The effect of telemonitoring interventions on health outcomes in individuals with type 2 diabetes, heart failure and coronary artery disease : Results from three randomized controlled trials
Vuorinen, Anna-Leena (2019)
Vuorinen, Anna-Leena
Tampere University
2019
Epidemiologia - Epidemiology
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2019-02-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0997-8
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0997-8
Tiivistelmä
Kroonisten sairauksien hoitoon vaaditaan tehokkaampia ratkaisuja. Informaatio- ja kommunikaatioteknologiat tarjoavat mahdollisuuksia pitkäaikaissairaiden potilaiden hoidon kehittämiseksi ja paremman hoitotasapainon saavuttamiseksi.
Tässä väitöskirjassa esitellään kolme satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joissa arvioitiin etämittausinterventioiden vaikuttavuutta terveyteen liittyviin muuttujiin tyypin 2 diabeetikoilla, sydämen vajaatoimintapotilailla sekä sepelvaltimotautipotilailla. Kaikissa tutkimuksissa etämittausinterventio käsitti pitkäaikaissairauteen liittyvien terveysparametrien viikoittaista seurantaa sekä mittausarvojen välittämisen terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön matkapuhelimen avulla. Etämittausten tueksi jokaisessa tutkimuksessa interventioon sisältyi erilainen potilaan päätöksentukikomponentti. Tutkimus I, Mobile Sipoo -tutkimus, toteutettiin Sipoon terveyskeskuksessa. Tutkimuksessa oli mukana 51 tyypin 2 diabeetikkoa, joita seurattiin 10 kuukauden ajan. Etämittausryhmässä potilaat ohjeistettiin mittaamaan painoa, verenpainetta, askelia ja/tai verensokeria. Mittaustuloksiin perustuen potilaat saivat reaaliaikaisia palauteviestejä omahoidon tukemiseksi. Käyttäytymisteoriaan pohjautuvat palauteviestit sisälsivät tiivistettyä tietoa potilaan pitkäaikaismittauksista, motivoivat muutokseen ja tarjosivat käytännön keinoja muutoksen saavuttamiseksi. Tutkimus I:n primääritavoite oli potilaiden glykohemoglobiinin ja verenpaineen alentaminen.
Tutkimus II, Heart at Home -tutkimus, toteutettiin sydän ja keuhkokeskuksen poliklinikalla Helsingin yliopistollisessa sairaalassa. Tutkimukseen osallistui 94 sydämen vajaatoimintapotilasta. Etämittausryhmän potilaat ohjeistettiin viikoittain mittaamaan painoa, verenpainetta, sykettä sekä sydämen vajaatoimintaan liittyviä oireita. Etämittauksiin perustuen potilaat saivat reaaliaikaisen palauteviestin, joka sisälsi lyhyen palautteen suhteessa asetettuihin tavoitearvoihin sekä kuvaajan mittaushistoriasta.
Tutkimuksen II primääritavoite oli sydämen vajaatoimintaan liittyvien sairaalakäyntien määrän vähentäminen. Tutkimuksen kesto oli kuusi kuukautta.
Tutkimus III, Renewing Health -tutkimus, toteutettiin Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin terveyskeskuksissa. Tutkimukseenosallistui 519 potilasta; 250 tyypin 2 diabeetikkoa, 227 sepelvaltimotautipotilasta ja 42 sydämen vajaatoimintapotilasta. Potilaat ohjeistettiin mittamaan painoa, verenpainetta, askelia ja/tai verensokeria viikoittain. Etämittausten lisäksi osallistujat saivat henkilökohtaisen terveysvalmentajan, joka oli heihin puhelimitse yhteydessä 4–6 viikon välein. Terveysvalmennuksen avulla pyrittiin voimaannuttamaan potilasta sekä tarjoamaan keinoja pitkäaikaissairauden paremman hoitotasapainon saavuttamiseksi. Primääritavoite tutkimus III:ssa oli parantaa potilaiden elämänlaatua sekä tyypin 2 diabeetikoiden osalta madaltaa veren glykohemoglobiinia, jota mitattiin HbA1c:n avulla. Kaikissa kolmessa tutkimuksessa kontrolliryhmä sai tavanomaista hoitoa. Koska terveysvaikutusten saavuttaminen edellyttää potilaiden sitoutumista interventioon, potilaiden sitoutumista etämittausinterventioihin tutkittiin yksityiskohtaisesti lokitietojen avulla. Sitoutuminen määriteltiin niiden viikkojen prosentuaalisena osuutena, jotka sisälsivät vähintään yhden etämittauksen. Tilastolliset analyysit toteutettiin intention-to-treat periaatteiden mukaisesti.
