Työttömyysturvan aktiivimallin vaikutukset työttömän perusoikeusasemaan : tarkastelussa oikeus sosiaaliturvaan ja yhdenvertaiseen kohteluun

Abstract

Työttömyysturvajärjestelmän kehittäminen on Suomessa ollut päivänpolttava aihe jo usean vuoden ajan. Työttömyysturvamme kannustavuudesta on oltu huolissaan tilanteessa, jossa maamme huoltosuhde heikkenee jatkuvasti ja korkeaa työllisyysastetta tarvitaan valtiontalouden rahoittamiseen koko ajan kipeämmin. Vastatakseen tähän ongelmaan pääministeri Juha Sipilä asetti vuonna 2017 kolmikantaisen työryhmän laatimaan esityksen työttömyysturvan uudistuksesta, joka lisäisi työttömyyttä ja lyhentäisi työttömyyden kestoa valtiontaloudelle neutraalilla tavalla. Valmistelun tuloksena syntyi työttömyysturvan aktiivimalli, jonka perustuslainmukaisuus ja tarkoituksenmukaisuus on herättänyt paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Työttömyysturvan aktiivimalli lyhensi työttömyyden alun omavastuuaikaa, mutta myös synnytti mekanismin, jossa työttömyysetuutta leikataan työttömyyden pitkittyessä, jollei työtön työnhakija osoita riittävää aktiivisuutta laissa säädetyllä tavalla. Työttömyysetuutta alennetaan 4,65 prosenttia 65 maksupäivän ajalta, jollei työtön työnhakija ole täyttänyt aktiivisuusedellytystä edeltävän 65 päivän tarkastelujakson aikana. Aktiivisuusedellytyksen voi yksinkertaistetusti täyttää työnteolla, yritystoiminnalla tai erilaisiin työllistymistä edistäviin palveluihin ja toimintoihin osallistumalla. Viimeksi mainittuihin on valmisteilla laajennuksia, koska aktiivimallissa on havaittu perustuslaillisia ja muita ongelmakohtia jo ennen sen voimaantuloa.

Tässä tutkimuksessa selvitetään työttömän työnhakijan perusoikeuksien näkökulmasta käsin, onko työttömyysturvan aktiivimalli täysin perustuslain vaatimukset täyttävä. Erityishuomion kohteena ovat perustuslain 19 §:n turvaama oikeus sosiaaliturvaan ja 6 §:n turvaama oikeus yhdenvertaiseen kohteluun, joita peilataan tutkimuksessa perusoikeusjärjestelmämme kokonaisuuteen, erityisesti 18.2 §:ssä säädettyyn julkisen vallan velvollisuuteen edistää työllisyyttä. Erityisen keskeisenä ongelmakohtana aktiivimallissa voidaan pitää sitä, että työttömällä ei ole absoluuttisen tehokasta keinoa täyttää aktiivisuusedellytys ja siten välttää etuutensa aleneminen. Tämä johtuu siitä, että päätöksen aktiivisuusehtoa kerryttävään työhön tai palveluun ottamisesta tekee aina joku muu taho kuin työtön työnhakija itse.

Tutkimuksessa keskeisen sijan saavat perustuslakivaliokunnan tulkintalinjan analyysi ja työttömyysturvan aktiivimallin suhteutuminen vakiintuneisiin tulkintalinjoihin. Vaikuttaa siltä, että vanhaan tulkintalinjaan nähden aktiivimallia koskeva perustuslakivaliokunnan lausunto on eräänlainen tienavaus uudentyyppisille aktivoivan työvoimapolitiikan keinoille Suomessa.

Tutkimus on pääosin lainopillinen, ja siinä tarkastellaan erityisesti lainsäätäjän toimintaa perusoikeuksien toteutumisen turvaajana. Erityisesti yhdenvertaisuuskysymyksien arvioinnissa ja havainnollistamisessa on kuitenkin käytetty hyödyksi myös tilastotietoa alennetun työttömyysetuuden saajien määristä erilaisissa työttömien työnhakijoiden ryhmissä.