Vanhempien toteuttama katsekontaktia motivoiva kuntoutuskokeilu autismikirjon lapsilla : seurantatutkimus
Lehtonen, Elina (2018)
2018
Psykologian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Psychology
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-12-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201812072967
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201812072967
Tiivistelmä
Autismikirjon häiriön tunnusmerkkejä ovat vaikeudet sosiaalisessa kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa. Epätavallinen katsekontaktin käyttö on yksi keskeisimmistä autismikirjon piirteistä. Autismikirjon lapsilla on havaittavissa jo varhain katsekontaktin poikkeavuutta verrattuna normaalisti kehittyneisiin lapsiin. Varhainen katsekontaktiin motivointi kuntoutuksellisin keinoin voi vähentää autismikirjon lasten myöhempiä sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeuksia. Perinteisen asiantuntijan toteuttaman kuntoutuksen ohella uusimmat kuntoutustutkimukset kannustavat varhaisen vuorovaikutuksen tukemista myös vanhempien toimesta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia vanhempien toteuttaman katsekontaktin käytön motivoimiseen pyrkivän kuntoutuskokeilun vaikutusta autismikirjon lasten katsekontaktiin ja kontaktissa olemiseen kahden vuoden seurannassa.
Tutkimukseen osallistui kaksikymmentä 3–6-vuotiasta autismikirjon lasta. Puolet lapsista osallistui kuntoutuskokeiluun, jossa vanhemmille opastettiin katsekontaktin kuntoutusharjoitteita. Vanhemmat toteuttivat harjoitteita arjessa lapsen kanssa neljän kuukauden ajan. Vertailuryhmän lapset osallistuivat ainoastaan tavanomaiseen autismikirjon varhaiskuntoutukseen. Vanhempien toteuttaman kuntoutuksen tuloksellisuutta arvioitiin havainnoimalla lapsen ja vanhemman välistä leikkituokiota ennen kuntoutusta, kuntoutuksen jälkeen sekä seurantakäynnillä noin kaksi vuotta kuntoutusjakson jälkeen. Analyysissä katsekontaktiksi määriteltiin kaikki lapsen suuntaamat katseet vanhemman kasvoihin. Videoista analysoitiin katsekontaktien määrä ja laatu (aloite vai reaktio ja yhteys muuhun kommunikaatioon) sekä oliko lapsi jaetussa kontaktissa vanhemman kanssa (tuettu kontakti tai vastavuoroinen kontakti) vai ei (ei kontaktia tai esinekontakti).
Vanhempien toteuttaman katsekontaktia motivoivan kuntoutuksen havaittiin lisäävän autismikirjon lasten katsekontaktin määrää heti kuntoutuksen loputtua. Positiivinen muutos säilyi seurannassa, jolloin kuntoutusryhmän lapsilla oli edelleen havaittavissa enemmän katsekontaktia kuin ennen kuntoutusta. Sen sijaan vanhemman kanssa jaetussa kontaktissa olemisen määrässä ei havaittu muutosta heti kuntoutuksen jälkeen. Seurannassa kuitenkin havaittiin kuntoutusryhmässä lasten jaetun kontaktin lisääntyneen verrattuna alkumittaukseen. Vanhempien toteuttaman katsekontaktia motivoivan kuntoutuksen vaikutuksia voidaan pitää merkittävinä, sillä tavanomaista autismikirjon varhaiskuntoutusta saavien vertailuryhmään kuuluvien lasten katsekontaktin tai jaetun kontaktin määrän osalta ei havaittu kuntoutusryhmän kaltaisia muutoksia.
Tulokset tukevat katsekontaktin motivoinnin keskeisyyttä autismikirjon lasten varhaisessa kuntoutuksessa. Kuntoutus lisäsi lapsilla katsekontaktin lisäksi vuorovaikutuksessa olemista vanhemman kanssa pitkällä aikavälillä. Katsekontaktiharjoitteiden ohjeistaminen vanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille mahdollistaisi varhaisen kuntoutuksen aloittamisen heti autismikirjon häiriön epäilyn herättyä tukemaan lapsen sosiaalisten taitojen kehitystä.
Tutkimukseen osallistui kaksikymmentä 3–6-vuotiasta autismikirjon lasta. Puolet lapsista osallistui kuntoutuskokeiluun, jossa vanhemmille opastettiin katsekontaktin kuntoutusharjoitteita. Vanhemmat toteuttivat harjoitteita arjessa lapsen kanssa neljän kuukauden ajan. Vertailuryhmän lapset osallistuivat ainoastaan tavanomaiseen autismikirjon varhaiskuntoutukseen. Vanhempien toteuttaman kuntoutuksen tuloksellisuutta arvioitiin havainnoimalla lapsen ja vanhemman välistä leikkituokiota ennen kuntoutusta, kuntoutuksen jälkeen sekä seurantakäynnillä noin kaksi vuotta kuntoutusjakson jälkeen. Analyysissä katsekontaktiksi määriteltiin kaikki lapsen suuntaamat katseet vanhemman kasvoihin. Videoista analysoitiin katsekontaktien määrä ja laatu (aloite vai reaktio ja yhteys muuhun kommunikaatioon) sekä oliko lapsi jaetussa kontaktissa vanhemman kanssa (tuettu kontakti tai vastavuoroinen kontakti) vai ei (ei kontaktia tai esinekontakti).
Vanhempien toteuttaman katsekontaktia motivoivan kuntoutuksen havaittiin lisäävän autismikirjon lasten katsekontaktin määrää heti kuntoutuksen loputtua. Positiivinen muutos säilyi seurannassa, jolloin kuntoutusryhmän lapsilla oli edelleen havaittavissa enemmän katsekontaktia kuin ennen kuntoutusta. Sen sijaan vanhemman kanssa jaetussa kontaktissa olemisen määrässä ei havaittu muutosta heti kuntoutuksen jälkeen. Seurannassa kuitenkin havaittiin kuntoutusryhmässä lasten jaetun kontaktin lisääntyneen verrattuna alkumittaukseen. Vanhempien toteuttaman katsekontaktia motivoivan kuntoutuksen vaikutuksia voidaan pitää merkittävinä, sillä tavanomaista autismikirjon varhaiskuntoutusta saavien vertailuryhmään kuuluvien lasten katsekontaktin tai jaetun kontaktin määrän osalta ei havaittu kuntoutusryhmän kaltaisia muutoksia.
Tulokset tukevat katsekontaktin motivoinnin keskeisyyttä autismikirjon lasten varhaisessa kuntoutuksessa. Kuntoutus lisäsi lapsilla katsekontaktin lisäksi vuorovaikutuksessa olemista vanhemman kanssa pitkällä aikavälillä. Katsekontaktiharjoitteiden ohjeistaminen vanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille mahdollistaisi varhaisen kuntoutuksen aloittamisen heti autismikirjon häiriön epäilyn herättyä tukemaan lapsen sosiaalisten taitojen kehitystä.