”Täältä tulee välipalaaja!” : tutkimus lapsenkielen johdoksista

Abstract

Tässä tutkielmassa selvitettiin suomenkielisten lasten johdosten käyttöä sekä sananmuodostusta. Tutkielman keskiössä olivat ei-leksikaalistuneet johdokset ja erityisesti johtamisen ja taivuttamisen rajalla sijaitsevat ilmiöt, kuten sti-adverbinjohdin ja komparaatio. Myös aikuisen puhetta tutkittiin siltä osin, kuinka se mahdollisesti vaikuttaa lapsen kielenkäyttöön. Sanamuodostuksen osalta tutkielmassa keskityttiin vertailemaan käytetyssä aineistossa esiintyneitä uudissanoja aihetta aiemmin käsitelleiden suomalaistutkimusten havaintoihin. Kaikkien johdosten käyttöä verrattiin myös Eve Clarkin (1993) kirjassaan The Lexicon in acquisition esittelemiin sananmuodostuksen periaatteisiin.

Aineistona tutkielmassa oli litteraatioita kahden lapsen ja heidän vanhempiensa nauhoitetusta keskustelusta ikäkuukausilta 1;9–3;6. Lisäksi aineistoon kuului päiväkirjamerkintöjä yhden lapsen erikoisista sanoista ja ilmauksista ikäkuukausilta 1;5–3;8. Aineisto rajattiin koskemaan sitä ikäkautta, jolloin lapsen varhaismorfologinen vaihe on jo alkanut, mutta kielenkäyttö ei vielä vastaa täysin kieliyhteisön normeja. Tutkielma oli tapaustutkimus ja laadultaan pääosin kvalitatiivinen. Kvantitatiivisia tutkimusmetodeja käytettiin esimerkiksi havainnollistamaan sitä, miten lapsen puhe ja lapselle suunnattu puhe muuttuvat lapsen kasvaessa, ja miten vaikkapa komparatiivien ja superlatiivien käyttö lapsen puheessa lisääntyy ikäkuukausien myötä.

Tutkielmassa selvisi, että vaikka lapset kehittyvät kielellisesti hyvin yksilöllisesti, löytyy heidän kehityksestään kuitenkin tiettyjä yhdenmukaisuuksia. Esimerkiksi komparaatiomuotojen käyttö oli hyvin vähäistä parivuotiaalla lapsella, mutta yleistyi huomattavasti kolmannen ikävuoden loppua kohti. Vertailumuotojen käytössä, kuten myös sti-adverbinjohtimen ja vA-adjektiivinjohtimen käytössä, esiintyi aineiston lasten puheessa myös eniten kieliopillisia poikkeamia.

Selvisi myös, että aikuinen mukauttaa puhettaan lapsen ikätasoon sopivaksi: aluksi käytössä on hoivakieli ja siihen liittyvät piirteet, kuten deminutiivijohtimet. Hoivakielisyys häviää puheesta kuitenkin nopeasti lapsen kolmannella ikävuodella. Lapsen ja aikuisen kielenkäyttö lähentyvätkin toisiaan viimeistään neljännellä ikävuodella, kun molemmat alkavat käyttää rakenteeltaan monimutkaisempaa kieltä. Uudissanojen osalta selvisi, että aineistoni lapset suosivat sananmuodostuksessaan myös lievästi produktiivisia sekä epäproduktiivisia johtimia, kuten mUs- tai kAs-johdinta. Tämä tulos sopii yhteen aiempien suomalaislapsista tehtyjen havaintojen kanssa, mutta on samalla ristiriidassa Clarkin (1993) sananmuodostuksen periaatteiden kanssa.