Miten palkoista pitäisi sopia Suomessa?

Abstract

Palkanmuodostuksella on keskeinen vaikutus talouteen, minkä vuoksi olisi kannattavaa pystyä määrittelemään palkoille optimaalinen neuvottelujärjestelmä. Calmforsin ja Driffillin (1988) klassinen tutkimus esitti, että sellainen olisi joko täysin paikallinen tai täysin keskittynyt palkkajärjestelmä. Heidän näyttönsä mukaan keskittyneisyyden ja työttömyyden välille vallitsisi kyttyrän muotoinen yhteys. Toisin sanoen täysin hajautettu ja täysin keskitetty palkkajärjestelmä tuottaisivat keskimääräistä maltillisempia palkkaratkaisuita ja matalamman työttömyysasteen. Huonoin vaihtoehto olisi toimialakohtaiset palkkaneuvottelut.

Tänä päivänä talouskeskustelussa vallalla oleva käsitys esittää, että palkoista pitäisi neuvotella enenevässä määrin paikallisesti Suomessa. Tämän tutkielman tarkoituksena on esittää kokonaisvaltainen katsaus palkanmuodostukseen sekä hakea vastausta kysymykseen, mikä olisi Suomelle optimaalinen sopimusjärjestelmä. Tutkimus luo katsauksen Suomen vientiteollisuuden kilpailijamaiden palkanmuodostukseen, käy läpi aiheen teoriaa ja tutkimusnäyttöä sekä esittää omaa näyttöä palkkamallien taloudellisista vaikutuksista.

Tutkimuksen johtopäätös on, että empiirinen tutkimusnäyttö ei ole kyennyt todistamaan vakuuttavasti, että paikallinen tai keskitetty sopiminen tuottaisivat toimialakohtaisia palkkaneuvotteluita edullisempia ratkaisuja tai selittäisivät, miksi toiset taloudet menestyvät paremmin kuin toiset. Tutkimuksen itsenäinen empiirinen näyttö kuitenkin viittaa palkanmuodostuksen koordinoinnin olevan työllisyyden kannalta edullista sekä edistävän maltillista palkkakehitystä. Siksi tutkielma esittää, että Suomelle optimaalinen palkkamalli perustuisi vahvaan palkkakoordinointiin, minkä rinnalla palkankorotuksista saattaisi olla kannattavaa sopia nykyistä kattavammin yritystasolla.