Koulussa toteutettujen NVC-intervention ja narratiivisen intervention vaikutukset lasten internalisoivaan ja eksternalisoivaan käyttäytymiseen

Abstract

Lapsuudessa havaitut internalisoivat ja eksternalisoivat käyttäytymistyylit voivat pahentua ilman niihin puuttumista ja lisätä ongelmia lasten kasvaessa. Lasten heikompien tunnetaitojen on havaittu olevan yhteydessä internalisoivaan ja eksternalisoivaan käyttäytymiseen. Tunnetaitoja vahvistamaan pyrkivien interventioiden on aiemmissa tutkimuksissa havaittu sekä vähentävän että mahdollisesti ennaltaehkäisevän kyseisiä käyttäytymistyylejä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko kahdella erilaisella tunnetaitoja lisäämään pyrkivällä interventiolla vaikuttaa tavallisesti kehittyneiden oppilaiden internalisoiviin ja eksternalisoiviin käyttäytymistyyleihin. Tutkimuksessa verrattiin Nonviolent Communication (NVC) -ryhmässä, narratiivisessa ryhmässä ja kontrolliryhmässä havaittujen muutosten suuruuksia toisiinsa. Tutkimuksessa selvitettiin myös, oliko ryhmien sisäisiä muutoksia havaittavissa, sekä korreloivatko lasten itsearvioinnit ja vanhemman arviot keskenään.

Tutkimuksen aineisto kerättiin tamperelaisesta koulusta kevään 2017 aikana. Tutkimukseen osallistui 68 kuudesluokkalaista lasta, joista 26 osallistui NVC-interventioon, 24 narratiiviseen interventioon ja 18 oli kontrolliryhmässä. Lasten internalisoivaa ja eksternalisoivaa käyttäytymistä mitattiin Strengths and Difficulties Questionnaire (SDQ) -lomakkeella. Sekä tutkimukseen osallistuneet lapset että näiden vanhemmat täyttivät SDQ-lomakkeen ennen interventioiden toteuttamista ja niiden loppumisen jälkeen.

Tutkimuksessa havaittiin, että narratiivisen, NVC- ja kontrolliryhmän muutoksissa ei ollut eroja verrattaessa näitä ryhmiä toisiinsa. Ryhmien sisäisissä muutoksissa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja T1- ja T2-mittausten välillä muussa kuin narratiiviseen ryhmään kuuluneiden lasten vanhempien arvioimassa eksternalisoivassa käyttäytymisessä. Tämä tulos viittaisi siihen, että narratiivinen interventio olisi jossain määrin lisännyt kyseiseen interventioon osallistuneiden lasten eksternalisoivaa käyttäytymistä. Vastaavaa tulosta ei kuitenkaan ollut nähtävissä lasten itsearviointien perusteella. Lasten itsearvioinnit ja vanhempien arvioinnit korreloivat keskenään NVC-ryhmässä eksternalisoivasta käyttäytymistä mittaavassa kyselyosiossa vain T1-mittauksessa ja narratiivisen ryhmän internalisoivaa käyttäytymistä mittaavassa kyselyosioissa molempina mittausajankohtina.

Pienestä otoskoosta johtuen tutkimuksesta saatuja tuloksia ei voida yleistää suurempaa joukkoa koskevaksi. Tutkimus luo kuitenkin pohjaa NVC-intervention ja narratiivisen intervention jatkotutkimukselle, sillä kummankaan vaikutuksia lasten internalisoivaan ja eksternalisoivaan käyttäytymiseen ei ole juuri tutkittu. Jatkotutkimuksissa tulisi pyrkiä isompaan otoskokoon ja seurantamittaukseen interventioiden mahdollisten pidemmän aikavälin vaikutusten selvittämiseksi.