Vanhemmuuden kategoriat mielenterveyden häiriöön sairastuneiden vanhempien toimeentulo-ongelmia koskevassa puheessa
Karttunen, Virva (2019)
2019
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-01-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201903121347
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201903121347
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa selvitetään mielenterveyden häiriöön sairastuneiden vanhempien kokemuksia toimeentulo-ongelmista. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on köyhyystutkimus. Tutkimuksen aineisto koostuu länsisuomalaisen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalvelujen yksikön kahdeksan potilaan haastatteluista. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluna.
Tutkimus on laadullinen tutkimus. Koska tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, mitä kokemuksia ja miten haastateltavat tuovat esille, kiinnittyy tutkimus sosiaalisen konstruktionismin teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimuskysymyksinä tutkimuksessa ovat: Mitä ja miten mielenterveyden häiriöön sairastuneet vanhemmat kertovat toimeentulo-ongelmiin liittyvistä kokemuksistaan? Millaisia vanhemmuuden kategorioita he puhuessaan rakentavat?
Aineisto on analysoitu kategoria-analyysin avulla. Aineistosta nousee kuusi vanhemmuuden kategoriaa: 1) tilanteen uhriksi joutunut vanhempi, 2) avun saamisesta neuvotteleva vanhempi, 3) vastuullinen, lapsen turvallisen arjen mahdollistava vanhempi, 4) avun hakemisessa torjuttu vanhempi, 5) häpeää ja arvottomuutta kokeva vanhempi ja 6) otteensa menettävä vanhempi.
Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että vastuullisen, lapsen turvallisen arjen mahdollistavan vanhemman kategoriajäsenyys tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden toimijuuden ylläpitämiselle sekä jatkuvuuden tunteen rakentamiselle ja ylläpitämiselle. Merkille pantavaa on kuitenkin myös esille nousevien häpeän ja arvottomuuden tunteiden vahva läsnäolo vanhempien kokemuksissa. Otteensa menettävän vanhemman kategoriassa esille nousevat myös luovuttamista kuvaavat ajatukset. Nämä ovat kuvauksia tilanteista, joissa yksilön resilienssi voi pettää.
Mielenterveyden häiriön ja köyhyyden negatiivinen vuorovaikutuksen kehä on selkeästi havaittavissa vanhempien kertomuksissa. Vanhemmat näyttäisivät kuitenkin jäävän usein yksin köyhyyden aiheuttaman tunnekuorman, erityisesti häpeän ja arvottomuuden tunteiden kanssa.
Vanhempien puheissa toimeentulo-ongelmiin apua tarjoavat viranomaistahot näyttäytyvät usein sellaisina, etteivät ne kykene luomaan yhteyttä vanhempien maailmaan tilanteessa, jossa toimintakyky on mielenterveyden häiriön ja taloushuolien vuoksi alentunut. Vanhemmat tuovat esille halukkuuttaan ymmärtää auttamisjärjestelmän todellisuutta ja osoittavat näin kykynsä tulla sitä vastaan. Heidän puheissaan nousee kuitenkin vahvasti esille se, ettei heillä ole välttämättä käytössään areenoita, joissa he saisivat riittävässä laajuudessa kuvattua tilannettaan sosiaalityön ammattilaisille.
Tutkimus on laadullinen tutkimus. Koska tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, mitä kokemuksia ja miten haastateltavat tuovat esille, kiinnittyy tutkimus sosiaalisen konstruktionismin teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimuskysymyksinä tutkimuksessa ovat: Mitä ja miten mielenterveyden häiriöön sairastuneet vanhemmat kertovat toimeentulo-ongelmiin liittyvistä kokemuksistaan? Millaisia vanhemmuuden kategorioita he puhuessaan rakentavat?
Aineisto on analysoitu kategoria-analyysin avulla. Aineistosta nousee kuusi vanhemmuuden kategoriaa: 1) tilanteen uhriksi joutunut vanhempi, 2) avun saamisesta neuvotteleva vanhempi, 3) vastuullinen, lapsen turvallisen arjen mahdollistava vanhempi, 4) avun hakemisessa torjuttu vanhempi, 5) häpeää ja arvottomuutta kokeva vanhempi ja 6) otteensa menettävä vanhempi.
Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että vastuullisen, lapsen turvallisen arjen mahdollistavan vanhemman kategoriajäsenyys tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden toimijuuden ylläpitämiselle sekä jatkuvuuden tunteen rakentamiselle ja ylläpitämiselle. Merkille pantavaa on kuitenkin myös esille nousevien häpeän ja arvottomuuden tunteiden vahva läsnäolo vanhempien kokemuksissa. Otteensa menettävän vanhemman kategoriassa esille nousevat myös luovuttamista kuvaavat ajatukset. Nämä ovat kuvauksia tilanteista, joissa yksilön resilienssi voi pettää.
Mielenterveyden häiriön ja köyhyyden negatiivinen vuorovaikutuksen kehä on selkeästi havaittavissa vanhempien kertomuksissa. Vanhemmat näyttäisivät kuitenkin jäävän usein yksin köyhyyden aiheuttaman tunnekuorman, erityisesti häpeän ja arvottomuuden tunteiden kanssa.
Vanhempien puheissa toimeentulo-ongelmiin apua tarjoavat viranomaistahot näyttäytyvät usein sellaisina, etteivät ne kykene luomaan yhteyttä vanhempien maailmaan tilanteessa, jossa toimintakyky on mielenterveyden häiriön ja taloushuolien vuoksi alentunut. Vanhemmat tuovat esille halukkuuttaan ymmärtää auttamisjärjestelmän todellisuutta ja osoittavat näin kykynsä tulla sitä vastaan. Heidän puheissaan nousee kuitenkin vahvasti esille se, ettei heillä ole välttämättä käytössään areenoita, joissa he saisivat riittävässä laajuudessa kuvattua tilannettaan sosiaalityön ammattilaisille.