Johtajuus monikulttuurisessa asiantuntijatiimissä
Yli-Äyhö, Suvi (2018)
Yli-Äyhö, Suvi
2018
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Business Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-12-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201901071017

Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen aiheena on johtajuus monikulttuurisessa asiantuntijatiimissä. Monikulttuurisuus on aiheena erittäin ajankohtainen työelämän jatkuvan monimuotoistumisen myötä ja sen merkitys tulee vain tulevaisuudessa kasvamaan suomalaisessa työelämässä. Monikulttuurista johtajuutta on tutkittu muun muassa vertailemalla kulttuureita kulttuurin ulottuvuuksien avulla, tutkimalla johtajuudesta vallitsevien käsitysten ja kulttuurin yhteyksiä sekä tarkastelemalla kulttuurin ja johtajien erilaisissa tilanteissa valitsemien toimintatapojen yhteyksiä. Tutkimukset ovat painottuneet suurelta osin ulkomailla työskentelevien johtajien tutkimiseen tai eri maiden johtajuustutkimusten vertailuun. Tämä tutkimus käsittelee monikulttuurisuutta johtajan kotimaan työyhteisön sisällä. Tutkimuksessani kiinnostuksen kohteena on yksilön ja erityisesti esimiehen näkökulma johtajuudesta monikulttuurisessa asiantuntijatiimissä. Johtajuutta tarkastellaan yksilö- ja vuorovaikutusnäkökulmasta.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten monikulttuurisuus ilmenee suuren suomalainen yrityksen monikulttuurisen asiantuntijatiimin johtajuudessa. Mielenkiinnon kohteena ovat esimiesten omakohtaiset kokemukset ja ajatukset monikulttuurisuudesta monikulttuurisen tiimin työskentelyssä. Aihetta tutkitaan narratiivisella tutkimusotteella. Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla seitsemää samassa yrityksessä monikulttuurista tiimiä johtavaa esimiestä teemahaastatteluin. Aineistosta havaittujen monikulttuuriseen johtajuuteen liittyvien seikkojen ja toistuvien teemojen pohjalta on luotu neljä narratiivia monikulttuurisen tiimin esimiestyypeistä, jotka kukin kuvaavat eroja monikulttuurisen työyhteisön kontekstissa sekä esimiehen suhtautumisessa monikulttuurisuuden johtamiseen. Lisäksi tutkimuksessa havaittuja erilaisia odotuksia monikulttuurisen tiimin johtajan roolista ja toimintatavoista käsitellään narratiivien analyysin avulla.
Luomani narratiivi -tyypit luovat neljä erilaista kuvaa johtajuudesta monikulttuurisessa tiimissä. Kaksi narratiiveista sijoittuvat yrityksen Suomessa sijaitsevan yksikön sisälle, kun taas kaksi muuta kuvaavat monikulttuurisen virtuaalitiimin johtajan ja ulkomailla työskentelevän esimiehen johtajuutta. Narratiiveista käy ilmi, että eri kontekstissa johdettavissa monikulttuurisissa tiimeissä korostuvat hieman erilaiset monikulttuurisuuteen liittyvät seikat. Suomen yksikön sisälle sijoittuvissa narratiiveissa on havaittavissa keskenään hyvin erilaiset käsitykset yrityksestä monikulttuurisena työyhteisönä: näkemys työyhteisöstä, jossa kaikki kulttuurit ovat tasa-arvoisia ja monikulttuurisuus ei ole kovin näkyvää sekä käsitys, jonka mukaan työyhteisössä on yksi valtakulttuuri, jonka lisäksi useat vähemmistökulttuurit näkyvät ja kuuluvat monin tavoin työyhteisön arjessa. Virtuaalitiimin ja ulkomailla työskentelyn yhteydessä työyhteisössä vaikuttavat selvästi eri kulttuurit. Esimiesten suhtautuminen monikulttuurisuuden johtamiseen vaihtelee äärilaidasta toiseen. Osa näkee, ettei monikulttuurisuuden johtaminen aseta esimiehelle erityisiä vaatimuksia, kun taas toista ääripäätä edustavat näkevät esimiehen eräänlaisena tasapainoilijana kulttuureiden välillä, joka tarvittaessa omaksuu useitakin erilaisia rooleja tiimin sisällä, jotta jokaista alaista johdetaan hänelle sopivalla tavalla.
Tutkimustuloksista käy ilmi, että eri kulttuureista tulevilla alaisilla on keskenään eroavia käsityksiä johtajan roolista ja toimintatavoista, joiden näkee olevan osa onnistunutta johtajuutta. Kaiken kaikkiaan monikulttuurisuus ilmenee monikulttuurisen asiantuntijatiimin johtajuudessa kulttuurieroina, viestintään liittyvinä seikkoina sekä erilaisina esimiehelle ja hänen toiminnalleen asetettuina odotuksina.