Postpartum Depression : Time of onset, severity, symptoms, risk factors and treatment

Abstract

Depression after childbirth is common, the global prevalence being 10–15%. It is important to be aware of this depression because without care it may cause considerable problems for the mother herself, the infant and the whole family.

The postpartum period differs in many respects from other life situations. The bond between mother and infant is strong. Mother’s own attachment style, which is based on early interactions, is easily activated. Recovery from pregnancy and delivery causes many physiological changes. Moreover, pregnancy and childbirth with potential complications, child care and current life events are sources of various types of stress. Mothers’ psychosocial resources vary. The socioeconomic situation is often precarious and support networks including the treatment system likewise vary.

The aim of the present study was to assess time of onset, severity, symptoms, risk factors and treatment of postpartum depression (PPD), specifically in relation to the course of depression. The study design was cross-sectional case-control study. The study group consisted of 104 mothers with major depressive disorder and a control group of 104 non-depressed mothers. Structured Clinical Interview for the DSM-IV Axis I Disorders (SCID-I) was used to diagnose depression and a self-report questionnaire, partly structured and partly not structured, was used for data collection. The severity of depression and other mental symptoms was assessed using several validated rating scales.

Nearly half of mothers (46%) were depressed within ten days, and 84% of mothers within six weeks after the delivery. Eighty-two per cent (82%) of depressed mothers suffered from recurrent depression. Recurrent depression was more symptomatic and serious than new onset depression, and mothers were more hopeless. In recurrent depression increased or decreased appetite, sleep disturbance and suicidal ideation were more common, and somatization, interpersonal sensitivity, hostility and psychoticism were higher than in new onset depression. Depressed mood, diminished pleasure/interest, psychomotor agitation/retardation, decreased energy, feelings of worthlessness and poor ability to concentrate were equally common, and obsessive-compulsive symptoms, anxiety, phobic anxiety and paranoid ideation equally severe in new onset and recurrent depression. In general, all these symptoms were more usual among depressed than among non-depressed mothers.

Compared to non-depressed mothers, depressed mothers had more stress factors and psychosocial difficulties. Their pregnancy was more often unwanted, they were more often suffering from hyperemesis, and they had had more depression, fears and other mental symptoms during pregnancy. Their delivery had been more complicated and pain during delivery had been more significant. These mothers’ infants had more commonly symptoms and illnesses, especially infantile colic, and they were less likely to be breastfed. The mothers had also experienced more negative life events during the preceding 12 months, especially problematic human relationships. Depressed mothers had suffered more harsh corporal punishment and sexual abuse in childhood and relationships with their own parents and between their parents had been poor. Similarly, among depressed mothers low level of support from spouse and significant others and physical family violence were more common, likewise poor basic and professional education, poor economic and housing situation.

According to the age-adjusted multivariate logistic regression model mental and physical difficulties during pregnancy and delivery, poor present support in close relationships and low socioeconomic status (SES) were associated with PPD. Specifically, difficulties during pregnancy and delivery and adverce experiences in childhood were associated with new onset and recurrent depression. For recurrent depression, poor present support and low SES were also risk factors. In contrast, negative life events during the previous 12 months and infant’s difficulties and breastfeeding cessation were not associated with PPD.

Depressed mothers reported more often than non-depressed mother that the support and empathy from professional maternity caregivers (antenatal clinic and maternity hospital) were poor. Only a quarter of depressed mothers made use of psychiatric and a quarter of social services. The respective proportions were only 5% and 10% among mothers with new onset depression.

In conclusion, PPD is usually recurrent depression, which is more symptomatic and serious than new onset depression. Adverse childhood experiences and problems with pregnancy and delivery are emerged as risk factors for new onset depression. In addition to these, recurrent depression is associated with more psychosocial risk factors. Support from maternity care services is insufficient to prevent depression. It is important to be aware of symptoms, course and risk factors in order to detect, prevent and care depression. In addition to needing supportive care, depressed mothers should be offered both psychiatric and social services.

Masennus synnytyksen jälkeen on yleistä. Sen globaali esiintyvyys on 10–15 %. Masennuksen tunnistaminen on tärkeää, koska masennuksella on hoitamattomana laajoja haitallisia vaikutuksia – äidin lisäksi lapseen ja koko perheeseen.

Synnytyksen jälkeinen ajanjakso eroaa monessa suhteessa muista elämänvaiheista. Sidos äidin ja imeväisen välillä on vahva, ja äidin oma, varhaiseen vuorovaikutukseen perustuva kiintymyssuhde aktivoituu herkästi. Palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä aiheuttaa paljon fysiologisia muutoksia. Lisäksi raskaus ja synnytys mahdollisine komplikaatioineen, lapsen hoitaminen ja muut ajankohtaiset elämäntapahtumat saattavat aiheuttaa stressiä. Äitien psykososiaaliset voimavarat ovat erilaisia ja sosioekonominen tilanne on usein vakiintumaton. Läheisten ja hoitavien tahojen antama tuki on vaihtelevaa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida synnytyksen jälkeisen masennuksen alkamisajankohtaa, vakavuutta, oireita, riskitekijöitä ja hoitoa sekä selvittää, onko masennuksen kulussa eroavaisuuksia. Tutkimus tehtiin tapaus-verrokkitutkimuksena poikkileikkausasetelmassa.