Sitoutuminen viikoittaisiin etämittauksiin vaihteli tutkimusten välillä kohtuullisesta
(III) korkeaan (I ja II). Potilaat toteuttivat etämittauksia keskimäärin 93 % (I), 90 % (II)
ja 66 % (III) viikoista. Sitoutumisen aste ei huomattavasti laskenut seuranta-ajan kuluessa. Etämittausinterventio tutkimuksessa I johti glykohemoglobiinin tilastollisesti merkitsevään vähenemiseen. HbA1c oli 0,44 prosenttiyksikköä matalampi etämittausryhmässä. Verenpaineessa ei ollut eroa ryhmien välillä. Tutkimuksessa II etämittausinterventio ei vähentänyt sydämen vajaatoimintaan liittyvien sairaalapäivien määrää. Itse asiassa terveydenhuollon resurssien käyttö lisääntyi; sydänhoitajan vastanottoaikoja ja puhelinkontakteja oli 2–5 kertaa enemmän etämittausryhmässä. Etämittausryhmässä oli myös enemmän ennakoimattomia poliklinikkakäyntejä. Etämittausinterventio tutkimuksessa III, jossa yhdistettiin etämittaukset sekä henkilökohtainen terveysvalmennus, ei johtanut elämänlaadun parantamiseen. Myöskään glykohemoglobiini ei vähentynyt tyypin 2 diabeetikoilla.
Kaikissa kolmessa tutkimuksessa potilaiden sitoutuminen viikoittaisten etämittausten tekemiseen oli suhteellisen korkea eikä se vähentynyt ajan kuluessa. Nämä havainnot viittaavat siihen, että viikoittainen etämittaaminen on toteutettavissa. Korkea sitoutuminen ei kuitenkaan johtanut positiivisiin terveysvaikutuksiin; kahdessa tutkimuksista ei havaittu positiivisia terveysvaikutuksia, vaikka potilaat tekivät aktiivisesti etämittauksia. Etämittaaminen itsessään ei välttämättä ole riittävää kroonisten sairauksien hoitotulosten parantamiseksi. Positiivisia terveysvaikutuksia saavutettiin ainoastaan tutkimus I:ssä, jossa osallistujat saivat etämittaustensa pohjalta käyttäytymisteoriaan perustuvia palauteviestejä.
Palauteviestit sisälsivät tiivistettyä tietoa potilaan pitkäaikaismittauksista sekä motivoivat muutokseen ja tarjosivat keinoja muutoksen saavuttamiseksi. Tämän työn tulokset ovat linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa, jotka korostavat käyttäytymisteorioihin perustuvien interventioiden tärkeyttä. Väitöskirjan yhteenvetona todetaan, että etämittauksista saatavalla palautteella on keskeinen rooli. On tärkeää antaa reaaliaikaisuutta ja sisältörikasta palautetta, jotta voidaan tukea pitkäaikaissairaiden potilaiden omahoitoa ja saavuttaa positiivisia terveysvaikutuksia. Etämittausinterventiot saattavat kasvattaa terveydenhuollon resurssien käyttöä, erityisesti sairaanhoitajien työkuormaa, joten tarvittavat resurssit tulisi varmistaa ja etämittausintervention mahdolliset hyödyt punnita muiden tulosten valossa. Lisäksi on tärkeää suunnitella etämittausinterventiot huolellisesti ja kohdistaa ne potilaille, jotka sitoutuvat käyttöön ja todennäköisesti hyötyvät interventiosta.
