Katsekontaktia motivoivan kuntoutuksen yhteys autismikirjon häiriön lasten katse- ja leikkitaitoihin
Kataja, Maria (2018)
2018
Psykologian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Psychology
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-11-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201811262898
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201811262898
Tiivistelmä
Sosiaalisen vuorovaikutuksen poikkeavuudet ovat yksi autismikirjon häiriön keskeisimmistä piirteistä ja ne voidaan havaita esimerkiksi autismikirjon lapsen leikkiessä toisten lasten kanssa. Katsekontakti on tärkeä osa varhaisen sosiaalisen vuorovaikutuksen kehitystä. Autismikirjon häiriössä katsekontaktin vaikeuksien on todettu olevan merkittäviä ja yksi sen varhaisimmista ennusmerkeistä. Katsekontaktin on siten todettu olevan myös tärkeä kuntoutuksen kohde. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, lisääkö vanhemman toteuttama katsekontaktin kuntoutus kasvoihin suuntautuneita katseita autismikirjon lapsilla ja yleistyvätkö katseet perheen ulkopuolelle, toisiin lapsiin leikkitilanteessa. Lisäksi tutkittiin, yleistyvätkö katsekontaktin kuntoutuksessa opitut taidot lapsen sosiaalisiin leikkitaitoihin.
Tutkimukseen osallistui 20 autismikirjon häiriön 3−6-vuotiasta lasta. Kuntoutusryhmän (n=10) lapset osallistuivat katsekontaktia motivoivaan vanhempien toteuttamaan kuntoutuskokeiluun tavanomaisen varhaiskuntoutuksen lisäksi neljän kuukauden ajan. Vertailuryhmän (n=10) lapset saivat ainoastaan autismikirjon tavanomaista varhaiskuntoutusta. Autismikirjon lapsen ja kahden tavanomaisesti kehittyneen lapsen välistä leikkitilannetta videoitiin lasten päiväkodeissa sekä kuntoutusjakson alussa että kuntoutusjakson lopussa. Leikkivideoilta analysoitiin 10 minuutin mittaisesta jaksosta autismikirjon lasten katseiden määrät, jotka oli suunnattu kohti tavanomaisesti kehittyneiden lasten kasvoja. Nämä katseet luokiteltiin joko aloite- tai reaktiokatseiksi. Lisäksi tarkasteltiin, esiintyikö näiden katseiden yhteydessä muuta kommunikaatiota. Toiseksi leikkivideoista analysoitiin autismikirjon lapsen sosiaalista leikkiä, joka jaoteltiin kuuteen luokkaan: poistuminen, ei leiki, seuraa toisten leikkiä, yksinleikki, rinnakkaisleikki ja yhteisleikki.
Tutkimuksen hypoteesit saivat osittain tukea tutkimustuloksista. Katseiden määrissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa alku- ja loppuarvioiden välillä kuntoutus- tai vertailuryhmässä. Aloitekatseiden havaittiin vähenevän tilastollisesti melkein merkitsevästi vertailuryhmässä. Sosiaalisen leikin osalta kuntoutusryhmässä havaittiin vastoin oletuksia autismikirjon lasten, ei leiki -luokan prosentuaalisen määrän kasvavan melkein merkitsevästi. Luokassa yhteisleikki sen sijaan havaittiin melkein tilastollisesti merkitsevää prosentuaalisen määrän laskua. Vertailuryhmässä ei havaittu eroja minkään sosiaalisen leikin luokkien prosentuaalisten määrien muutoksissa. Tämän tutkimuksen perusteella vanhempien toteuttamassa katsekontaktin kuntoutuksessa opitut taidot eivät näytä yleistyvän muiden lasten kanssa tapahtuvaan vuorovaikutukseen tai sosiaalisiin leikkitaitoihin autismikirjon lapsilla. Kuntoutuksen avulla voitiin mahdollisesti ehkäistä sosiaalisten aloitekatseiden väheneminen kehityksen myötä. Tutkimustulosten perusteella voidaan ajatella, että katsekontaktin kuntoutuksen lisäksi tarvitaan myös kohdennettua kuntoutusta autismikirjon lapsen leikin kehityksen tukemiseen.
Tutkimukseen osallistui 20 autismikirjon häiriön 3−6-vuotiasta lasta. Kuntoutusryhmän (n=10) lapset osallistuivat katsekontaktia motivoivaan vanhempien toteuttamaan kuntoutuskokeiluun tavanomaisen varhaiskuntoutuksen lisäksi neljän kuukauden ajan. Vertailuryhmän (n=10) lapset saivat ainoastaan autismikirjon tavanomaista varhaiskuntoutusta. Autismikirjon lapsen ja kahden tavanomaisesti kehittyneen lapsen välistä leikkitilannetta videoitiin lasten päiväkodeissa sekä kuntoutusjakson alussa että kuntoutusjakson lopussa. Leikkivideoilta analysoitiin 10 minuutin mittaisesta jaksosta autismikirjon lasten katseiden määrät, jotka oli suunnattu kohti tavanomaisesti kehittyneiden lasten kasvoja. Nämä katseet luokiteltiin joko aloite- tai reaktiokatseiksi. Lisäksi tarkasteltiin, esiintyikö näiden katseiden yhteydessä muuta kommunikaatiota. Toiseksi leikkivideoista analysoitiin autismikirjon lapsen sosiaalista leikkiä, joka jaoteltiin kuuteen luokkaan: poistuminen, ei leiki, seuraa toisten leikkiä, yksinleikki, rinnakkaisleikki ja yhteisleikki.
Tutkimuksen hypoteesit saivat osittain tukea tutkimustuloksista. Katseiden määrissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa alku- ja loppuarvioiden välillä kuntoutus- tai vertailuryhmässä. Aloitekatseiden havaittiin vähenevän tilastollisesti melkein merkitsevästi vertailuryhmässä. Sosiaalisen leikin osalta kuntoutusryhmässä havaittiin vastoin oletuksia autismikirjon lasten, ei leiki -luokan prosentuaalisen määrän kasvavan melkein merkitsevästi. Luokassa yhteisleikki sen sijaan havaittiin melkein tilastollisesti merkitsevää prosentuaalisen määrän laskua. Vertailuryhmässä ei havaittu eroja minkään sosiaalisen leikin luokkien prosentuaalisten määrien muutoksissa. Tämän tutkimuksen perusteella vanhempien toteuttamassa katsekontaktin kuntoutuksessa opitut taidot eivät näytä yleistyvän muiden lasten kanssa tapahtuvaan vuorovaikutukseen tai sosiaalisiin leikkitaitoihin autismikirjon lapsilla. Kuntoutuksen avulla voitiin mahdollisesti ehkäistä sosiaalisten aloitekatseiden väheneminen kehityksen myötä. Tutkimustulosten perusteella voidaan ajatella, että katsekontaktin kuntoutuksen lisäksi tarvitaan myös kohdennettua kuntoutusta autismikirjon lapsen leikin kehityksen tukemiseen.