisöllisyyden ja seuran olevan tilanteesta riippuen sekä positiivinen, että negatiiviseksi koettu asia. Mainitut toiminnalliset asiat kuten esteettömyys, palvelujen läheisyys ja hyvät liikenneyhteydet koettiin suurena hyötynä ja niiden puute puolestaan suurena uhrauksena. Taloudelliseen ulottuvuuteen liittyi vahvasti tyytyminen nykyisiin asumiskustannuksiin ja emotionaalisen arvoulottuvuuden kohdalla puhuttiin asumiseen liittyvistä peloista ja iloista. Symbolisen arvon kohdalla asukkaat kokivat saavansa arvoa omasta roolistaan yhteisössä, mutta yhteisön yhteisten aatteiden ja piirteiden ei aina katsottu edustavan omaa identiteettiä.
Tutkimustehtävän kannalta tarkasteltuna vuorovaikutuksellinen ja toiminnallinen arvoulottuvuus olivat tämän tutkimuksen perusteella isoimmat tekijät senioreiden asumisen asiakasarvossa niin hyötyjen, kuin uhraustenkin osalta. Tulos kertoo myös sen, että muiden kolmen arvoulottuvuuden kohdalla uhraukset ovat vähäisempiä, mutta myöskään hyödyt eivät olleet suuria. Käytännön kannalta asiakasarvoa suunnittelevien ja erottautumiskeinoa etsivien palveluntarjoajien kannattaa ottaa huomioon myös viides vuorovaikutuksellinen arvoulottuvuus, sekä kiinnittää huomiota asiakasarvon uhrauksiin vähintäänkin yhtä paljon kuin hyötyihinkin.