Tässä väitöskirjassa esitellään kolme satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joissa arvioitiin etämittausinterventioiden vaikuttavuutta terveyteen liittyviin muuttujiin tyypin 2 diabeetikoilla, sydämen vajaatoimintapotilailla sekä sepelvaltimotautipotilailla. Kaikissa tutkimuksissa etämittausinterventio käsitti pitkäaikaissairauteen liittyvien terveysparametrien viikoittaista seurantaa sekä mittausarvojen välittämisen terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön matkapuhelimen avulla. Etämittausten tueksi jokaisessa tutkimuksessa interventioon sisältyi erilainen potilaan päätöksentukikomponentti. Tutkimus I, Mobile Sipoo -tutkimus, toteutettiin Sipoon terveyskeskuksessa. Tutkimuksessa oli mukana 51 tyypin 2 diabeetikkoa, joita seurattiin 10 kuukauden ajan. Etämittausryhmässä potilaat ohjeistettiin mittaamaan painoa, verenpainetta, askelia ja/tai verensokeria. Mittaustuloksiin perustuen potilaat saivat reaaliaikaisia palauteviestejä omahoidon tukemiseksi. Käyttäytymisteoriaan pohjautuvat palauteviestit sisälsivät tiivistettyä tietoa potilaan pitkäaikaismittauksista, motivoivat muutokseen ja tarjosivat käytännön keinoja muutoksen saavuttamiseksi. Tutkimus I:n primääritavoite oli potilaiden glykohemoglobiinin ja verenpaineen alentaminen.
Tutkimus II, Heart at Home -tutkimus, toteutettiin sydän ja keuhkokeskuksen poliklinikalla Helsingin yliopistollisessa sairaalassa. Tutkimukseen osallistui 94 sydämen vajaatoimintapotilasta. Etämittausryhmän potilaat ohjeistettiin viikoittain mittaamaan painoa, verenpainetta, sykettä sekä sydämen vajaatoimintaan liittyviä oireita. Etämittauksiin perustuen potilaat saivat reaaliaikaisen palauteviestin, joka sisälsi lyhyen palautteen suhteessa asetettuihin tavoitearvoihin sekä kuvaajan mittaushistoriasta.
Tutkimuksen II primääritavoite oli sydämen vajaatoimintaan liittyvien sairaalakäyntien määrän vähentäminen. Tutkimuksen kesto oli kuusi kuukautta.
Tutkimus III, Renewing Health -tutkimus, toteutettiin Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin terveyskeskuksissa. Tutkimukseenosallistui 519 potilasta; 250 tyypin 2 diabeetikkoa, 227 sepelvaltimotautipotilasta ja 42 sydämen vajaatoimintapotilasta. Potilaat ohjeistettiin mittamaan painoa, verenpainetta, askelia ja/tai verensokeria viikoittain. Etämittausten lisäksi osallistujat saivat henkilökohtaisen terveysvalmentajan, joka oli heihin puhelimitse yhteydessä 4–6 viikon välein. Terveysvalmennuksen avulla pyrittiin voimaannuttamaan potilasta sekä tarjoamaan keinoja pitkäaikaissairauden paremman hoitotasapainon saavuttamiseksi. Primääritavoite tutkimus III:ssa oli parantaa potilaiden elämänlaatua sekä tyypin 2 diabeetikoiden osalta madaltaa veren glykohemoglobiinia, jota mitattiin HbA1c:n avulla. Kaikissa kolmessa tutkimuksessa kontrolliryhmä sai tavanomaista hoitoa. Koska terveysvaikutusten saavuttaminen edellyttää potilaiden sitoutumista interventioon, potilaiden sitoutumista etämittausinterventioihin tutkittiin yksityiskohtaisesti lokitietojen avulla. Sitoutuminen määriteltiin niiden viikkojen prosentuaalisena osuutena, jotka sisälsivät vähintään yhden etämittauksen. Tilastolliset analyysit toteutettiin intention-to-treat periaatteiden mukaisesti.
