Hoivatyöntekijöiden työn kuormittavuus ja teknologian käyttö vanhustyössä
Rytkönen, Arja (2018)
Rytkönen, Arja
Tampere University Press
2018
Sosiologia - Sociology
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2018-11-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0829-2
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0829-2
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee hoivatyöntekijöiden työn kuormittavuutta ja teknologian käyttöä vanhustyössä. Kuormituksen vastapainoksi selvitään työn kannustavia tekijöitä. Aiheen taustalla on keskustelu vanhusten hoivan nykytilasta. Aiheita tarkastellaan työn sosiologian ja sosiaaligerontologian näkökulmista.
Yhteiskunnallisena tavoitteena on tehokkaiden ja laadukkaiden vanhuspalvelujen tuottaminen. Yhteiskunta esittää raamit ja puitteet vanhustyön toteuttamiseksi. Käytännössä hoitajat joutuvat sopeuttamaan omat voimavaransa ja ammatillisen osaamisensa eri tahoilta tuleviin ristipaineisiin, joita aiheuttavat yhteiskunnallisten tavoitteiden lisäksi työ ja työyhteisö, asiakkaat ja lisääntyvä teknologia.
Tutkimuksen aineisto muodostui vuonna 2012 tehdystä postikyselystä (N= 357) SuPerin jäsenille. Vastausprosentti oli 30 %. Valmiiden vastausvaihtoehtojen lisäksi käytettiin hoitajien vapaamuotoisia vastauksia ja ryhmähaastatteluja. Aineisto kerättiin Tulevaisuuden palvelukoti – seniori-ikäisten turvapalvelut, TupaTurva-hankkeen yhteydessä.
Kyselyyn vastanneiden hoitajien keski-ikä oli 48,9 vuotta. Moni hoitaja oli toiminut alalla pitkään. Hoitajista yli kolmannes oli ollut alalla yli 20 vuotta ja neljännes 11-20 vuotta. Hoidettavista vanhuksista suurin osa oli 76-85-vuotiaita ja osa sitäkin vanhempia. Monet hoidettavat vanhukset olivat monisairaita, paljon apua tarvitsevia ja dementoituneita. Vanhusten hoiva muodostui lähinnä ruokailusta, hygieniasta, lääkityksestä huolehtimisesta sekä hoitotoimenpiteistä. Hoitajat myös tukivat ja lohduttivat asiakkaita.
Hoivatyö vanhusten parissa oli fyysisesti ja henkisesti kuormittavaa. Hoitajat pitivät työtään fyysisesti raskaana ja pakkotahtisena. Hoitajat työskentelivät päivittäin kyyryssä, vääntyneessä tai muuten hankalassa asennossa. Lisäksi he nostivat tai siirsivät raskasta esinettä tai ihmistä ja työskentelivät hankalissa työolosuhteissa. Moni hoitaja tunsi itsensä fyysisesti väsyneeksi töiden jälkeen. Usealla oli hankaluuksia töistä palautumisessa.
Työhön sisältyi monelta suunnalta henkistä kuormitusta. Valtaosa työntekijöistä oli kokenut kritisointia ja haukkumisia asiakkaiden taholta. Usea hoitaja oli kohdannut asiakkaan väkivaltaista käytöstä, uhkailua ja sukupuolista häirintää. Työpaikoilla tapahtui myös työpaikkakiusaamista. Hoitajat joutuivat kritisoinnin tai haukkumisen kohteeksi useammin työtovereiden kuin esimiehen toimesta. Moni oli kokenut, että esimies oli suosinut toisia työntekijöitä. Työn kuormittavuutta lisäsi henkilöstömäärän vähyys. Moni teki palkallista ylityötä ja ajoittain myös palkatonta ylityötä. Usea hoitaja kokikin ristiriitaa ammattietiikan ja henkilöstöpulan välillä.
