Inclusive Early Childhood Education and the Role of Peer Interaction: Brazil and Finland in dialogue

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella päiväkodeissa tapahtuvaa inklusiivista varhaiskasvatusta kulttuurihistoriallisen viitekehyksessä peilaten erityisesti merkitysverkostoteoriaan.

Tutkimuksen keskeisin tavoite oli tuoda esiin erilaisia ja monitahoisia tekijöitä, jotka tukevat kehitysvammaisten lasten osallisuutta 3–5-vuotiaiden lasten ryhmissä. Tämä tavoite jakautui neljään osaan, jotka selvittivät: (1) psykologian ja kasvatustieteen välisiä poikkitieteellisen dialogin mahdollisuuksia inklusiivisessa kasvatuksessa, (2) vertaisryhmien vuorovaikutuksen prosesseja, jotka edistävät osallisuutta tukevia ja rajoittavia tekijöitä, (3) yhteyksiä opettajien pedagogisten käytäntöjen ja oppimisympäristöjen järjestämisen välillä sekä (4) inklusiivisen kasvatuksen toteutumista, lähtökohdasta, jossa erityiskasvatus ja inklusiivinen kasvatus ymmärretään kahtena erillisenä sosiaalisena todellisuutena varhaiskasvatuksessa.

Tutkimuksen menetelmällinen viitekehys tukeutui laadulliseen epistemologiaan, joka hyödyntää merkitysverkostoja. Tutkimukseen osallistui viisi kasvatuspsykologia, kolme varhaiskasvatuksen opettajaa, neljä 3,5–5-vuotiasta lasta, joilla oli diagnosoitu älyllinen kehitysvamma sekä heidän vertaisryhmäläisiään. Aineiston keräämiseen käytettiin videointia, havainnointia, puolistrukturoituja haastatteluja ja kenttäpäiväkirjaa kolmessa eri tutkimuksen vaiheessa. Aineisto analysoitiin jokaisen aineistonkeruun jälkeen. Videotallenteet analysoitiin mikrogeneettisellä menetelmällä. Haastattelujen, havainnointien ja kenttäpäiväkirjojen analysoinnissa hyödynnettiin sisällönanalyysiä.

Tulosten mukaan osallisuutta tuettiin parhaiten ryhmän keskinäisissä vuorovaikutustilanteissa, jotka aloitettiin ja joita ylläpidettiin dynaamisella käyttäytymisen säätelyllä. Opettajien valitsemat pedagogiset strategiat määrittelivät lasten osallisuuden mahdollisuuksia. Brasilian ja Suomen välinen vertailu osoitti, kuinka eri tavoin toteutetut pedagogiset strategiat vaikuttivat lasten kiinnittymiseen yhteiseen toimintaan, leikkiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tämä puolestaan vaikutti siihen, millaiseksi lasten läsnäolo, osallisuus ja toiminta rakentuivat. Tutkimus toi esiin myös ristiriitaisuutta sen suhteen, mikä olisi paras tapa ymmärtää lasten kasvatuksellisia tarpeita. Tulosten mukaan lasten kiinnostus vertaisia kohtaan ja pyrkimys heidän pariinsa oli avainasemassa molemmissa maissa.

Kaikkiaan, tulokset tukevat keskustelua, jossa psykologian ja kasvatustieteen leikkauspiste kohdentuu siihen työhön, joka pyrkii luomaan pohjaa inklusiiviselle toiminnalle inhimillisen kehityksen näkökulmasta. Merkitysverkostot muodostivat viitekehyksen, joka johdattaa uudenlaisen paradigman mukaista kehitystä ja inkluusiopedagogiikan toteuttamista monimuotoisissa kasvatuksellisissa konteksteissa. Lisäksi ne osoittivat oppimisen ja kehityksen erottamattoman keskinäisen riippuvuuden.

In line with the cultural-historical theory, and specifically adopting the contributions of network of meanings theoretical framework for the analysis of human development, this study investigated inclusive education within the context of early childhood education. The central aim was to address the different and diverse elements that could sustain situations of participation of children with disabilities among groups of three- to five-year-old children. This aim was divided into four specific objectives, which addressed separately (1) the possibilities of interdisciplinary dialog between psychology and education within the investigation of inclusive education, (2) the processes through which peer interactions are constructed in group activities, identifying the elements that can constrain or promote participation, (3) the possible relations between teachers’ pedagogical practices and the organization of the school space in such a way as to promote peer interactions, and (4) the implementation of inclusive education and how the concepts of “special” and “inclusive” education are signified in early childhood education in two different social realities.

The study was conducted under a qualitative epistemological framework, which innovatively adopted the network of meanings also as a methodological reference for the investigation of inclusive education. The participants were five educational psychologists, three early childhood education teachers, four three-and-a-half-to-five-year-old children diagnosed with intellectual disabilities and their respective peers. The data was collected through video recordings, observations, semi-structured interviews and field diary, in three different phases of research. Data analyses were conducted according to each data set. The microgenetic analysis was applied on the video recordings, and content analysis was used with the interviews, observations and field diary transcripts.

The results concerning the construction of peer interaction shown an increase in the level of complexity during pretense in socially engaged activities, indicating that by the actions of peers as well as the share of meanings it is possible to create a repertoire that enables children with disabilities to participate in the construction and leading of play. Participation was supported by peer interactions, which were initiated and sustained by specific dynamics of regulations of behaviors, and the pedagogical practices were revealed to be an important element for defining the possibilities for children’s participation, and further, for the recognition of achievement. The dialog between Brazil and Finland evidenced how different ways of implementing pedagogical strategies can influence children’s engagement in joint activities and play, and the multiple ways in which children interact with each other, which in turn affected how their presence, participation, and achievement were constructed. This dialog also revealed contradictions in terms of how best to understand children’s educational needs as well as how to implement pedagogical practices in such a way that promotes development within the school context. However, at the same time, results evidenced that the interest and the search for the peer as a reference was a key element in both investigated social contexts, being considered a core element for the implementation of inclusive practices in both countries.

Lastly, results supported the discussions that the intersection of psychology and education lies in structuring a work that considers the foci of human development to be a reference for inclusive practices. The network of meanings was considered to be an important framework guiding the elaboration and implementation of this new paradigm of practices, providing insights into how best to deal with complexity in educational contexts, and evidencing the indivisible interrelations between learning and development.