Sitoutuminen viikoittaisiin etämittauksiin vaihteli tutkimusten välillä kohtuullisesta
(III) korkeaan (I ja II). Potilaat toteuttivat etämittauksia keskimäärin 93 % (I), 90 % (II)
ja 66 % (III) viikoista. Sitoutumisen aste ei huomattavasti laskenut seuranta-ajan kuluessa. Etämittausinterventio tutkimuksessa I johti glykohemoglobiinin tilastollisesti merkitsevään vähenemiseen. HbA1c oli 0,44 prosenttiyksikköä matalampi etämittausryhmässä. Verenpaineessa ei ollut eroa ryhmien välillä. Tutkimuksessa II etämittausinterventio ei vähentänyt sydämen vajaatoimintaan liittyvien sairaalapäivien määrää. Itse asiassa terveydenhuollon resurssien käyttö lisääntyi; sydänhoitajan vastanottoaikoja ja puhelinkontakteja oli 2–5 kertaa enemmän etämittausryhmässä. Etämittausryhmässä oli myös enemmän ennakoimattomia poliklinikkakäyntejä. Etämittausinterventio tutkimuksessa III, jossa yhdistettiin etämittaukset sekä henkilökohtainen terveysvalmennus, ei johtanut elämänlaadun parantamiseen. Myöskään glykohemoglobiini ei vähentynyt tyypin 2 diabeetikoilla.
Kaikissa kolmessa tutkimuksessa potilaiden sitoutuminen viikoittaisten etämittausten tekemiseen oli suhteellisen korkea eikä se vähentynyt ajan kuluessa. Nämä havainnot viittaavat siihen, että viikoittainen etämittaaminen on toteutettavissa. Korkea sitoutuminen ei kuitenkaan johtanut positiivisiin terveysvaikutuksiin; kahdessa tutkimuksista ei havaittu positiivisia terveysvaikutuksia, vaikka potilaat tekivät aktiivisesti etämittauksia. Etämittaaminen itsessään ei välttämättä ole riittävää kroonisten sairauksien hoitotulosten parantamiseksi. Positiivisia terveysvaikutuksia saavutettiin ainoastaan tutkimus I:ssä, jossa osallistujat saivat etämittaustensa pohjalta käyttäytymisteoriaan perustuvia palauteviestejä.
Palauteviestit sisälsivät tiivistettyä tietoa potilaan pitkäaikaismittauksista sekä motivoivat muutokseen ja tarjosivat keinoja muutoksen saavuttamiseksi. Tämän työn tulokset ovat linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa, jotka korostavat käyttäytymisteorioihin perustuvien interventioiden tärkeyttä. Väitöskirjan yhteenvetona todetaan, että etämittauksista saatavalla palautteella on keskeinen rooli. On tärkeää antaa reaaliaikaisuutta ja sisältörikasta palautetta, jotta voidaan tukea pitkäaikaissairaiden potilaiden omahoitoa ja saavuttaa positiivisia terveysvaikutuksia. Etämittausinterventiot saattavat kasvattaa terveydenhuollon resurssien käyttöä, erityisesti sairaanhoitajien työkuormaa, joten tarvittavat resurssit tulisi varmistaa ja etämittausintervention mahdolliset hyödyt punnita muiden tulosten valossa. Lisäksi on tärkeää suunnitella etämittausinterventiot huolellisesti ja kohdistaa ne potilaille, jotka sitoutuvat käyttöön ja todennäköisesti hyötyvät interventiosta.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4945]