Yleinen vanhustyön arvostus koettiin vähäiseksi. Suurin osa hoitajista arvioi,etteivät kunnan virkamiehet ja poliitikot arvosta heidän työtään tai arvostavat vain vähän. Myös ”suuren yleisön” arvostuksen moni hoitaja koki vähäiseksi. Myönteistä oli, että hoitajat itse arvostivat omaa työtään. Arvostusta koettiin saatavan asiakkailta ja työtovereilta. Eniten töistä palautumisessa auttoivat elämän pienistä asioista nauttiminen, keskustelut työtovereiden kanssa, hiljaisuudesta nauttiminen, harrastukset ja liikunta.
Työhön liittyi monia kannustavia tekijöitä. Asiakkaat olivat tärkeä voimavara työssä. Halu auttaa ihmisiä olikin yleisin peruste hakeutua hoiva-alalle. Muita yleisiä perusteita olivat oman ammatin saaminen, monipuoliset työtehtävät ja kutsumus. Monelle merkityksellisiä olivat hyvät asiakassuhteet ja asiakkaiden kiitollisuus. Asiakkaiden kohtaamisesta koettiin saatavan myös itselle myönteisiä kokemuksia. Merkityksellisiä olivat myös työn sisältö, työyhteisö ja turvattu toimeentulo. Yhteinen työtyytyväisyyden ylläpitäjä oli organisaatiokulttuuri.
Enemmistö hoitajista oli sitä mieltä, että teknologialla pyritään liikaa korvaa-maan ihmisten vuorovaikutusta vanhusten hoivatyössä. He eivät nähneet, että teknologian käyttö antaisi enemmän aikaa toimia asiakkaiden parissa. Lisääntyvää teknologiaa ei kuitenkaan pidetty uhkana työpaikan menettämiselle. Teknologian tarpeellisuus tiedostettiin silloin, kun se vastaa tarkoitustaan, on helposti käytettävää, joustavaa ja toimii ilman toimintahäiriöitä. Sähköistä tietojen kirjaamista toivottiin kehitettävän joustavammaksi ja eri ohjelmia paremmin yhteensopiviksi. Nyt koettiin, että työajasta menee paljon aikaa tietokoneelle kirjaamiseen.
Hoitajilla tiedusteltiin 24 erilaisen turvalaitteen, -järjestelmän ja -palvelun tunnettavuutta ja käytettävyyttä hoitajien omassa työssä sekä vanhusten arjen helpottajina ja turvallisuuden tukena. Laitteiden käytöllä nähtiin mahdollisuuksia. Laitteiden ja palvelujen todettiin helpottavan enemmän vanhusten arjesta selviytymistä ja turvallisuutta kuin hoitajien omaa työtä.
Vapaamuotoisten vastausten perusteella hoitajia huolettivat erityisesti kotihoidossa olevat vanhukset. Osa kotihoidon asiakkaista on heidän mielestään niin heikkokuntoisia, ettei kotihoito ole heille enää asianmukainen hoivapaikka. Hoitajat toivoivat pienempiä hoitoyksikköjä, eriytettyjä yksiköitä mm. muistisairaille ja enemmän aikaa virikkeelliseen toimintaan ja ulkoiluun vanhusten kanssa. Hoitaja-mitoitukseen toivottiin tarkennusta siitä, keitä voidaan laskea mukaan hoitajamäärään. Hoiva-alalle hakeutuville toivottiin soveltuvuustestejä.
Tulokset osoittivat, että hoivatyö vanhusten parissa on monella tavoin kuormittavaa. Ihmetystä herättääkin se, ettei muutosta tässä asiassa ole tapahtunut. Vuodesta toiseen saadaan samansuuntaisia tuloksia hoivatyön kuormittavuudesta. Tulokset tuovat lisävalaistusta myös teknologian käytettävyydestä vanhustyössä ja vanhusten hoivan kehittämistarpeista hoitajien näkökulmasta.