Tutkittava ryhmä koostui 104 vakavaa masennusta sairastavasta äidistä ja vertailuryhmä 104 äidistä, joilla ei ollut masennusta. Masennuksen diagnosoinnissa käytettiin SCID-I-haastattelua (Structured Clinical Interview for the DSM-IV Axis I Disorders). Aineiston kokoamisessa käytettiin puolistrukturoitua ja osittain strukturoitua haastattelulomaketta. Masennuksen vakavuuden ja muiden psyykkisten oireiden arvioinnissa käytettiin useita validoituja arviointiasteikkoja.

Lähes puolet (46 %) äideistä masentui kymmenen päivän ja 84 % kuuden viikon sisällä synnytyksestä. Toistuvasta masennuksesta kärsi 82 % äideistä. Se oli monioireisempi ja vakavampi kuin elämän ensimmäinen masennus, ja äidit olivat usein toivottomampia. Toistuvassa masennuksessa ruokahalun muutokset, unihäiriöt ja itsetuhoinen ajattelu olivat yleisempiä ja somatisaatio, ihmisten välisiin suhteisiin liittyvä herkkyys, vihamielisyys ja psykoottisuus voimakkaampia kuin ensimmäisessä masennuksessa. Masentunut mieliala, vähentynyt mielihyvä ja mielenkiinto, psykomotorinen kiihtyneisyys tai hidastuneisuus, vähentyneet voimavarat, arvottomuuden tunteet ja huono keskittymiskyky olivat yhtä yleisiä – samoin pakkoajatukset ja -toiminnot, ahdistus, pelokkuus ja vainoharhaisuus olivat yhtä voimakkaita. Kaikki nämä oireet olivat tavallisempia masentuneilla kuin niillä, joilla ei ollut masennusta.

Masentuneilla äideillä oli enemmän stressitekijöitä ja psykososiaalisia vaikeuksia kuin ei-masentuneilla. Heidän raskautensa oli useammin ei-toivottu, he kärsivät useammin raskauspahoinvoinnista ja heillä oli enemmän masennusta, pelkoja ja muita psyykkisiä oireita raskausaikana. Heidän synnytyksissään oli enemmän komplikaatioita, erityisesti kipua. Masentuneiden äitien lapsilla oli useammin oireita ja sairauksia, etenkin koliikkia. Masentuneet äidit eivät imettäneet yhtä usein kuin ei-masentuneet. Masentuneilla äideillä oli myös enemmän kielteisiä elämäntapahtumia kuluneen vuoden aikana, erityisesti vaikeuksia ihmissuhteissa. He olivat kärsineet enemmän ruumiillisesta rankaisusta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsena, samoin huonoista suhteista vanhempiin ja vanhempien välillä. Lisäksi he saivat heikosti tukea puolisolta ja muilta läheisiltä, ja he kärsivät useammin fyysisestä perheväkivallasta. Masentuneilla äideillä oli myös heikompi perus- ja ammatillinen koulutus sekä huonompi taloudellinen ja asumistilanne kuin ei-masentuneilla. Ikävakioidun, monimuuttujaisen logistisen regressiomallin mukaan psyykkiset ja fyysiset ongelmat raskauden ja synnytyksen aikana, läheisten antama heikko tuki ja huono sosioekonominen tilanne liittyivät synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Raskauden ja synnytyksen aikaiset ongelmat sekä ikävät lapsuuden kokemukset liittyivät sekä ensimmäiseen että toistuvan masennukseen. Lisäksi läheisten antaman heikko tuki ja huono osioekonominen tilanne liittyivät toistuvaan masennukseen. Sitä vastoin kielteiset elämäntapahtumat kuluneen vuoden aikana sekä lapsen vaikeudet ja imetyksen puuttuminen eivät olleet yhteydessä synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Masentuneet äidit kokivat äitiyshuollon (äitiysneuvola ja synnytyssairaala) antaman tuen heikkona useammin kuin ei-masentuneet. Neljännes masentuneista äideistä käytti psykiatrian ja neljännes sosiaalitoimen palveluita. Vastaavat luvut olivat vain 5 % ja 10 % ensikertaa masentuneilla.

Johtopäätöksenä todetaan, että synnytyksen jälkeinen masennus on usein toistuva masennus, ja se on monioireisempi ja vakavampi kuin ensimmäinen masennus. Ikävät lapsuuden kokemukset sekä raskauteen ja synnytykseen liittyvät ongelmat korostuvat elämän ensimmäisen masennuksen riskitekijöinä. Toistuvaan masennukseen liittyy näiden lisäksi enemmän psykososiaalisia riskitekijöitä. Äitiyshuollon tuki ei riitä ehkäisemään masennusta. Oireiden, taudinkulun ja riskitekijöiden tunteminen on keskeistä sekä masennuksen tunnistamisen, ehkäisyn että hoidon näkökulmasta. Masentuneet äidit tarvitsevat tukevan hoito-otteen sekä psykiatrian ja sosiaalitoimen palveluita.