Työmotivaatio sisältöteorioiden valossa : tapaustutkimuksena Suomen mielenterveysseuran kriisityöntekijät
Patomäki, Aino (2018)
Patomäki, Aino
2018
Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-11-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201901021019

Tiivistelmä
Motivoitunut työntekijä on innostunut, iloinen ja aikaansaava. Hän kokee työnsä yleisesti ottaen mielekkääksi, tulokselliseksi ja hyödylliseksi. Motivoitunut henkilöstö myös vaikuttaa positiivisesti koko työyhteisön ilmapiiriin ja parantaa huomattavasti organisaation toimintaa ja hyvinvointia. Motivaatiolla on myös oleellista merkitystä laajemminkin yhteiskunnallisesti ja jopa kansainvälisestikin. Korkea motivaatio saa ihmiset työskentelemään hyvillä mielin yhteisten tavoitteiden eteen ja auttaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa.
Tutkin tässä tutkimuksessa Suomen Mielenterveysseuran kriisityöntekijöiden työmotivaatiota varhaisten motivaatioteorioiden valossa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu Maslowin tarvehierarkian Herzbergin kaksifaktoriteorian sekä Oldhamin ja Hackmanin työnominaisuusteorian keskeisistä ajatuksista. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus ja tarkastelen puolistrukturoitujen haastattelujen avulla sitä millaisista sisäisistä motivaatiotekijöistä kriisityöntekijöiden työmotivaatio koostuu ja millaiset työnominaisuudet vaikuttavat työmotivaation muodostumiseen.
Tutkimuksessa selvisi, että Suomen Mielenterveysseuran kriisityöntekijät ovat poikkeuksetta erittäin motivoituneita työhönsä. Kriisityöntekijöiden sisäiseen työmotivaatioon vaikuttivat eniten asiakastyö eli itse työ ja sen merkityksellisyys, työyhteisö, autonomia, vaihteleva työnkuva, koulutukset ja itsensä kehittäminen, asiakastyössä onnistuminen ja asiakaspalaute. Tutkituista teorioista kriisityöntekijöiden motivaatioon vaikuttivat keskeisimmin Maslowin ylimmän tason tarpeet, Herzbergin motivaatiotekijät sekä Oldhamin ja Hackmanin keskeiset psykologiset ominaisuudet.