Normaalius ja hallinta toiminnallisen riippuvuuden diskursseissa yhteisöllisen päihdekuntoutuksen työntekijöiden haastatteluissa
Evilampi, Satu (2018)
Evilampi, Satu
2018
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-10-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201810182713
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201810182713
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tutkia, millaisia toiminnallisen riippuvuuden diskursseja yhteisöllisen päihdekuntoutuksen työntekijöiden haastatteluista on löydettävissä sekä millaisia normaalisuuden merkityksiä ja hallinnan tapoja nämä diskurssit tuottavat.
Tutkielman aineistona on kymmenen puolistrukturoitua haastattelua, jotka on kerätty yhteisöllisessä päihdekuntoutuslaitoksessa keväällä 2018 kuntoutuslaitoksen työntekijöiltä. Tutkielman analyysi on tehty diskurssianalyysilla.
Työntekijöiden haastatteluista nimeämäni viisi toiminnallisen riippuvuuden diskurssia, yksilöpsykologinen diskurssi, sairausdiskurssi, sosiokulttuurinen diskurssi, perhetyön diskurssi ja kriittinen diskurssi ovat monin tavoin erilaisia ja ristiriitaisiakin puhetapoja niin selitystapojen, normaaliuden tulkintojen kuin tuottamiensa hallinnan tapojenkin suhteen. Normaalius merkityksellistetään yksilöpsykologisessa diskurssissa yksilön sisäisen tunne-elämän tasapainoksi. Sairausdiskurssissa se taas tulkitaan riippuvuussairaalle tavoittamattomaksi terveydeksi. Sosiokulttuurisessa diskurssissa se merkityksellistetään sosiaalisesti hyväksytyksi sekä kontekstuaalisesti muuttuvaksi käsitykseksi hyvästä elämästä. Perhetyön diskurssissa se tulkitaan riittäväksi vanhemmuudeksi ja turvalliseksi kiintymyssuhteeksi. Kriittisessä diskurssissa normaalius kyseenalaistetaan ja toiminnallisen riippuvuuden merkityksellistämiset tulevat uudelleen tulkituiksi tavanomaisen käyttäytymisen patologisoimisena.
Myös eri diskurssien tuottamat hallinnan tavat sekä niihin liittyvät käsitykset yksilön vastuullisuudesta ja kyvystä ongelmiensa ratkaisemiseen ovat eri diskursseissa varsin erilaisia. Yksilöpsykologisessa diskurssissa hallinta näyttäytyy yksilön sisäisten tunteiden ja oman itsen hallintana, kun sairausdiskurssissa hallinta merkitsee sairaan tarvitsemaa hoitoa ja koko elämän kestävää kontrolloinnin tarvetta. Sosiokulttuurisessa diskurssissa hallinta näyttäytyy kulttuurisen identiteetin muokkaamisena, jolloin kuntoutuminen riippuvuudesta edellyttää valtakulttuurin omaksumista. Perhetyön diskurssissa hallinta kietoutuu lastensuojelun institutionaaliseen kurivaltaan. Kriittisessä diskurssissa tyypillistä on valtasuhteiden kyseenalaistaminen.
Erilaiset diskurssit tuottavat yhtä aikaa erilaista todellisuutta ja kietoutuvat jokainen eri tavoin kuntoutujan hallintaan, autonomian mahdollisuuksiin ja odotuksiin omasta selviytymisestään niin mikrotasolla yhteisökuntoutuksen kontekstissa kuin yhteiskunnallisella makrotasollakin. Makrotasolla työntekijöiden diskurssit kietoutuvat lisäksi laajempiin yhteiskunnallisiin diskursseihin esimerkiksi kulttuurisesti hyväksytystä ”hyvän kansalaisen” käyttäytymisestä.
Tutkielman aineistona on kymmenen puolistrukturoitua haastattelua, jotka on kerätty yhteisöllisessä päihdekuntoutuslaitoksessa keväällä 2018 kuntoutuslaitoksen työntekijöiltä. Tutkielman analyysi on tehty diskurssianalyysilla.
Työntekijöiden haastatteluista nimeämäni viisi toiminnallisen riippuvuuden diskurssia, yksilöpsykologinen diskurssi, sairausdiskurssi, sosiokulttuurinen diskurssi, perhetyön diskurssi ja kriittinen diskurssi ovat monin tavoin erilaisia ja ristiriitaisiakin puhetapoja niin selitystapojen, normaaliuden tulkintojen kuin tuottamiensa hallinnan tapojenkin suhteen. Normaalius merkityksellistetään yksilöpsykologisessa diskurssissa yksilön sisäisen tunne-elämän tasapainoksi. Sairausdiskurssissa se taas tulkitaan riippuvuussairaalle tavoittamattomaksi terveydeksi. Sosiokulttuurisessa diskurssissa se merkityksellistetään sosiaalisesti hyväksytyksi sekä kontekstuaalisesti muuttuvaksi käsitykseksi hyvästä elämästä. Perhetyön diskurssissa se tulkitaan riittäväksi vanhemmuudeksi ja turvalliseksi kiintymyssuhteeksi. Kriittisessä diskurssissa normaalius kyseenalaistetaan ja toiminnallisen riippuvuuden merkityksellistämiset tulevat uudelleen tulkituiksi tavanomaisen käyttäytymisen patologisoimisena.
Myös eri diskurssien tuottamat hallinnan tavat sekä niihin liittyvät käsitykset yksilön vastuullisuudesta ja kyvystä ongelmiensa ratkaisemiseen ovat eri diskursseissa varsin erilaisia. Yksilöpsykologisessa diskurssissa hallinta näyttäytyy yksilön sisäisten tunteiden ja oman itsen hallintana, kun sairausdiskurssissa hallinta merkitsee sairaan tarvitsemaa hoitoa ja koko elämän kestävää kontrolloinnin tarvetta. Sosiokulttuurisessa diskurssissa hallinta näyttäytyy kulttuurisen identiteetin muokkaamisena, jolloin kuntoutuminen riippuvuudesta edellyttää valtakulttuurin omaksumista. Perhetyön diskurssissa hallinta kietoutuu lastensuojelun institutionaaliseen kurivaltaan. Kriittisessä diskurssissa tyypillistä on valtasuhteiden kyseenalaistaminen.
Erilaiset diskurssit tuottavat yhtä aikaa erilaista todellisuutta ja kietoutuvat jokainen eri tavoin kuntoutujan hallintaan, autonomian mahdollisuuksiin ja odotuksiin omasta selviytymisestään niin mikrotasolla yhteisökuntoutuksen kontekstissa kuin yhteiskunnallisella makrotasollakin. Makrotasolla työntekijöiden diskurssit kietoutuvat lisäksi laajempiin yhteiskunnallisiin diskursseihin esimerkiksi kulttuurisesti hyväksytystä ”hyvän kansalaisen” käyttäytymisestä.