Tarkoituksena on, että tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää vanhustyössä toimivien hoivatyöntekijöiden työn ja vanhuspalvelujen kehittämiseen. Yhteiskunnallisella tasolla tarvitaan seurantaa ja ohjausta tavoitteiden saavuttamiseksi. Samoin työelämässä tarvitaan seurantaa ja rajojen asettamista, joitta hoitajien kuormitusta voidaan vähentää.
Yhteiskunnallisena tavoitteena on tehokkaiden ja laadukkaiden vanhuspalvelujen tuottaminen. Yhteiskunta esittää raamit ja puitteet vanhustyön toteuttamiseksi. Käytännössä hoitajat joutuvat sopeuttamaan omat voimavaransa ja ammatillisen osaamisensa eri tahoilta tuleviin ristipaineisiin, joita aiheuttavat yhteiskunnallisten tavoitteiden lisäksi työ ja työyhteisö, asiakkaat ja lisääntyvä teknologia.
Tutkimuksen aineisto muodostui vuonna 2012 tehdystä postikyselystä (N= 357) SuPerin jäsenille. Vastausprosentti oli 30 %. Valmiiden vastausvaihtoehtojen lisäksi käytettiin hoitajien vapaamuotoisia vastauksia ja ryhmähaastatteluja. Aineisto kerättiin Tulevaisuuden palvelukoti – seniori-ikäisten turvapalvelut, TupaTurva-hankkeen yhteydessä.
Kyselyyn vastanneiden hoitajien keski-ikä oli 48,9 vuotta. Moni hoitaja oli toiminut alalla pitkään. Hoitajista yli kolmannes oli ollut alalla yli 20 vuotta ja neljännes 11-20 vuotta. Hoidettavista vanhuksista suurin osa oli 76-85-vuotiaita ja osa sitäkin vanhempia. Monet hoidettavat vanhukset olivat monisairaita, paljon apua tarvitsevia ja dementoituneita. Vanhusten hoiva muodostui lähinnä ruokailusta, hygieniasta, lääkityksestä huolehtimisesta sekä hoitotoimenpiteistä. Hoitajat myös tukivat ja lohduttivat asiakkaita.
Hoivatyö vanhusten parissa oli fyysisesti ja henkisesti kuormittavaa. Hoitajat pitivät työtään fyysisesti raskaana ja pakkotahtisena. Hoitajat työskentelivät päivittäin kyyryssä, vääntyneessä tai muuten hankalassa asennossa. Lisäksi he nostivat tai siirsivät raskasta esinettä tai ihmistä ja työskentelivät hankalissa työolosuhteissa. Moni hoitaja tunsi itsensä fyysisesti väsyneeksi töiden jälkeen. Usealla oli hankaluuksia töistä palautumisessa.
Työhön sisältyi monelta suunnalta henkistä kuormitusta. Valtaosa työntekijöistä oli kokenut kritisointia ja haukkumisia asiakkaiden taholta. Usea hoitaja oli kohdannut asiakkaan väkivaltaista käytöstä, uhkailua ja sukupuolista häirintää. Työpaikoilla tapahtui myös työpaikkakiusaamista. Hoitajat joutuivat kritisoinnin tai haukkumisen kohteeksi useammin työtovereiden kuin esimiehen toimesta. Moni oli kokenut, että esimies oli suosinut toisia työntekijöitä. Työn kuormittavuutta lisäsi henkilöstömäärän vähyys. Moni teki palkallista ylityötä ja ajoittain myös palkatonta ylityötä. Usea hoitaja kokikin ristiriitaa ammattietiikan ja henkilöstöpulan välillä.
Yleinen vanhustyön arvostus koettiin vähäiseksi. Suurin osa hoitajista arvioi,etteivät kunnan virkamiehet ja poliitikot arvosta heidän työtään tai arvostavat vain vähän. Myös ”suuren yleisön” arvostuksen moni hoitaja koki vähäiseksi. Myönteistä oli, että hoitajat itse arvostivat omaa työtään. Arvostusta koettiin saatavan asiakkailta ja työtovereilta. Eniten töistä palautumisessa auttoivat elämän pienistä asioista nauttiminen, keskustelut työtovereiden kanssa, hiljaisuudesta nauttiminen, harrastukset ja liikunta.
