Lapsen ADHD ja lastensuojelun toimenpiteet äitien kertomana
Kerola, Harri (2019)
2019
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-03-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201903081334
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201903081334
Tiivistelmä
Tutkimustehtävä oli analysoida ADHD-diagnoosin saaneiden lasten vanhempien käsityksiä ja kokemuksia lastensuojelun toimenpiteistä. Tutkimuskysymyksiä oli kolme. Ensimmäisenä selvitettiin sitä, mitkä tekijät olivat syynä lastensuojelun asiakkuuteen. Toisena tutkimuskysymyksenä selvitettiin sitä, mitä lastensuojelun toimenpiteen olivat käytännössä olleet eli esimerkiksi sitä, millaisia tukitoimia perhe oli lastensuojelusta saanut. Viimeisenä tutkimuskysymyksen oli selvittää sitä, oliko lastensuojelu oikea palvelu perheelle.
Tutkimuksen viitekehys oli sosiaalisen konstruktionismin suuntauksen mukainen. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää äitiä, joiden lapsella on ADHD-diagnoosi ja joka on myös ollut lastensuojelun toimenpiteiden – vähintään palvelutarpeen arvioinnin – kohteena. Haastattelut toteutettiin narratiivi-sina haastatteluina.
Tutkimuksen tuloksissa äitien tarinoista muodostui viisi eri tarinatyyppiä. Ensimmäisessä tarinatyypissä lapsella oli lastensuojelun asiakkuus, jotta perheen oli mahdollista saada tarvitsemaansa palvelua. Toisessa tarinatyypissä lapsesta tehtiin ainoastaan palvelutarpeen arviointi eikä lastensuojelun asiakkuutta avattu. Kolmas tarinatyyppi muodostui niistä tarinoista, joissa äidit kertoivat perheiden jääneen ilman tukea. Neljännessä tarinatyypissä asiakkuuden syynä oli vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelma, jolloin lastensuojelun asiakkuus oli aloitettu palvelutarpeen arvioinnin perusteella ja asiakkuuden myötä perhe sai lastensuojelulta tukea ja palveluita – kuten tukiperheen tai taloudellista tukea. Viimeisessä tarinatyypissä lastensuojelun tarve johtui lapsen haastavasta käyttäytymisestä, jonka vuoksi perhe tarvitsi ja sai palveluja ja tukitoimia.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että syyt lastensuojelun asiakkuuteen ovat hyvin erilaisia niillä lapsilla, joilla on ADHD. Palvelujärjestelmässä ilmeni tulosten perusteelle edelleen paljon kehittämisen varaa, jotta perheet saisivat oikeanlaista tukea oikea-aikaisesti. Myös lastensuojelusta nousi esiin monia kehittämiskohteita.
Tutkimuksen viitekehys oli sosiaalisen konstruktionismin suuntauksen mukainen. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää äitiä, joiden lapsella on ADHD-diagnoosi ja joka on myös ollut lastensuojelun toimenpiteiden – vähintään palvelutarpeen arvioinnin – kohteena. Haastattelut toteutettiin narratiivi-sina haastatteluina.
Tutkimuksen tuloksissa äitien tarinoista muodostui viisi eri tarinatyyppiä. Ensimmäisessä tarinatyypissä lapsella oli lastensuojelun asiakkuus, jotta perheen oli mahdollista saada tarvitsemaansa palvelua. Toisessa tarinatyypissä lapsesta tehtiin ainoastaan palvelutarpeen arviointi eikä lastensuojelun asiakkuutta avattu. Kolmas tarinatyyppi muodostui niistä tarinoista, joissa äidit kertoivat perheiden jääneen ilman tukea. Neljännessä tarinatyypissä asiakkuuden syynä oli vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelma, jolloin lastensuojelun asiakkuus oli aloitettu palvelutarpeen arvioinnin perusteella ja asiakkuuden myötä perhe sai lastensuojelulta tukea ja palveluita – kuten tukiperheen tai taloudellista tukea. Viimeisessä tarinatyypissä lastensuojelun tarve johtui lapsen haastavasta käyttäytymisestä, jonka vuoksi perhe tarvitsi ja sai palveluja ja tukitoimia.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että syyt lastensuojelun asiakkuuteen ovat hyvin erilaisia niillä lapsilla, joilla on ADHD. Palvelujärjestelmässä ilmeni tulosten perusteelle edelleen paljon kehittämisen varaa, jotta perheet saisivat oikeanlaista tukea oikea-aikaisesti. Myös lastensuojelusta nousi esiin monia kehittämiskohteita.