Asiantuntijatyön haasteet, työkiireen muodostumisen tasot ja ajanhallinnan työkalut
Mäenpää, Liisa (2018)
Mäenpää, Liisa
2018
Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelma - Master's Programme in Work, Welfare and Wellbeing
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-10-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201811092812

Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa selvitetään asiantuntijatyön ominaisuuksien yhteyttä työkiireen muodostumiseen. On haluttu selvittää, onko asiantuntijatyön työkiireen muodostumiselle havaittavissa selkeitä yhteisiä syitä vai ovatko syyt yksilöllisiä. Työssä on tarkastelussa työkiireen muodostumisen neljä eri tasoa. Tutkimuksen avulla selvitetään, korostuuko asiantuntijatyön työkiireen muodostumisen tasoista jokin selvästi ylitse muiden. Lisäksi tutkitaan, mikäli tässä työssä asiantuntijatyötä tekevillä on käytössä yhteneviä työkaluja ja ratkaisuja ajanhallinnan haasteissa.
Tutkimuksen aineistona on käytetty Tampereen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston FLEXLIFE-hankkeessa kerättyjä teemahaastatteluja. Tutkimuksessa on keskitytty asiantuntijatyötä tekeviin henkilöihin, joiden työsuhde perustuu yhteen työnantajaan. Teoreettisena viitekehyksenä on tarkasteltu asiantuntijatyön ominaisuuksia sekä työkiirettä ja sen muodostumisen eri tasoja. Lisäksi on perehdytty asiantuntijatyön ajanhallinnan työkaluihin. Teemahaastattelujen aineistoa on tutkittu aineistopohjaisen laadullisen sisällönanalyysin avulla.
Tutkimuksen tuloksien mukaan tässä työssä mukana olevien asiantuntijoiden työkiire muodostuu useiden eri syiden takia. Työkiireeseen vaikuttavat sekä asiantuntijan subjektiiviset kokemukset, että organisaatiosta lähtöisin olevat syyt. Näin ollen ei voida sanoa, että jokin työkiireen muodostumisen eri tasoista nousisi selkeästi ylitse muiden. Tässä tutkimuksessa mukana olleilla asiantuntijoilla oli havaittavissa yhteneviä työkaluja ajanhallinnan haasteita vastaan. Tämän työn perusteella etätyö ja perinteiset muistilistat sekä sähköinen kalenteri eri toimintoineen olivat asiantuntijoiden ratkaisuja hallita omaa työtään ja työkiireen tunnetta.