Työhön liittyi monia kannustavia tekijöitä. Asiakkaat olivat tärkeä voimavara työssä. Halu auttaa ihmisiä olikin yleisin peruste hakeutua hoiva-alalle. Muita yleisiä perusteita olivat oman ammatin saaminen, monipuoliset työtehtävät ja kutsumus. Monelle merkityksellisiä olivat hyvät asiakassuhteet ja asiakkaiden kiitollisuus. Asiakkaiden kohtaamisesta koettiin saatavan myös itselle myönteisiä kokemuksia. Merkityksellisiä olivat myös työn sisältö, työyhteisö ja turvattu toimeentulo. Yhteinen työtyytyväisyyden ylläpitäjä oli organisaatiokulttuuri.
Enemmistö hoitajista oli sitä mieltä, että teknologialla pyritään liikaa korvaa-maan ihmisten vuorovaikutusta vanhusten hoivatyössä. He eivät nähneet, että teknologian käyttö antaisi enemmän aikaa toimia asiakkaiden parissa. Lisääntyvää teknologiaa ei kuitenkaan pidetty uhkana työpaikan menettämiselle. Teknologian tarpeellisuus tiedostettiin silloin, kun se vastaa tarkoitustaan, on helposti käytettävää, joustavaa ja toimii ilman toimintahäiriöitä. Sähköistä tietojen kirjaamista toivottiin kehitettävän joustavammaksi ja eri ohjelmia paremmin yhteensopiviksi. Nyt koettiin, että työajasta menee paljon aikaa tietokoneelle kirjaamiseen.
Hoitajilla tiedusteltiin 24 erilaisen turvalaitteen, -järjestelmän ja -palvelun tunnettavuutta ja käytettävyyttä hoitajien omassa työssä sekä vanhusten arjen helpottajina ja turvallisuuden tukena. Laitteiden käytöllä nähtiin mahdollisuuksia. Laitteiden ja palvelujen todettiin helpottavan enemmän vanhusten arjesta selviytymistä ja turvallisuutta kuin hoitajien omaa työtä.
Vapaamuotoisten vastausten perusteella hoitajia huolettivat erityisesti kotihoidossa olevat vanhukset. Osa kotihoidon asiakkaista on heidän mielestään niin heikkokuntoisia, ettei kotihoito ole heille enää asianmukainen hoivapaikka. Hoitajat toivoivat pienempiä hoitoyksikköjä, eriytettyjä yksiköitä mm. muistisairaille ja enemmän aikaa virikkeelliseen toimintaan ja ulkoiluun vanhusten kanssa. Hoitaja-mitoitukseen toivottiin tarkennusta siitä, keitä voidaan laskea mukaan hoitajamäärään. Hoiva-alalle hakeutuville toivottiin soveltuvuustestejä.
Tulokset osoittivat, että hoivatyö vanhusten parissa on monella tavoin kuormittavaa. Ihmetystä herättääkin se, ettei muutosta tässä asiassa ole tapahtunut. Vuodesta toiseen saadaan samansuuntaisia tuloksia hoivatyön kuormittavuudesta. Tulokset tuovat lisävalaistusta myös teknologian käytettävyydestä vanhustyössä ja vanhusten hoivan kehittämistarpeista hoitajien näkökulmasta.
Tarkoituksena on, että tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää vanhustyössä toimivien hoivatyöntekijöiden työn ja vanhuspalvelujen kehittämiseen. Yhteiskunnallisella tasolla tarvitaan seurantaa ja ohjausta tavoitteiden saavuttamiseksi. Samoin työelämässä tarvitaan seurantaa ja rajojen asettamista, joitta hoitajien kuormitusta voidaan vähentää.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4673]