Kertova retoriikka sisäministeriön tiedotteissa
Hälikkö, Sari (2018)
2018
Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Literary Studies
Viestintätieteiden tiedekunta - Faculty of Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-12-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201812313058
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201812313058
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan sisäministeriön 52 turvallisuusaiheista tiedotetta. Tutkimusaineisto on julkaistu sisäministeriön verkkosivuilla vuosina 2016 ja 2017. Hypoteesina on, että institutionaalisen toimijan tuottamat, tiedottavat tekstit käyttävät kerronnallisia elementtejä yleisöön vaikuttamisen keinoina. Tiedotteiden kaltaiset tekstit ovat uusi tutkimusalue kirjallisuustieteellisessä tutkimuksessa, eikä tiedotteiden mahdollista kertovaa ulottuvuutta ole aikaisemmin tutkittu.
Tutkielman tavoitteena on selvittää kerronnallisten keinojen käyttöä sisäministeriön tiedotteissa. Tutkielmassa käsitellään myös sitä, onko sisäministeriön tiedotteet mahdollista määritellä kertoviksi teksteiksi. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii monitieteinen kertomuksentutkimus. Metodisesti tutkielma painottuu jälkiklassisen narratologian kognitiiviseen ja retoriseen osa-alueeseen. Lisäksi tutkielmassa sovelletaan diskurssianalyyttistä faktuaalistamisstrategioiden mallia. Tiedotteiden tekijyys ja yleisön roolit käsitetään Peter J. Rabinowitzin ja James Phelanin tavoin implisiittisiksi ja hypoteettisiksi konstruktioiksi. Kertovia ääniä tarkastellaan Susan Sniader Lanserin typologian pohjalta. Tiedotteiden kertovuutta koetellaan Monika Fludernikin ja David Hermanin määrittelemien kertomusmallien kautta. Tutkielmaa kehystää retorisen kertomuksentutkimuksen mukainen näkemys kertovien tekstien vuorovaikutteisuudesta tekijän, tekstin ja yleisön välillä.
Tutkielma osoittaa, että tiedotteille tyypilliseksi piirteeksi määritelty yksitulkintaisuus problematisoituu. Jos osa tiedotteiden todellisesta yleisöstä ei hyväksy tekijän tarkoittamalle yleisölle oletettuja ennakkotietoja ja -asenteita, jää sisäministeriön asettama tavoite oikean tiedon välittämisestä toteutumatta. Myös tiedotteiden arkipäivän kertomuksia vastustava muoto sekä hypoteettisista tapahtumista kertominen kyseenalaistavat yksitulkintaisuuden ja tiedonvälittämisen oletusta. Tiedotteissa käytetään myös muita kerronnallisia keinoja, kuten epäkerrottua kerrontaa, vaihtelevia kertojapositioita ja inhimillisen kokemuksen välittämistä. Tutkielmassa ehdotetaan, että osa tiedotteista on kertovia tekstejä. Lisäksi esitetään, että tiedotteissa käytetään me-kerrontaa vahvistamaan oikeaksi mielletyn tiedon esittämistä.
Tutkielman tavoitteena on selvittää kerronnallisten keinojen käyttöä sisäministeriön tiedotteissa. Tutkielmassa käsitellään myös sitä, onko sisäministeriön tiedotteet mahdollista määritellä kertoviksi teksteiksi. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii monitieteinen kertomuksentutkimus. Metodisesti tutkielma painottuu jälkiklassisen narratologian kognitiiviseen ja retoriseen osa-alueeseen. Lisäksi tutkielmassa sovelletaan diskurssianalyyttistä faktuaalistamisstrategioiden mallia. Tiedotteiden tekijyys ja yleisön roolit käsitetään Peter J. Rabinowitzin ja James Phelanin tavoin implisiittisiksi ja hypoteettisiksi konstruktioiksi. Kertovia ääniä tarkastellaan Susan Sniader Lanserin typologian pohjalta. Tiedotteiden kertovuutta koetellaan Monika Fludernikin ja David Hermanin määrittelemien kertomusmallien kautta. Tutkielmaa kehystää retorisen kertomuksentutkimuksen mukainen näkemys kertovien tekstien vuorovaikutteisuudesta tekijän, tekstin ja yleisön välillä.
Tutkielma osoittaa, että tiedotteille tyypilliseksi piirteeksi määritelty yksitulkintaisuus problematisoituu. Jos osa tiedotteiden todellisesta yleisöstä ei hyväksy tekijän tarkoittamalle yleisölle oletettuja ennakkotietoja ja -asenteita, jää sisäministeriön asettama tavoite oikean tiedon välittämisestä toteutumatta. Myös tiedotteiden arkipäivän kertomuksia vastustava muoto sekä hypoteettisista tapahtumista kertominen kyseenalaistavat yksitulkintaisuuden ja tiedonvälittämisen oletusta. Tiedotteissa käytetään myös muita kerronnallisia keinoja, kuten epäkerrottua kerrontaa, vaihtelevia kertojapositioita ja inhimillisen kokemuksen välittämistä. Tutkielmassa ehdotetaan, että osa tiedotteista on kertovia tekstejä. Lisäksi esitetään, että tiedotteissa käytetään me-kerrontaa vahvistamaan oikeaksi mielletyn tiedon esittämistä.